Korvaushoito - päihdehoidon onni ja autuus vai asiakkaan heitteillejättö?

Työssäni olen viime aikoina törmännyt muutamaan addiktiin, jotka ovat opioidikorvaushoidossa ja haluaisivat päihdekuntoutukseen. Otin asioista selvää ja kävi ilmi, ettei korvaushoidossa oleva ihminen voi, käytännössä, päästä päihdekuntoutukseen, vaikka haluaisi kaikista päihteistä eroon, myös korvaus-
lääkkeestä. Sama koskee, pääsääntöisesti, NA-toimintaa, tosin ei kaikkia ryhmiä. Otan esimerkin. Henkilö, joka on käyttänyt suonensisäisiä huumeita ja kaikkea mahdollista muutakin parikymmentä vuotta on ollut korvaushoidon ajan piikittämättä itseään. Oheiskäyttöä hänellä kuitenkin on, mutta hän haluaisi kaikista päihteistä eroon pitkän kuntoutushoidon avulla, koska ei siihen omin voimin pysty. Näen, että korvaushoidosta on ollut se hyöty, mikä tarvitaan. Motivaatio on herännyt. Intuitioni sanoo, että nimenomaan tällaisessa tilanteessa pitkästä kuntoutushoidosta on iso hyöty, varsinkin, kun henkilöllä ei ole kuntoutushoitojaksoja joka sormelle.

Laki sanoo käsittääkseni sen suuntaisesti, että kansalainen on oikeutettu riittävään hoitoon. Tämähän tarkoittaa, ettei välttämättä mihinkään, jollei päihderaati niin suo, riippumatta asiakkaan todellisesta motivaatiosta. Se, että on esim. pieniä lapsia ei tarkoita samaa kuin motivaatio. Silloin on mahduttava siihen putkeen, jossa ovat jatkuvana putkena katkot, päihdepoliklinikat, päihteetön aika ennen kuntoutusta, johon menee vähintään pari kolme kuukautta, jos päihderaati suo. Onko asiakas tämän raadin kuultavana? Ei. Ketkä määrittävät asiakkaan hoitomotivaation? Henkilöt, joista ei välttämättä kukaan ole tekemisissä asiakkaan kanssa säännöllisesti. Käyttävän addiktin motivaatio ei nouse päivä päivältä, kuten raati luulee. Olen joskus yrittänyt vaikuttaa asiakkaan hoitoonpääsyyn, muutamaan vuoteen en ole viitsinyt, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Olen väärällä puolella, pyrin ajattelemaan asiakkaan näkökulmasta toimimalla hänen tukihenkilönään. Tämä on kaikkein pahinta rahan hukkaanheittämistä. Hoitoon lähetetään sopivimpia ihmisiä ei motivoituneimpia.

Olen pohtinut myös sitä, tietääkö korvaushoidon aloittava asiakas varmasti, että silloin häneltä sulkeutuvat kuntoutushoidon ja monet muutkin ovet. En tiedä, mutta uskallan epäillä ettei tiedä. Moni asiakkaani on puhunut korvaushoitoon pääsystä kuin sateenkaaren päästä löydettävästä aarrearkusta. He puhuvat siitä vaihtoehtona toipumisen tielle ja päihteettömään, puhtaaseen elämään pääsylle kuin se olisi päävoitto arpajaisissa. Mielestäni tämä on ihmisten heitteillejättöä, koska se tekee mahdottomaksi todellisen toipumisen päihderiippuvuudesta. Jollei täytä korvaushoidon sääntöjä, addikti tipahtaa ylläpitohoitoon, jossa ei ole edes paperilla toipumiseen tähtääviä tavoitteita. Addikti hakee käytölleen kaikki mahdolliset porsaanreiät ja kiertotiet, ettei joutuisi löytämään pohjaansa. Hänelle korvaushoito on kaikkien aikojen suurin jackpot. Häpeän yhteiskuntaa, joka mahdollistaa tämän ja vielä edesauttaa päätöksillään sitä.

