Teetä ja turvakenkiä

     
Joulu on mennyt ja niin pitääkin, koska on Viattomien lasten päivä. Loput vuoden päivät ovat ilmeisesti vähemmän viattomien päiviä. Vettä sataa ja edelleen ylhäältä alas, ei siis mitään mullistavaa. Mullistavaa odotan keväältä, eilen ilmoittauduin kolmen päivän koulutusrupeamaan, mikä järjestetään Porvoossa, yksi
helmikuussa ja loput maalis- ja huhtikuussa. Aiheena tulee olemaan Motivoiva toimintatapa asiakastyössa
menetelmäkoulutus. Ideana ovat motivoivat haastattelu- ja ohjausmenetelmät, jotka ovat asiakaslähtöisiä
toimintatapoja. Kouluttajat ovat A-klinikkasäätiöstä Jukka Oksanen, Tanja Hirschovitz-Gertz ja Ari
Terävä, Tanja ja Ari ovatkin tuttuja Kokenet koulutuksen kautta ja odotan todella paljon. Koulutus on
tarkoitettu kokemusammattilaisille ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille. Koulutus on osallistujille
maksuton ja Rahis rahoittaa. Yritän saada auton täyteen, sitä toivon. Rahis myönsi Turun A-killalle rahat
kahden nuoren oppisopimuskoulutukseen lähihoitajaksi, joista toinen tulee Turvatupaan ja toinen A-kiltaan,
olemme siis mukana kumppanin ominaisuudessa. Almanakka alkaa olla sen verran täynnä, että jarrua on painettava, ettei käy kuin 2010. Onneksi olen oppinut niistä ajoista ja aion edelleen käydä masennusryhmässä, ettei totuus pääse yllättämään.

Jouluna tulee muisteltua milloin mitäkin, kuten sitä kuinka usein on ollut mustia jouluja, Turun Sanomien mukaan viimeisestä yhdeksästä on viisi ollut mustia. Ihmisen muisti on siitä kummallinen, että se unohtaa
ikäviä asioita enemmän kuin hyviä ja kaikenlisäksi valikoiden. Se liittynee ihmisen itsesäilytysvaistoon ja
eloonjäämiseen.Olen muuttanut lukemistapojani syksyn aikana niin, että luen useampaa kirjaa samanaikaisesti. Nyt on kesken Maija Vilkkumaan Nainen katolla, J.Mattilan Uupunut nainen ja
Välipakka-Lehtosaaren Sata tapaa tappaa sielu ja uusimpana aloitettuna Pietikäisen Hulluuden historia.
Olen huomannut, että sisäistäminen on helpompaa, kun aivot saavat mellastaa rauhassa omiaan

Palveluntuottajien kokouksessa tuli taas esille se, että tuotettujen palveluiden pitäisi olla yhtenäisiä, niihin
pääsemisen ja poisjoutumisen myös. Mitä sitten tehdään niiden ihmisten kanssa, jotka eivät ole juuri niin
neliskanttisia kuin heidän lokeroonsa.pitäisi olla? Eipä hätää, he ovat osansa valinneet, oma vika, jos ei
sovi systeemiin, jääköön ulkopuolelle, pärjätköön itsekseen. Vaikka palvelut eivät sovellu asiakkaille,
niitä on tarjottu ja jatko onkin asiakkaan vastuulla. Me olemme Turvatuvassa luulleet, että me olemme
asiakkaita varten, mutta olemmekin olleet täysin väärässä, asiakkaat ovatkin meitä varten. Hip hip
hurraa!!!

PS. Nyt joku ihmettelee otsikkoa Teetä ja turvakenkiä, miten se liittyy tekstiin. Ei se liitykään, minusta
se oli hyvänkuuloinen suussa kuten Patonkia ja persereikiä tai Villasukkia ja vaahtokarkkeja.  

On aika soittaa sinfonia Niinkuin sovittiin (Tuomari Nurmio)

Tämän aloittaminen on taas kivikkoista, varsinkin, kun sanottavaa on tavallista enemmän. Mistä aloitan,
mihin päädyn, missä on kusipaussi, kuka ohjaa, kuka on matkustaja. 37 vuotta tehtyä työtä on takana,
silti suurimmat palkinnot ovat putoilleet viimeisen vuoden aikana. On uskomattoman hieno tunne tuntea
olleensa ja olevansa tarpeellinen eri ihmisten elämässä.

