Korvaushoidosta.

                Minua on aina ihmetyttänyt korvaushoito. Ihmisen pitäisi päästä raiteilleen, kun hän
saa ihan vähän ainetta. Tämä tarkoittaisi alkoholisteilla, että saisi päivittäin vaikkapa kaksi keskaria,
ja ongelmat ratkeaisivat siihen. Tottakai ymmärrän sen kauniin idean, että tarvitsisi varastaa vä-
hemmän ja voisi saada elämäänsä säännöllisyyttä ja ryhtiä. Entäpä oheiskäyttö?

                  Tänään tuli puheilleni narkkari, joka oli käyttänyt kaiken mahdollisen sekä suuhun että
suoneen ja käynyt läpi monet hoidot eri paikoissa. Nyt oli tullut hetki, ettei jaksa olla enää maa-
ilmalla ja pienet lapsetkin ovat olemassa. Nyt on viime hetket toimia niin, että saisi tavata lapsia
edes valvotusti. Molemmat syntyivät korvaushoidon aikana ja jouduttiin vieroittamaan ensin,
onneksi he ovat täysin terveitä nykyisin. Hän odottaa paikkaa subu- ja bentsokatkaisuun, jonne
pääsee noin kuukauden kuluttua. Onneksi meillä on useita vertaisia käytettävissä tukena ja
hän myös ottaa vastaan tuen. Hän on nyt tosissaan ja toivon hänen onnistuvan tavoitteessaan.

Etiikasta, moraalista ja kohtuuttomuudesta

                     Tänä aamuna uutisoitiin näyttävästi lääkäriopiskelijoiden, jotka toimivat kunnissa
keikkalääkäreinä, palkoista. Näille ei-valmistuneille lääkäreille maksetaan jopa 500-1000 € päi-
vässä palkkaa. Ei ole siis mikään ihme, että kuntiin on vaikea saada kesäsijaisia tai muitakaan sijai-
sia. Julkisen terveydenhuollon näivettäminen siis jatkuu kiihtyvällä vauhdilla. Tulee väkisinkin mie-
leen mitä Hippokrateen vala tarkoittaa nykyisin?

                        Sosiaalityössä on samantyyppistä toimintaa kuin terveydenhuollossa, mutta tässä en
käsittele taloudellista puolta. Olen itsekseni ja joidenkin alan ihmisten kanssa pohtinut sosiaalityön
moraalia, etiikkaa ja sitä mikä ylittää kohtuullisuuden rajan. Tullessani kesällä 1978 ensi kertaa
sosiaalityöntekijän sijaiseksi Turun sosiaalivirastoon sosiaalityöntekijöistä varmaankin lähes puolet oli
ns. työnpätevöittämiä sosiaalityöntekijöitä, eli heillä ei ollut tutkintoa. Alunperinhän sosiaalityö oli hy-
väntekeväisyystyötä, jota usein tekivät patruunoiden ja tehtaideomistajien rouvat. Kyse oli silloin
huono-osaisten auttamisesta. Jossakin kohtaa tuli sosiaalihuoltolaki, jolloin sosiaalityöstä tuli osa
yhteiskuntaa, eikä se ollut enää hyväntekeväisyyttä vaan etuus, mikä kuuluu kriteerit täyttäville ih-
misille. Näillä vanhanajan sosiaalityöntekijöillä oli, tutkinnon puutteesta huolimatta tai ehkä juuri siksi,
ongelmanratkaisussaan eräs näkökohta, josta valitettavan monen nykyajan sosiaalityötä tekevän
kuuluisi ottaa oppia. Heidän päämääränsä oli edesauttaa asiakkaan selviytymistä tai ainakin estää
tilanteen paheneminen. Pyrittiin löytämään keinot, millä auttaa asiakasta. Vasta edellisen jälkeen
otettiin taskulaskin (vaikka niitä ei vielä ollut silloin) esille ja yritettiin vääntää laskelma jonnekin normin
suuntaan. Nykyisin pyrkimyksenä tuntuu olevan pyrkimyksenä löytää pykälä, jolla apu voitaisiin
kieltää.