Tiiliä on iso määrä jalkojeni juurella
             Mitä niillä tekisin?

Ethän tee, niinkuin minä tein -
muurasin huikean kiviröykkiön
turvakseni, ilman ainuttakaan
        aukkoa ulkomaailmalle.

Eiliselle en voi mitään, huomista
         en voi käyttää tänään.

Yritän keskittyä tähän hetkeen -
       oikea taloni kyllä valmistuu
                   aikanaan.


Kirre 211008  (Työn alla uusi elämä, Salon A-klinikan runoryhmä)

 

  

60 vuotta elämää sieltä sun täältä ja vähän väliltäkin

Ryhdyin viikonloppuna muistelemaan mennyttä 60 vuotta, onhan se toki helpompaa kuin tulevan
60 vuoden muistelu, siksi valitsin tämän Times-kirjasimenkin. Sehän tarkoittaa suurinpiirtein, että viimeinen vartti on menossa, tosin se voi olla paras tähän mennessä.

Asioiden merkitykset ja painotukset koko elämälle ovat mielenkiintoisia ja yllätyksellisiä, esimer-
kiksi niiden ajallisella kestolla ei ole paljonkaan vaikutusta painoarvoon elämässä. Elämäni ensim-
mäiset 19 vuotta elin Savossa ja silti se ei lähde pois, vaikka olen lähtenyt sieltä 1973. Aina kuitenkin
palaan sinne kerta toisensa jälkeen ja tunnen kuuluvani sinne enemmän kuin koskaan. Tunnen itseni
enemmän savolaiseksi kuin suomalaiseksi. Monista tilastoista olen lukenut, että savolaisilla on enem-
män mielenterveysongelmia kuin muilla suomalaisilla, mutta johtuuko se savolaisista itsestään tai
savolaisuudesta. Ehkäpä se johtuukin siitä, että meikäläiset eivät halua mennä ahtaisiin muotteihin,
joissa ei suvaita erilaisuutta.

Olen aina pitänyt tarinoista ja tarinankertojista ja miten he kertovat tarinansa. Jo lapsena tykkäsin
kuunnella äijien juttuja elämän varrelta. Useimmiten he olivat kädentaitajia kuten sahuri Sakari, Siimennon Saku ja puuseppä Tane. Heidän tapansa kertoa tavallisiakin tarinoita oli aina seikkailu.
Ne olivat niitä miesten juttuja, joita kuunnellessa tunsi olevansa itsekin aikamies.Kaikissa niissä oli yhteistä, että niissä puhui eletty elämä. Nämä olivat ehkä syynä, miksi pyrin opiskelemaan kirjal-
lisuustiedettä, halusin tarinankertojaksi. Sellaiseksi ei kuitenkaan voi tulla, jollei ole elänyt oikeaa
elämää vastoinkäymisineen kaikkineen. Puultahan se alkoi maistua, kun ei ollut mistä kertoa.

Kuinka ollakaan, saavuin tarinoiden paratiisiin, kun pääsin Turvatupaan juoppojen vahdiksi. Mi-
nulle avautui täysin uusi maailma, juoppojen, hullujen ja rikollisten parissa. Ei sillä ole merkitystä,
ovatko tarinat totta vai keksittyä, vaan miten ne kerrotaan. Sivutuotteena opin ymmärtämään
näiden ihmisten elämänkiemuroita. Yhden ohjeen sain ennen ensimmäistä työvuoroa nykyisen
toiminnanjohtajan isältä Ekiltä. Pahin loukkaus, minkä toipuvalle alkoholistille voit sanoa on , että väität selvää ihmistä päihtyneeksi. Tämä sääntö pätee edelleenkin ja toteutan sitä poikkeuksetta. Toisen
tärkeän opin sain kun Turun päihdetoimiston päällikkö Raila Haaranen opasti minut harjoittelu-
jaksollani työryhmätoimintaan. Kolmas kulmakivi on ollut kokemusasiantuntijatoimintaan ja
vertaistyöhön mukaan pääseminen.

