Joko taas ja nytkö vasta

                        Ei aika kulu se kuluttaa (P. Hanhiniemi), ja sen näkee, kun katsoo peiliin ja siitäkin on
lauluja tehty. Jonakin päivänä teenkin tänne jutun, mikä koostuu pelkästään laulujen sanoista. Laitan
sen nyt työstymään itsekseen. Aloittaminen on aina enemmän tai vähemmän vaikeaa ja lopettaminen
sitäkin vaikeampaa. Jälleen kerran otti päähän viime viikolla TV 1 Aamuteeveen kirjallisuusosio. Anja
Kauraselta tivattiin onko jokainen sivu hänen uutukaisestaan suoraan hänen elämästään ja valitettavasti
kirjailija meni tähän mukaan. KIRJAILIJAN EI PIDÄ SELITELLÄ TEOKSIAAN, PERKELE. Se on
lukijan tehtävä ja mitä useampia tulkintoja teos synnyttää sitä aikaakestävämpi ja rikkaampi se on.Sillä
mitä kirjailija on tarkoittanut, ei todellakaan ole merkitystä muille kuin kirjailijalle itselleen eikä saakaan
olla.

                        Viimeinen lomaviikko alkoi ja tiedossa on mielenkiintoisia asioita. Menen keskiviikkoaa-
muna Helsingin Pasilaan Verkottaja-toiminnan soveltuvuushaastatteluun A-klinikkasäätiön päämajaan.
On tosi mielenkiintoista odotettavissa. Olen ollut yhden kerran soveltuvuushaastattelussa v. 1977 myös
Helsingissä Alppikadun Nuorten katkon valvojahaastattelussa. Olin viimeisen kolmen joukossa mukana
ja onneksi en päässyt, koska silloin en olisi tässä vaan jossakin muualla stadin slangia epämääräisesti
vääntävänä ujona ja arkana savolaispoikana. Nyt olen täällä ja ujo ja arka savolainen. Palikkatestissä olin
armeijassa syksyllä -83 kertomassa onko minulla ajoittain tunne, että vanne kiristää päätäni. Uskon ja toi-
von, että he tulevat käytyään läpi eläin- kasvi- ja kivikunnan, ettei tuollaista voi olla olemassa. Siksi
toivon, koska minua voi kutsua silloin uniikiksi reliikiksi. Testiin kuuluu tavallisen jutustelun lisäksi
ongelmatilanteiden ratkaisemista. Mielenkiinnolla odotan, jo nyt on kuset melkein housussa.

                         Siilinjärven matkallani osallistuin luokkakokoukseen, oli kulunut 40 vuotta siitä, kun
lukio loppui. En ollut ennen ollut mukana ja tapahtuma yllätti minut täydellisesti. Meitä oli paikalla 17
mahdollisesta 10 ihmistä. Heistä 9 en ollut nähnyt ylioppilaaksitulon jälkeen ja yhden näin 70-luvun lopulla kerran. Ei varmaankaan missään luokassa tehdä asioita ja vietetä aikaa yhtenä porukkana, vaan on
eri ryhmiä eli porukka on hyvin heterogeeninen. Ensin hämmästyi, että yksikään meistä ei ollut kalju,
siis pojista. Toinen ja merkittävämpi asia oli, että jokainen oli jättänyt haarniskan ja naamiaispuvun kotiin.
Oikeastaan kenenkään elämä ei ollut ollut pelkkää moottoritietä, oli myös sora- ja umpiteitä routavauri-
oitakaan unohtamatta. Se, että nämä "ventovieraat" ihmiset kykenevät puhumaan avoimesti ja kaunistele-
matta loppuunpalamisistaan, syövistään ja kaikista muista mahdollisista vastoinkäymisistä, joista voi
selvitä ja oli selvitty. Luokkakokouksen oikeampi nimi olisi ollut vertaistuki-istunto.

Sulkeudun suosioonne. Pitäkää hyvänänne. Tack och adjö.

Sosiaalityön olemuksesta ja olemattomuudesta

                          Tämän aloittaminen on ollut yhtä työlästä kuin paskahuusin tyhjentäminen, sitäkin lykkäsi ja lykkäsi lähes kuukauden. Mutta nyt on se päivä. Molemmat on hoidettu tänään.


