Ihmisellinen mies eksyksissä Turussa

Kävin katsomassa Turun Kaupunginteatterin version Sirkku Peltolan
Ihmisellisestä miehestä.Näin viime syksynä myöskin Tampereen Työ-
väenteatterin kantaesityksen ja olen lukenut näytelmän pari kertaa.Olen tainnut nähdä kahta lukuunottamatta kaikki näyttämöllä ja olen lukenut yhtä lukuunottamatta kaikki. Tärkeää
on kirjailijan hengen tuominen näyttämölle, josta hän antaa usein tarkkoja ohjeita. Tästä on hyvä esimerkki Pieni raha näytelmän maahanmuuttaja, josta Peltola ohjeistaa, ettei hänestä saa tehdä huvittavaa tai naurunalaista henkilökuvaa. Sirkku Peltolan kieleen en tässä puutu, koska se ja sen rytmitykset vaatisivat oman tarinansa. Pyrin olemaan puuttumatta myöskään näyttelijätyöhön, vaikka tiedän jo nyt, etten onnistu siinä.

Provosoin heti alkuun. Esityksestä jäi myönteinen kuva, ohjauk-
tempoilevuudesta ja sekavuudesta huolimatta, koska näytelmä on
niin väkevä teos ja kolmen roolin vahva inhimillisyys kantoi lo-
pulta maaliin tai lähes neljän. Lasse Karkjärvi, parin viikon varoituksella Raine Kukkiaksi tullut päähenkilö näytti, mitä on ammattitaito. Haluan nähdä esityksen Lassen takia mieluummin syksyllä, jos niinkauan on ohjelmistossa. Minua ei häirinnyt yhtään, että kuiskaajaa käytettiin pari kertaa alussa. Uskotta-
vuus henkilöstä, joka on samalla kertaa kiltti, luottavainen ja
omasta hyvinvoinnistaan välittämätön muiden hyvinvoinnin kustannuksella oli todella upeaa näyttelijätyötä hiukan eri nä-
kökulmasta kuin Tampereella. Karkjärven rooli perustuu enemmän
eleisiin ja ilmeisiin kuin Vihron, jolla sanat ja niiden merkitykset tulevat esiin. 

Perusero näiden ohjausten välillä on se, että Tampereella keskitytään ihmiseen ja siihen mitä hänen sisällään on ja hänen
minuutensa muuttumiseen elämän myrskyissä sisältä käsin. Turun versiossa on ikäänkuin amerikkalaisten elokuvien kohellus ja 
sormellaosoittelu pinnassa, ei luoteta katsojan ajattelukykyyn.
Hyvä esimerkki tästä on kapakkakohtaus, mikä on täysin irrallinen,jos on lukenut tekstin. Tampereen versiossa sen aallonharjamerkitys on selkeän merkityksellinen siinä miten draa-
mallinen kaari käyttäytyy, Turussa se on sotkettu epämääräisyyden verhoon, jossa kohkaaminen ja ylinäytteleminen, mikä muuttuu farssimaisuudeksi, mikä taas ei tässä muodossa sovi näytelmään,
koska se tekee Kärpäsestä, Petterin vaimosta ja juppiliikemiehestä, joka on peliriippuvainen naurettavan, vaikka heidän elämäntarinansa on sekä traaginen että inhimillinen. Mie-
lestäni Sirkku Peltolan ihmiskäsitykseen kuuluu olennaisena ihmisen epätäydellisyys, viallisuus ja ihmisellisyys.

Onneksi Petteri ja Raisa pelastavat näytelmän, vaikka Raisa onkin
alussa liian jähmeä ja huutava ja loppua kohden hänestä tulee se jatkuvuuden timantti, mikä pitää ihmiskunnan hengissä. Koko näytelmän tärkein repliikki, kun hän sanoo Rainelle, miksi hän on
tärkeä: SÄ ANNOIT MUN OLLA, annoit minun olla oma itseni. Lopussa Petteri tajuaa tämän ja viimeinen kohtaus on Turussa tärkein eikä osoittele, mitä lähes koko näytelmä on ollut...Turussa.

Voi olla, että jos en olisi nähnyt Tampereen esitystä Turun esitys olisi vaikuttanut paremmalta, mutta vertaaminen täydelli-
seen ei ole kovinkaan mukavaa. 