Maanantai-iltana istuttiin historiallisessa, näin uskon, moniammatillisessa palaverissa Aisti ry:n kanssa.
Aiheena oli yhteinen syvä huoli ADHD:ta sairastavien ihmisten suuri vaara ajautua päihdeongelmiin, rikol-
lisuuteen ja syrjäytymiseen. Kaikki olimme hyvin yksimielisiä siitä, että näiden ihmisten ongelmien moni-
naisuus ja lonkeroisuus eri tahojen alueille ei voi olla pelkästään jonkin yhden tahon vastuulla, vaan mukaan
on saatava kaikki osalliset tahot. Yritämme ideoida seminaarin tälle keväälle, jossa olisi useita alustajia
ADHD:n eri näkökulmista sekä tietysti keskustelua ja kysymyksiä alustusten pohjalta. Toivottavasti saamme
palautetta, mikä auttaa meitä eteenpäin tärkeässä missiossamme.Haluan vielä korostaa, että teemme tätä
vapaaehtoisesti ns. "aatteen palosta".

Seuraava viikon hyvä asia tapahtui tiistaina. Minua tapaamaan tuli keski-ikäinen nainen, joka halusi
päästä työkokeiluun meille. Hän oli asunut meillä 2000-luvun alussa eikä ole koskenut päihteisiin kym-
meneen vuoteen ja asunut pitkään omillaan. Hän tuli meiltä hakemaan työtä, koska luotti meihin ja tiesi,
miten meillä toimitaan ja kohdeltiin asukkaita, kun hän asui meillä. Jotakin olemme tehneet oikein, kun
näin pitkän ajankin jälkeen entinen selviytynyt asiakas luottaa meihin.

Sitten mennään eiliseen ja taas mannaa itsetunnolle. Viime viikolla meille tuli työharjoitteluun alanvaihtaja,
joka halusi päihdealalle, koska lähipiirissä oli ollut päihdeongelmia ja hän halusi mukaan päihdetyöhön.
Kokemuksellisuuden ehto siis täyttyi hänen kohdallaan. Hänen käydessään sopivuushaastattelussa hä-
nessä oli jotakin tutunomaista. Hän kertoi asuneensa meillä 25 vuotta sitten miehensä kanssa jonkun ai-
kaa, kunnes saivat asunnon ja elämä sai suunnan. Hän halusi aloittaa uuden elämänvaiheen meiltä,
koska luotti meihin ja olimme kohdelleet inhimillisesti. Kun saa yllättäen tällaisen kiitoksen, on vaikea
pitää onnen tunnemyrskyä sisällään, en tiedä miten onnistuin, kovalla rutiinilla kuitenkin yritin.

Se siitä. Tänään palasin arkeen palveluntuottajien ja sosiaalityön tulosalueen yhteistyökokouksessa.
Asumispalveluihin kohdistettavia rahoja on vähennetty ja palveluohjaus kohdistuu kaupungin omiin
yksiköihin ja ykstyiset palveluntuottajat saavat muruset pöydän alta, jollei tuuli ole niitä vienyt. Enem-
pää en näin julkisella areenalla asiaa kommentoi sen saa tehdä Tuomari Nurmio:

                                Mä voin ja mä voin polkee jalkaa
                                Mä voin hakata mun päätä lattiaan
                                Mua voi osoitella sormella ja nauraa
                                Mua voi sylkeä ja mua voi kivittää

                                 Sä isket salamaa mun kitaraani pitkin
                                 Sä poljet mun kynääni
                                 Mä lankeen sun eteen
                                 Tuleen tai veteen
                                 Tuli hieman niinkuin roskaa
                                 Sä et horju koskaan - Mahtava Toteemi

                                  (Mahtava Toteemi, Tuomari Nurmio)

Ihmisen tyhmyydestä, ahneudesta ja hyvyydestä

              Tullessani Turusta alkuillasta ihmettelin suurta ihmismäärää molemmin puolin jokea Pennisillan
kohdalla. Kotona selvitin netistä, että oli Pennisillan avajaiset. Ihmiset seisovat, ei varmasti 1000 riitä,
tuijottamassa mihin heidän verorahansa ovat menneet. Tämä muutaman miljoonan euron silta oli tieten-
kin järkevää rakentaa, kun on ylimääräistä rahaa, jota ei saa tungettua mihinkään, ei ainakaan vanhus-
tenhuoltoon, päiväkoteihin, päihde- ja mielenterveyspalveluihin, perusopetukseen, joukkoliikenteen parantamiseen, vammaispalveluihin, sivukirjastoihin, julkiseen terveydenhuoltoon, työllistämiseen, lastensuojeluun muun muassa. On se loistava juttu, kun edelliset asiat ovat niin hyvin hoidettu, ettei nii-
hin mahdu yhtään rahaa. Hyvä, että rakennettiin silta, johon saatiin laitettua ylimääräinen raha ja huk-
kaanhan se olisikin mennyt, jos sitä olisi käytetty tavallisia ihmisiä koskeviin hyvinvointipalveluihin. Mi-
nulla on ehdotus, kun seuraavan kerran on rahaa, jota ei voi käyttää kuntalaisten hyvinvointiin. Portaat
jotka eivät vie minnekään, vähintään 100 metriä korkeat ja keskelle toria tietysti ja mieluiten carraran
marmorista tai muusta hienosta, jota tavallinen kansa ei (mieluusti) ymmärrä. Tällaisissa hankkeissa
kuuluu myös huolehtia ahne.. siis vähävaraisten arkkitehtien hyvinvoinnista.