Ne mitkä eniten ovat antaneet ovat kuitenkin olleet ne vaikeimmat ja paskimmat vaiheet elämässä.
Koko ammatti-identiteetti ja pohja murtui, kun ymmärsin, etten ollut tajunnut lähisukulaisen
alkoholismia, vaikka minun ammattilaisena olisi pitänyt ymmärtää. Myöhemmin olen ymmärtänyt,
että siitä alkoi kasvu ja kehittyminen ja se oli varsinainen lottovoitto ja onnenpotku yhtäaikaa. Vaa-
dittiin kuitenkin oma masennukseni ja pohja oli löytynyt. Siitä ylös pääseminen oli kuitenkin
se mikä avasi silmäni ja tien vertaisuuteen. Toisaalta perheeni joutui kärsimään suon mudassa
rämpimisestäni, koska kaikki pyörii silloin oman navan ja napanöyhdän ympärillä ja sisällä. Sitä
sovitan edelleen, koska he sietävät minua edelleen.

Minulle työhön liittyvät asiat ovat olleet aina helppoja siten, että olen ollut aina koko sydämestäni mukana. Siihen liittyy myös se kovin paikka, mikä on ollut. Kun toissa talvena eräs asukas tappoi
työpaikallani toisen asukkaan ja jouduin uloskirjoittamaan asukkaan, joka yritti estää tapahtunutta
ja auttaa uhria. Hän oli päihtyneenä paikalla ja asuminen loppui sen takia. Nämä olivat erillisiä
asioita, mutta se tuntui suurelta vääryydeltä silloin ja tuntuu edelleenkin. Hän ei ole enää asiak-
kaani, mutta varmaan aina ystäviä olemme. Voitin siis taas.

Sanat oikealla hetkellä kantaa elämään (Työn alla: Uusi elämä)

Tänään pidettiin töissä työmaakokous, jonka aihe oli suuri jopa suuren suuri: Turvatuvan hoi-
dolliset muodot ja käytännöt nyt ja tulevaisuudessa. Meitä oli paikalla 6 toipujaa, 3 läheistä ja 2
tavista.

Osa tuli vain tätä tarkoitusta varten työmaalle, vapaa-aikanaan, koska piti asiaa tärkeänä. Muistan,
kun joskus järjestettiin vastaavia ns. vanhaan aikaan, ei paikalle ilmaantunut kuin ne jotka juuri sil-
loin olivat työvuorossa, eikä kenelläkään ollut muuta sanottavaa kuin että voileivät olivat hyviä
(ne olivat todella hyviä). Uusia ehdotuksia minkään suhteen ei tullut, odotettiin vain palaverin lop-
pumista. Eiväthän nämä sanat mairittele ketään, vaikka parilla kolmella meistä oli samansuuntai-
sia ajatuksia kuin nykyisessä toiminnassamme.

Oikeastaan ja aivan rehellisesti sanottuna meille oli onnenpotku, ettei meidän palveluasumistamme
hyväksytty kilpailutuksessa. Jouduimme pohtimaan, mikä on todella tärkeintä ja puhtainta ydintä.
Uskon, että olemme pian siellä, kokemuksen ja vertaisuuden voima on näyttämässä kaiken voimansa.
Into, riemu ja itsensä likoonlaittamisen halu, mikä suorastaan pursui kokoontumisessamme, että
teemme tätä yhdessä tukien ja rinnalla kulkien niiden kanssa, jotka haluavat elämälleen uuden alun.
Yhteishenki oli todellista, puhuimme vain asiaa, henkilökohtaisuuksiin ei menty, vaikka se olisi ollut
enemmän kuin odotettavaa muutamien vaikeiden asioiden takia. Näimme tärkeänä, että toimimme tiiminä ja parannamme tiedonkulkua, jotta asiat voidaan hoitaa riippumatta siitä, kuka on työvuorossa. Saim-
selvitettyä myö muutamia tärkeitä valtasuhteisiin liittyviä asioita, kuka päättää milloinkin, jos joku
on lomalla tai poissa. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että päihteiden käyttö päättää asumisen aina,
kerrasta ja ,että vertaisuuden kautta annamme mahdollisuuden toipumisen tielle, rinnalla kulkien.
Päätimme lopettaa sooloilun päätöksenteossa ja pyritään aina kun mahdollista kysymään toisen
työntekijän mielipidettä, työskennellä työryhmänä enemmän kuin ennen.