PS. Annun rooli oli upeasti tehty, mutta hänelle ei annettu riittävää tilaa kuten Tampereella ja hänen rooliinsa ei todellakaan liity mitään seksuaalista. Se oli käsittämätön harhatulkinta.

PPS  Käykää tästä huolimatta katsomassa tämä näytelmä, sen sanoma on ihmisellinen.   

Elämää, unelmia ja toiveuusintoja

                                                Kuurot oppii kuulemaan
                                                Sokeet oppii näkemään
                                                Mykät oppii puhumaan
                                                Ja rammat kävelemään.
                                                 Huda, huda  (Tuomari Nurmio)

Vähän tältä on viime päivinä tuntunut. Turvatuvan henkilöstö on viime vuosina koostunut
pääasiassa opiskelijoista ja työkokeilijoista sekä vapaaehtoisista, toipuneita entisiä käyt-
täjiä on ollut noin puolet ja lopuistakin suurella osalla on ollut jokin kosketus päihde- ja tai
mielenterveysongelmiin omais- tai ystäväkokemus. Viimeisen vuoden aikana meillä on
ollut neljä tällaista ihmistä, jotka ovat pyrkineet alkuvuodesta opiskelemaan lähihoijiksi.
Jokainen heistä neljästä hyväksyttiin opiskelijaksi. Jokaiselle heistä on myös annettu lu-
paus olla käytettävissä, kun he tarvitsevat työssäoppimispaikkoja. Mistä tämä todistaa?
Ensinnäkin siitä, että ihmiset, jotka haluavat oppia aikuisiällä uuden ammatin päihde- ja
mielenterveys alueelta ovat päätöksessään tosissaan ja asiastaan vakuuttuneita. Yksikään
ei ole jättänyt työkokeiluaan kesken. Uskon sen todistavan myös siitä, että olemme on-
nistuneet motivoimaan lisää valinnan oikeellisuudesta. Olemme myöskin onnistuneet
näyttämään työssämme elämän koko kirjon iloineen, suruineen, onnistumisineen ja epäonnistumisineen ja että on tärkeää olla mukana asiakkaan arjessa ja kulkea hänen
rinnallaan ja tukea häntä toipumisen tiellä.

Kokonaiskuva päihdetyöstä on muotoutunut uudelleen ja vaatii uusien ideoiden toteutta-
mista. Tähän on ollut useita syypäitä, jotka ovat auttaneet päänuppiani ajattelemaan asi-
oita hiukan uudenlaisesta näkökulmasta. Ei mikään yksin seuraavista, vaan kaikki yhdessä
omalta osaltaan, omat opiskelijamme, AA ja NA yhteydet, A-klinikkasäätiön KoKeNet-
koulutus, ADHD-työryhmä, ITU ry, Ilkka , Agnes ja Pirkko ja Annina, kaksi entistä asiakas-
tani ja "työnohjaajani" ja kuuntelijani ja ne lukuisat nykyiset asiakkaani.

Niinpä kaikista edellisistä kumpusi ajatuksia, jotka johtivat synteesiin uuteen hoidolliseen
malliin mahdollisimman kevyessä rakenteessa, AA-ryhmiä, lääkkeettömyyttä, vertaistukea
myös yksilöllisesti, psykologin kanssa keskusteluja, palveluohjausta, sosiaalityöntekijän palveluja.  Olemme kokeilleet myös eräänlaista takaisin elämään kiinni-systeemiä tue-
tussa asumisessa asuvien kohdalla. Joskus tulee elämässä tilanteita, jolloin omat voimat 
eivät riitä ja päihteet tulevat mukaan tai jokin muu kriisi, mikä saa elämän raiteiltaan.
Silloin teemme väliintulon, jos asiakas suostuu siihen, jotta tuettu asuminen voisi jatkua,
jolloin asiakas tulee 1-2 viikoksi ikäänkuin "katkolle" Rautakallionkujalle, saa joka päivä
lämpimän aterian ja tarvittavan keskusteluavun ilman lisäkuluja, jonka jälkeen hän voi 
palata takaisin tuettuun asumiseensa. Muutamat, jotka tähän ovat turvautuneet, ovat saaneet
avun. Tämän toiminnon suhteen minulla on joitakin idean ituja, joista voisi ehkä kehittää
jotakin tulevaisuudessa. Aika näyttää, mitä tapahtuu.