En edes yritä kieltää, etteikö nykyisinkin olisi hyviä sosiaalialan ammattilaisia. Kyllä niitä on, mutta
he ovat liian harvassa.  Missä ovat ne ammattilaiset, jotka tappelevat asiakkaansa puolesta, jottä hän
saisi hänelle kuuluvan etuuden, on se sitten kuntoutushoito, toimeentulotuki, tai asuntolapaikka. Itsen-
sä likoonlaittaminen asiakkaan puolesta on tosi harvinaista, virkamiesmäinen toiminta ei ole. Tiedän
että tällaisia on vielä olemassa sillä tapasin eilen sellaisen. Suurin osa näistä taistelijoista on ns. ver-
taisia, jotka haluavat auttaa ihmisen pois siitä kusesta, jossa ovat itse joskus olleet. Meidän koulun-
käyneiden pitäisi mennä hyvin syvälle itseemme ja katsoa useisiin peileihin rehellisesti ja ymmärtää
se yksikertainen tosiasia, että me olemme asiakkaita varten eikä päinvastoin.              

Yllätystä kerrakseen

              Otsikko taitaa muistuttaa lähinnä jotakin 60-luvun lasten seikkailukirjan nimeä, mutta sitten
asiaan. Yllätyin totaalisesti, olin suorastaan äimän käkenä löytäessäni suomi24 sivustolta pari kom-
menttia Turvatupa ry:stä. Nämä kommentit ovat asiallisia ja sen verran myönteisiä, että lähes punas-
tuin. Eikä siinä ole kaikki. Katsoessani Turvatupa ry:n kohdalta, josko olisi uusia juttuja. Olipa hyvinkin,
useita linkkejä tähän blogiin. Minähän olen lähes julkkis jo, pc:den partaveitsi, linkkien lepakkomies,
areenoiden Aabraham, netin neropatti, Piispalantien paroni, Turvatuvan toteemipaalu. Kyllä se nyt savolaiselta sanarieska lentää, kun vähän houkuttelee. Ja lentää se välillä houkuttelemattakin, sillä
siellä missä olen paistaa aina aurinko.

Kun 59 v. meni ensi kertaa oikeille festareille......

                     Olin kaksi päivää Saaristo Openissa. Se oli hyvä kokemus ja menemme ensi vuon-
nakin, jos hintalaatusuhde on lähellekään yhtä hyvä. Mielestäni 58,50 € kahdesta päivästä, jossa
esiintyy 11 bändiä tai artistia on tosi vähän. Makuasiat ovat jokaisen oma asia, mutta silti Eput,
Popeda, Slade, Ismo Alanko, Stratovarius, Jukka Poika, Jonne Aaron Jannika B, Nimetön, Loreen
Klamydia siihen hintaan on jo lähes ilmaista. Perjantain sadepäivän aikana jättikatos oli tosi hyvä
niin sateen kuin tuulenkin estäjänä. Kaikki palvelut toimivat niin kuin pitääkin eikä tarvinnut jonottaa sen paremmin ruokaa, juomaakaan kuin tyhjennystäkään kuin muutaman minuutin. Minuun teki suuren vaikutuksen Atlas merkkinen kusiränni, jossa oli ympyrässä muistaakseni kuusi lokeroa, joihin kustiin.
Siinä tunsi olevansa yhtä niin toisten kusijoiden kuin luonnonkin kanssa. Ehkä se on Suomen kesää.

                        Uutta oli se, miten paljon yleisön mukaansaamisessa on esiintyjän karismalla ja setin
valinnalla on merkitystä, se korostuu näköjään festarilla, kun esiintyjät tulevat putkena peräkkäin.
On näitä, jotka hokevat jatkuvasti kuin jotakin mantraa: how are you doing, tai kädet ylös jne jne, koska karismaa ei ole eikä ohjelmistosta ei jää mitään mieleen, kuten Loreen ja Jonne Aaron etunenässä. Oma lukunsa oli tympeydessään ja yksitoikkoisuudessaan suurin pettymys.  Toista ääripäätä olivat ne joilla oli koko ajan yleisö hyppysissään ja kaikki oli vaivatonta ja setit oli hienosti laadittu kuten Klamydia, Popeda ja Ismo Alanko. Yleensä loistokas Eput oli turhankin varman päälle laskelmoitu, eikä kunnon lento lähtenyt liikkeelle. Tämä on varmaan sitä, että se on helppoa, kun sen osaa ja silloin kaikki toimii. Sen tämä reissu
teki, että joudun nyt lainaamaan pojaltani Sakelta hänen Klamydia cd-levyt. En ole ennen yhtään ymmärtänyt Klamydian merkitystä, mutta Kaarinassa sen tajusin.