En olisi ikinä voinut kuvitella näin hedelmällistä ja virikkeistä palaveria. Tästä on hyvä jatkaa eteen-
päin valitsemallamme tiellä. Me taidetaan olla aika erinomaisia. Aivan erityiset kiitokset rakenta-
vuudesta ja yhteistyökyvystä ja taidosta haluan antaa Miialle, Anskulle ja Jyrille. Kiitos.

 

Alkoholismin kuvauksia rocklyriikassa ennen toipumista ja sen jälkeen

Tästä aiheesta kuvittelin kirjoittavani eilen, mutta oli tärkeämpää kirjoittaa muutama sana Etna-koi-
ran poismenon jättämistä ajatuksista. Siilinjärven matkallani kuunnellessani Eppujen Jackpot cd-
boxia havahduin kuulemaan miten varhaisessa vaiheessa heidän teksteissää käsitellään alkoholismia
paljon ennen Martin toipumista. Mieleeni tulevat Ari Terävän ja Jukka Oksasen luennot Motivoivan
työmenetelmän koulutuksessa. Kieltovaihe, epäröinti, onko minussa vikaa, ongelman myöntäminen,
avun hakeminen, yritys lopettaa juominen, retkahdus, avun hakemista, nöyrtyminen, toipuminen.
Ari ja Jukka käyttivät tietenkin eri sanoja, mutta samasta asiasta puhumme.

Heräsin reunalta kuilun
pohjattoman pimeän
löysin viereltäni huilun
jääkylmän sileän
ensaanut ääntä aikaan
putosin pahaan taikaan.

Mä lensin kauan
mä lensin maailmaan
josta tiennyt en
muuta kuin että vajosin
ikuisesti pimeässä
elin itseäni syleillen
elin yhä uudestaan
ja uudestaan.
Alkoholisti on kääriytynyt omaan surkeuteensa , yksinäisyyteensä ja itsesääliinsä. Herääminen on tässä kovin kaukana, on huonoa tuuria ja muut ihmiset vittuilevat. Näkökulma on kuitenkin toipumista täynnä, minä pystyy jo katsomaan taaksepäin vaikka epäröikin vielä. Ymmärrän hyvin ettei Paha taika ole
ollut soittolistojen kärjessä jo tilityksellisyytensä takia. Sen sijaan En saa mielestä sinua on hyvinkin ollut ja siinähän on mukana alkoholistin syyt juomiseen ja ajatusrakennelma syy-seuraussuhteineen kirkkaana
esillä. Kuvauksessa tulee esille hienosti myös elämänkumppanin rooli ja voimattomuus.
Miksi lähdit pois, nyt liikaa juon
selviänkö koskaan yli tuon
Krapulassako makaisin, ajatusta siedä en
entä tuletko takaisin, sitä tiedä en

Muistot rumenee, kurkkua kuristaa
silmät sumenee, kyynel tipahtaa
Sanat jotka sanoit vois vettä vaikka kivestä puristaa
sanonut et kukkasin, siksi korkin hukkasin.
Onhan siinä myös sopivasti itsesääliä omasta huonoudesta, muttei mitään itua, että voisi itse muuttaa
elämäänsä mitenkään. Pohja alkaa kuitenkin jo häämöttää, vaikkei pohjakosketusta ole tapahtunut.