Olen aina silloin tällöin pohtinut itsekseni hyvyyden olemusta eli mikä tekee ihmisestä hyvän, että hän
on hyvä ihminen. Aloin taas pohtia viime viikolla eräs vanha ystävä, joka on selvinnyt päihdeongelmas-
taan, kouluttautunut jne., soitti minulle ja kysyi, olisiko Turvatuvalla käyttöä sängylle patjoineen, kun hän
ei haluaisi lahjoittaa sitä sellaiselle, joka tekee sillä tiliä. Siitä sai eräs kiitollinen avopari hyvän sängyn.
Sama asia tuli mieleen viimeisellä koulutuskerralla, kun ajattelin kaikkia meidän ryhmäläisiä. Uskon, että
kaikissa ihmisissä on hyvyyttä, kaikkien kohdalla se ei vaan tule esille edes joskus. Se taas vie ajatukset
vanhaan tarinaan simpukasta, joka tarvitsee kivensirun kasvattaakseen helmen, siis roson elämäänsä.
Onko kenties niin, että ihminenkin tarvitsee jonkinlaisen pohjakosketuksen, että joutuu katsomaan elä-
määnsä perssilmänsä läpi ja möyrittyään aikansa viemärissään kykenee jollakin konstilla kampeamaan
itsensä ylös, haluaa tuoda julki kiitollisuuttaan selviämisestään auttamalla toisia samassa tilanteessa ole-
via? Ehkä ihmisen hyvyys on sitä, että asettaa toisten edun omansa edelle. Tässä tarkoitan pohjakoske-
tusta hyvin laveasti koskien kaikenlaisia elämän mutkia ja murheita kaikilla elämän alueilla. Ehkä se on
myös sitä, ettei pidä elämää ja sen kulkua itsestäänselvyytenä. En tiedä tähän vastausta, tiedättekö te?
Kaikesta huolimatta, lukekaa hyvät ihmiset Sirkku Peltolan Ihmisellinen mies, siinä on jotakin tästä
kaikesta.

Kokenet kokemusasiantuntija antaa lausunnon

Koulutus on käyty kunniakkaasti loppuun, todistus tulee postissa. Seuraavan kerran näemme tammi-
kuussa sisällöllisten asioiden parissa. Kevään aikana kokoonnumme vielä kerran tai kaksi ennenkuin
toukokuussa varsinainen toiminta alkaa. Tämä on ollut uskomaton viisi viikkoa. Kun kaikki alkoi viisi
viikkoa sitten yhdessä tilassa kokoontui 10 toisilleen vierasta ihmistä ja kolme kouluttajaa A-klinikka-
säätiöstä. Jokainen ryhmäläinen oli varmasti hyvi jännittynyt alussa, ilmapiiri oli odottava ja innostunut.
Jännitys muuttui jo ensimmäisen päivän aikana toiveikkaan innostuneeksi. Tuntui hyvältä olla tämän pilottiryhmän jäsen.

Tänään viimeisenä päivänä ilmassa oli pientä kaihomieltä. Samalla useammasta suusta kysyttiin eikö
voida aloittaa ennen toukokuuta, mutta tekniset seikat vievät oman aikansa. Jokainen meistä kertoi
kolme asiaa, mitä koulutus on antanut. Minua lämmitti eniten, kun yksi meistä sanoi meidän kolmen
läheisnäkökulmaasiantuntijan antaneen uutta ja leventävää näkökulmaa koulutukseen. Olin henkilö-
kohtaisesti hiukan huolissani siitä, miten sulaudumme oman käyttöhistorian ihmisiin. Tämä oli kuiten-
kin täysin turha huoli. Olimme jo koulutuksen puolivälissä monimuotoisuudessamme hyvin yhtenäi-
nen ja tiivis ryhmä, joka oli yhteistyökykyinen ja innostunut oppimaan uutta. Jokaisella on  halu aut-
taa ja tukea apua tarvitsevia ihmisiä Kokenetin avulla.