Uutta kohti, mieli avoimena ja parasta toivoen

Loman jälkeinen ensimmäinen viikko töissä toi paljon uutta ja ennekaikkea hyvää. Keskiviikkona
meitä tuli tervehtimään entinen asiakas yli 13 vuotta raittiina ollut ihminen naisystävänsä kanssa.
Hänen raittiutensa alkoi meiltä ja hän käy turisemassa pari kertaa vuodessa. Muistellaan vanhoja
ja suunnitellaan uusia. Nyt laitetaan suunnitelma käytäntöön. He haluavat olla mukana kehittä-
mässä Turvatupaa ja ja tulevat silloin tällöin yöpäivystäjiksi ja samalla tarjoavat vertaistukea asuk-
kaillemme. Hänet olen tuntenut vuodesta -77 lähtien, kun molemmat olimme nuoria. Hän oli yksi
hurjimpia ja vaikeimpia asiakkaitani, vastuuta mistään ei silloin ollut. Kun entiset raitistuneet asukkaat tulevat käymään ihan vaan kahville, se on paras palkinto tehdystä työstä.

Torstaina poikkesi kahville Jussi, joka raitistui 11 vuotta sitten. Hän on kertonut, että kun hän tuli hirveässä krapulassa asumaan ja makasi hikisenä ja vapisevana sängyllään ja ajatteli: en halua tätä enää kokea ja siitä se lähti. Hän muistaa aina sanoa, että Turvatupa auttoi hänet raittiuden alkuun, vaikka se oli Jussi itse, joka teki päätöksen ja toimi sen mukaisesti. Hänellä on nyt ollut vaikeuksia välilevynsä kanssa eikä pystynyt ajamaan autoa, joten vein hänet kotiin ja Jussi esitteli asuntonsa.

Lauantaina mentiin sitten Saramäkeen tapaamaan vankia työkaverin kanssa. Veimme hänen maal-
lisen omaisuutensa sinne, vaatteita pääasiassa. Ensimmäisenä hän kiitti, että tulimme, että edes
joku uskoo häneen, kun ei itsekään aina oikein usko. Hän oli tehnyt päätöksen toipua päihderiip-
puvuudesta, koska ei saa enää mitään siitä elämästä, mitä on viime vuodet viettänyt. Hän on aloittanut lukion loppuunsuorittamisen ja aikoo vapauduttuaan kouluttautua ammatillisesti. Jotta
kaikki sujuisi hyvin ja hän saisi riitävästi tukea käymme neljän viikon välein hänen luonaan. Olemme
aloittaneet oman kotiuttamiskoulutuksen jo nyt, vaikka vapautumiseen on vielä paljon aikaa.
Tähän pätee se mikä kaikkeen päihdehoitotyöhön, apua on annettava silloin kun sitä tarvitaan, eikä silloin kun se sopii työvuorolistaan. Mehän emme suurinta työtä tee, vaan hän, joka päihriippu-
vuudesta on toipumassa.

Matkalta sotatantantereelle ja matkalle Saramäkeen

Paluu arkeen EU:n jäsenmaan Kroatian matkan jälkeen on tapahtunut ja odotan matkaa Saramäkeen
Turun vankilaan. Titon kuoltua 90-luvun alussa syttyi silloisessa Jugoslaviassa sisällissota. Serbit ja silloinen Jugoslavian armeija halusivat vallanhalussaan kukistaa Kroatian ja muidenkin itsenäistymis-
pyrkimykset. Dubrovnikin alue eristettiin katkaisemalla sähkön ja veden saanti pitkäksi aikaa ja pommitukset tekivät hurjaa jälkeä. Ostin matkalta kaksi valokuvateosta, toinen Dubrovnikin sodasta
ja toinen koko Jugoslavian sodasta, joka kesti esimerkiksi Bosnia-Herzegovinassa useita vuosia, kun Kroatia pääsi puolellatoista vuodella. Monien eri Balkanin kansojen muslimit joutuivat vainon kohteeksi sodan aikana ja heitä saapui pakolaisina Suomeenkin serbien puhdistustoimien alta.

Edelliset asiat kaivoivat mieltä erityisesti Bosnia-Herzegovinan Mostariin suuntautuneella matkalla.
Siitä tuhottiin sodan aikana 60 % ja pääkadusta 90 %. Suomen ollessa viimeksi sodassa Karjala evakuoitiin ja lapsia lähetettiin runsaasti sotalapsiksi Ruotsiin.Osa jäi sinne lopullisesti osa palasi takaisin Suomeen. Jonkun verran on tutkittu sodasta johtuneita traumoja, mitä näille ihmisille seurasi samoin kuin juurettomuutta, vaikka maantieteellinen matka oli lyhyt ja kulttuuri lähes samankaltainen. Uskoisin, että psyykkisten häiriöiden määrä on suurempi kuin ei-karjalaisten suomalaisten lasten vastaava. Millaista oli sotatraumojen hoito silloin? Tuskinpa minkäänlaista. Entäpä, kun ihmiset tulevat täysin toisenlaisesta kulttuurista ja uskonnosta kauaksi kotoa vainon
takia pakolaisiksi? Täällä puhutaan aina kotouttamisesta. Koskaan en ole kuullut sotatraumojen hoidosta näillä pakolaisilla. Näitä pohdiskelin Mostarissa ja aloin ymmärtää tätä taustaa vasten niitä
väkivaltaisuuksia, joita balkanilaisten kansojen pakolaiset ovat tehneet. En hyväksy väkivaltaa missään muodossa, mutta tämä selittää asioita ja antaa perspektiiviä toiminnalle, kun kieli, kulttuuri ja uskontokin ovat erottavia tekijöitä kantaväestöstä eikä mieltä ole hoidettu ollenkaan. Miten nämä ihmiset selviävät vankilassa kärsiessään rikoksistaan tuomittuja rangaistuksia?

Aasinsillan kautta Saramäkeen tai Sarajevoon kuteen asiakkaani Turun vankilaa joskus nimittävät.
Menen lauantaina työkaverini kanssa tapaamaan erästä vankia Saramäkeen, hän on myöskin
asiakkaani ja kärsii päihderiippuvuus nimisestä sairaudesta. Hän on yrittänyt monesti irti päihteistä,
mutta kovin huonoin tuloksin. Hänellä on halua toipumiseen, mutta välineet ovat hukassa ja hän
on sanonut, ettei yksin pysty elämänmuutokseen. Tarkoituksemme on kulkea hänen rinnallaan ja käydä  noin kuukauden välein hänen luonaan suunnitellen myös vapautumisen jälkeistä elämää
raittiina rakentaen rauhassa tukiverkkoja ja vertaistukea. Tarjoamme hänelle väliaikaisen asunnon vankilan jälkeen ja olemme vastassa hänen vapautuessaan. Hän on tehnyt toipumiseen tähtäävää
työtä vankilassa, aloittanut opiskelun saadakseen lukion suoritetuksi. Jos tämä toiminta auttaa saa-
maan ihmisen elämä oikeille raiteille, tulemme ottamaan tämän ohjelmaan jatkossakin. Vankilan päihdetyöntekijä on myös mukana kuviossamme.