                            Olen usein tällä areenalla puhunut nyky-yhteiskunnan sosiaalityöstä hyvin kriitti-
sin äänenpainoin tai lähinnä sen puutteesta. Tähänhän on syynä pitkälti poliitikkojen arvojärjestelmä
rahaa jaettaessa, koska kaiken on oltava voittoa tuottavaa toimintaa, ja esim. toimeentulotukiasiakkaat eivät liene kärkipäässä tässä jonossa kuten eivät juopot tai hullutkaan. (Jari Tervo puhui Aamutv:n kulttuuriosiossa hullu sanan käytön puolesta kontra mielisairas. On totta, että hullu on viileä ja jopa hiukan iloinenkin, mutta mielisairas tuntuu peruuttamattomalta ja pahansuovalta.) Sitäpaitsi edellämainittu porukka on huonoa peräämään oikeuksiaan osittain siinä pelossa, että menettävät loputkin tuet ja toisaalta syystä, että oma
kyky tai voimat eivät riitä sen paperiviidakon kahlaamiseen. Kun olen joskus täyttänyt asiakkaan kanssa
toimeentulotuki- tai asumistukihakemusta olen ihmetellyt kuinka monelta asiaa jää kesken, koska ei pysty
hakemusta täyttämään. Minullakin on välillä tehnyt tiukkaa saada täytettyä asianmukaisesti, vaikka olen
asian ammattilainen. Kuinka pystyy asiakas, jolla ei ole asuntoa, käyttänyt kaikenlaista tavaraa eikä
viime viikoista ole mitään tietoa, ei ole henkilöllisyyspapereita saati tulo tai muitakaan papereita, hakemaan
toimeentulotukea? Kysyn vaan?


                             Ei maailma ole kuitenkaan aina niin musta kuin äsken taioin eteenne. Olin viime
viikolla asiakkaan kanssa sosiaalikeskuksessa pohtimassa hänen tilannettaan, mikä oli täysin kaoottinen
kaikessa mahdollisessa mielessä. Kaiken lisäksi meidät otti vastaan nuori sijainen ja ajattelin itsekseni, ettei tule valmista. Mutta. Hän lähti siitä lähtökohdasta, että mihin apuihin on mahdollisuutta. Hän ei hakenut syitä, millä avun saisi evättyä. Hän toimi ammattitaitoisesti, asiallisesti ja asiakkaaseen uskoa luoden, että
kaikki järjestyy, vaikka se vaatiikin paljon aikaa. Tunsin ylpeyttä ammattikunnastani, koska hän teki
oikeaa sosiaalityötä eikä ollut näitä laskukonesosiaalityöntekijöitä, joita on aivan liian paljon.


                             Perjantaina olin katkaisuasemalla asiakkaan verkostopalaverissa, jossa myös
toimittiin sosiaalityön ehdoilla. Puhuimme elämänmuutoksesta, jonka asiakas oli päättänyt tehdä ja
kaipasi siihen tukitoimia, joista päästiin helposti sopimukseen, koska asiakas oli aloitteellinen. Silloin
kun asiakas on tässä tilanteessa apu ja tuki on saatava ilman kommervenkkejä. Tämän asian havaitse-
minen vaatii sosiaalityöntekijältä tarkkaa vaistoa, koska asiakkaalla on saattanut olla lukuisia yrityksiä,
joissa tarkoituksena on lähinnä fyysinen kuntoutuminen. Oikea-aikainen hoito on erityisen tärkeää ny-
kyisi, kun rahaa vähemmän kunnilla käyttää päihdehoitoihin. Suurin virhe, jonka kuntien päihdetiimit
tekevät, on, että tuijotetaan menneisyyteen. Jos asiakas on ollut muutaman kerran hoidossa, hoitoonpääsyn epäämisen syy on, että ei kannata hoitaa, kun on yritetty monta kertaa. Toinen vaihtoehto on, jos ei ole
ennen ollut päihdehoidossa, hoito evätään koska ei ole tarpeeksi ongelmainen tai avohoitoa ei ole
riittävästi yritetty. Ihminen, joka on oman pohjansa löytänyt tarvitsee hoitonsa silloin, vaikka paragraafit
eivät sitä näyttäisikään.