                         Sama piirre ärsytti suunnattomasti kuin tavallisissa konserteissa. Tämä saattaa olla
suomalaisiin liittyvä. Osa yleisöstä lähtee kesken konsertin pois, kun bändi on poistunut ennen encoreita.
Kaarinassa se ilmeni jatkuvana ramppaamisena edestakaisin. Laskin Eppujen aikaan parin tyypin ram-
panneen 12 kertaa edestakaisin, keikka kesti tunnin ja 40 minuuttia. Se suoraansanoen vi-taa, kun
keikan seuraaminen häiriintyy koko ajan. Mielestäni myöskin henkilöiden välisten suhteiden selvittelyn voi hoitaa bändien välissä, mutta olen varmaankin syntynyt väärällä vuosisadalla. Aion silti mennä ensi
vuonnakin.

                            PS. Eniten ilahdutti, että Popedan setissä oli suuri suosikkini Sammakkalaulu ja
Kädet irti ja Ismo Alangon encorena oli Hassisen Tällä tiellä. Ne todella lämmittivät mieltä.

On aika....

            Aika on kummallinen asia. Kun olin yksivuotias, äitini oli 21 kertaa vanhempi kuin minä ja isäni 26 kertaa vanhempi. Tällä hetkellä tai oikeastaan parin viikon päästä, kun olen 59, äitini on minua 1,36 ja isäni
1.46 kertaa vanhempi.Joku kaksi tai kolmekymppinen voisi laittaa meidät samaan laariin, vaikka välissämme oli pitkä sota, senjälkeinen jälleenrakennus, sotakorvaukset, Helsingin olympialaiset. 1800-luvulla eräällä
Henri Bergsonilla oli oma aikakäsityksensä. Hänen mukaansa aika kuluu sen mukaan miltä se tuntuu ja tätä
on käytetty kirjallisuudessa hyvinkin tuloksellisesti. Ensimmäiseksi tulee mieleen Volter Kilven Alastalon salissa, jossa henkilön matka ovelta huoneeseen kestää useita kymmeniä sivuja, jossa lukijaa harhautetaan
jossakin mielessä.

             On myöskin aika öljytä puutarhakalusteet, minkä tänään tein. Oli myös aika hioa työpöydän leikkuulaudat, mikä tapahtui veljeni toimesta ja hänen koneillaan. Hänellä on paljon erilaisia koneita ja jos
sellaista ei ole hän tekee sen. Jo keskenkasvuisena hän kehitteli ahtaisiin ongintatilanteisiin taskuongen,
jonka testaus jäi siinämielessä kesken, että riittävän ahtaita tilanteita ei löytynyt savolaismallisissa (= le-
veä) soutuveneissä.

              On aika tehdä lopullinen selonteko Savon retkestäni. Aikaisemmin kevätretkeni on tapahtunut
viikkoa aikaisemmin kuin nyt. Lähes joka kerta on ollut enemmän tai vähemmän kylmä, joten varustauduin
taas villasukin ja pitkin kalsarein. Onneksi oli mukana myös parit shortsit, crocsit ym. Pesäpallohulluna
pyrin aina näkemään mahdollisimman monta ottelua. Nyt olen onnellinen, koska näin yhdeksänä päivänä kahdeksan ottelua, joista tuli setsemän voittoa. Parasta on ollut se, että pääsin sisään ja mukaan ikäihmisten
asiantuntijaporukkaan, jotka tietävät niin taktiikan kuin kaiken muunkin, joukossa on niin peruspenkkiurheilijoita kuin entisiä Superin pelaajia. Tällaisessa porukassa on parasta, että kaikki ovat
tasa-arvoisia ja yhtä paljon asiantuntijoita taustasta riippumatta.

              Edellisestä tulee mieleen Turvatuvan petanqueharrastus, mikä alkoi eräästä asukaskokouksesta, jossa muuan nyt jo vainaa asiakas ehdotti  kyseistä peliä, mikä sitten myös hankittiin. Jostakin oltiin kuultu, että Turun A-kilta pelaa petanqueta, joten soitin puheenjohtaja Jari Santaluodolle, joka lupasi perehdyttää pelin saloihin. Yhteistyö poiki suoranaisen petanqueboomin Turvatuvassa. Seurauksena oli Suomen Mestaruuksia niin henkilö kuin Firmatasolla. Myös Yleisradio teki ohjelman, muistaakseni Akuutti, petanquesta päihdeongelmaisista jotka ovat toipumisessaan ottaneet petanquen keppihevosekseen.