Ensimmäinen yritys muuttaa elämän suuntaa ja siinä on paljon toivoa, mutta myös epäröintiä ja
epävarmuutta, kun kaikki pitäisi muuttaa, haikeutta entiseen. Siitä kertoo Kultaista sadetta.
Näin kaiken, kaiken
Kaunis kuolema
lehdet on silattu jäällä
kultaista sadetta pääni päällä.
joko ymmärrän mitä se opettaa
osasin alkaa
osaanko lopettaa.
Sankarin viitan minä kuitenkin haluaa ja selkääntaputtajia, koska suostuu lopettamaan vai onko kaikki
feikkiä. Epävarmuus ja kirkonharjalla taiteilu on upeasti kuvattu, näkee selvästi omakohtaisuuden.
Tuntuu monista näistä runoista, ettei Martti tietoisesti ole näitä välttämättä kirjoittanut, mutta juuri tiedostamattomuus minua kiehtookin, miten ne tulevat ulos, vaikkei ihminen vielä tiedostaisi. Näiden runojen nerokkuus on niiden monitulkintaisuudessa, ne tulevat kestämään aikaa, koska ne käsittele-
vät ihmistä ymmärtävästä näkökulmasta ihmisen heikkoutta ja niistä selviämistä. Ymmärrys ihmistä
kohtaan on näissä silmiinpistävää, se tuo mieleen Sirkku Peltolan alkoholistin Ihmisellinen mies
näytelmässä.

Yksi hienoimpia tarinoita toipumisesta ja taistelusta, mitä uuden elämän löytäminen ja sen omiin käsiin
ottaminen, vastuun ottaminen itsestään on runossa Suolaista sadetta:
Pitäisi mennä nukkumaan.
Ulkona satelee.
Vesi valuu mun ikkunaan.
Aikani matelee.
Kun kyyneleet on ehtyneet.
Silmiä aristaa.
Pienessä päässä Perkeleet
porttia naristaa
Päälleni tuhkaa varistaa.

Takaisin sateeseen.
Öisille kaduilleni astelen.
Pisaran poskeltani nuolaisen
Sadepisaran suolaisen
Takaisin sateeseen astelen.
Silmänurkkiani kastelen.
Sinua muistelen.
Sinut päästäni puistelen.
Tietenkin tämän voi ymmärtää tavallisena rakkauslauluna, mutta se on altis monille erilaisille tulkin-
noille ja se on sen rikkaus. Voitto riippuvuudesta on saavutettu, riippuvuus ei enää ohjaa minää.
Myöhemmissä runoissa on jo voitonriemua.

koskettaa pimeän lasta kun
luopuu ainoastaan
mä tunnen elämän vasta kun
valot tulevat.....vastaan.

Etna in memoriam

Tämän blogikirjoituksen piti kertoa siitä, miten alkoholismia, siitä toipumista käsitellään Eppu
Normaalin lyriikassa ja erityisesti ennenkuin toipuminen on alkanut. Se saa kuitenkin jäädä
seuraavaan kertaan, sillä kuolema tuli väliin, oikeastaan kaksi kuolemaa.

Viime viikon torstaina olin työkavereiden kanssa Helsingissä kokemusasiantuntijoiden kokoontumisajoissa. Tapahtuman olivat järjestäneet Mielen Avain ja KoKoA ry yhdessä.
Tapahtuman tarkoituksena oli kuulla kokemuasiantuntijoiden terveisiä, mitä on tehty ja mitä
ollaan tekemässä lähiaikoina. Pyrkimyksenä on luonnollisesti nostattaa yhteishenkeä ja uskoa
kokemusasiantuntijuuteen, tavata ihmisiä eri puolilta maata. Tässä onnistuttiinkin loistavasti,
vaikka parkkimaksu 6 tunnin pysäköinnistä oli 32 euroa paikallisessa parkkitalossa. Kun käyn
Helsingissä KoKeNet-koulutuksessa ja auto on maksullisessa parkissa Kupittaan asemalla, maksu
on 10 euroa yli 12 tunnin ajalta. Tällaisissa hengennostatustilaisuuksissa unohtuu helposti arki ja
sen ikävämpi puoli. Palatessamme takaisin Turkuun, sai yksi meistä viestin, että eräs asiak-
kaamme oli löytynyt kuolleena. Häntä eivät kokemusasiantuntijat sen paremmin kuin ammattilaiset-
kaan pystyneet auttamaan.

Viikonloppuna sain kokea suurta iloa ja taakan putoamista sydämeltä, kun luottamus ja yhteys
palasi erään ystäväni ja minun välille yli puolen vuoden välirikon jälkeen.

Koko tämänkin ilon aikana oli takana luonut varjoja poikani Sakarin ja hänen kihlattunsa Anskun
vajaan kaksi vuotiaan amerikanbulldoggi nartun Etnan kummallinen sairaus, johon ei syytä eikä
lääkettä löytynyt. Yli kuukauden sairastamisen jälkeen Etnan voimat hiipuivat kovista kortisonikuureista huolimatta niin, ettei hän jaksanut edes pissalla käydä kuin kantamalla. Tänä iltana Etna pääsi kivuistaan.
Heille ei oltu kerrottu, että suvussa on ollut syöpiä ja ruumiinavaus tietenkin tehdään. Reilussa kuu-
kaudessa elämäniloisesta ja reippaasta Etnasta tuli muistoja ja valokuvia.

Minnesavo on my Mind

Olin Helatorstaina Kuopiossa Julkulan sairaalan rantasaunalla pidetyssä palaverissa, jossa
päätettiin ryhtyä toimiin saada Pohjois-Savoon Minnesotamallinen 12 askeleen päihderiip-
puvuudesta eroon haluavien hoitoyhteisö. Kaikki kokoontuneet olemme toipuneita alkoholisteja/addikteja tai läheisiä. Oli hienoa huomata, että osallistujien kirjo oli ammatilli-
sesti yhtä laaja kuin on päihderiippuvuuden tarttumapinta on eli kaikki mahdolliset yhteis-
kunnan kolkat olivat edustettuina. Yhteistä meille oli kaikille palava halu perustaa Minne-
sotamallinen hoitoyhteisö. Porukkaa jaettiin ryhmiin, joilla kaikilla on omat tehtävänsä.
Osa selvittää lupaviidakkoa, osa taloudellisia juttuja , osa hoitaa viestintää, osa haluaa
toimia päihdeterapeutteina ja osa kuten minä reppuläheisterapeuttina. Antti Loimalahti,
joka on tämän mission liikkeellepaneva voima, toimii KYS:ssä lääkärinä ja on erikoistumassa psykiatriaan ja päihdelääketieteeseen. Meillä on myös Facebookissa Minnesavo nimellä yhteisö asiaan vihkiytyneille. Toiminnan pitäisi alkaa ensi keväänä, jos kaikki sujuu toivomallamme tavalla.

Nyt te tietenkin järkytyksestä selvittyänne päättelette minun vinksahtaneen lopullisesti 
Munchausenin syndroomaan tai muuhun kaikkivoipaisuuden ja yltiöpäisyyden suohon
ja odotatte, että Teräsmiehen siivet ruostuvat. Ei sinnepäinkään, en aio muuttaa Liedosta
yhtään mihinkään. Aion hankkia repputyöläisen varusteet, koska läheisterapeuttia tar-
vitaan ainoastaan läheisviikonloppuina, eli silloin tällöin. On tässä myös oma lehmä ojassa. Tällä tavalla on mahdollista tavata iäkkäitä vanhempiani hiukan useammin. Rankin juttu tässä on koulutus, joka on tarkoitus käydä Naantalin Rehapissa. Ilman sitä ei voi toimia läheisterapeuttina. Ilmeisesti olen mukana jossakin läheisviikonlopussa ns. lautapoikana kirvesmiehen komennossa. Odotukset ovat suuret, toivottavasti eivät liian suuret, koska
jalat on muistettava pitää tukevasti maassa.