Lääkäreitä, rokkareita ja kokemustietäjiä

Eilinen vei taas kiskoja pitkin Helsinkiin A-klinikkasäätiölle palaveeraamaan KokoNettiin liit-
tyvistä asioista, käytännöistä, kokemuksista ja tulevaisuudesta. KokeNethän on Rahiksen projekti
ja he keräävät monenlaista tietoa. Vaikka on kulunut vasta vajaat kaksi kuukautta, on käynyt sel-
väksi, että kysyjistä on kolmeneljännestä läheisiä, minkä odotinkin olevan näin, mutta, että näin selvästi, se oli yllätys. Meillä oli ainutlaatuinen tilaisuus saada keskustella kysellä johtavan yli-
lääkärin Kaarlo Simojoen kanssa. Olen aina pitänyt hänen asenteestaan päihderiippuvuuteen ja sen
hoitamiseen, siinä näkyy pitkä kenttäkokemus, eikä medikalisaatio ole häntä pilannut ja myön-
teinen suhtautuminen kokemuksellisuuteen ei ole aivan tavallista lääkärikunnassa. Puhuttiin mm.
siitä, että on oltava tarkkana alkoholisti-sanan käyttämisessä, koska silloin henkilö sairastaa päihderiippuvuutta. Tästä puhuttiin varsinkin suhteessa suurkuluttaja-termiin ja miksi suurkulutuksen raja on Suomessa huomattavasti suurempi kuin useimmissa maissa, Suomessahan se on 24 annosta viikossa, kai 2 pulloa kossua, muistaakseni. Suomessa se tarkoitettaa, että tuon rajan ylitettyään ihminen sairastuu johonkin sairauteen, jossa on mukana alkoholiperäisyyttä, enkä tarkoita alkoholismia. Muissa maissa, joissa se on jopa yli puolet pienempi, se tarkoittaa, että sen alittaessaan ei todennäköisimmin sairastu alkoholiperäisiin sairauksiin. Tämä oli minulle ainakin täysin
uutta tietoa.

Junassa olen lueskellut teosta Risainen elämä, Juice Leskinen 1950-2006. Vieläkin on lukematta
60 viimeistä sivua. Edellisestä huolimatta voin sanoa sen olevan paras teos, josta voi lukea,
miten päihderiippuvuus kehittyy ja mihin se johtaa hoitamattomana. Antti Heikkinen on tavoit-
tanut hienovaraisesti ja uskottavasti ne mielen syvimmät alhot ja riemuisimmat taivaat, joita al-
koholistin elämään kuuluu ja koko ajan nouseva aurinko mustenee eikä lopulta enää nousekaan.
Siinä on aivan kaikki, läheisten tuska, alkoholistin synkkyys, suuruudenhulluus, eristäytyminen,
kaiken pahan syyn löytäminen itsensä ulkopuolelta, yksinäisyys, äkkinäiset mielialan vaihtelut.

Paluumatkalla lukiessani pysähdyin kirjassa kohtaan, kun Juicen maksa oli poksahtanut ja hän oli
selvinnyt sairaalasta kotiin hengissä. Hän kertoi haastatteluissa lääkärin luvanneen, että vuoden karenssiajan jälkeen voisi kevyesti nautiskella alkoholia. Tasan vuoden kuluttua hän ottaisi
lasin valkoviiniä ja tarkistuttaisi seuraavana päivänä maksa-arvonsa (sivu 378). Kuolemanpelkoakin
oli mukana. Rivien välistä luen, että Juicehan toimi lääkärin ohjeiden mukaisesti ja kuinka sitten
kävikään...... Aloin pohdiskella, mitä olisi tapahtunut, vai olisiko tapahtunut mitään, jos lääkäri olisi tehnyt oikeaoppisen väliintulon ja kertonut vaihtoehdot, mitä pitää tehdä, jos haluaa elää täy-
sipainoisen elämän. Sitä emme voi tietää, koska Juice noudatti lääkärin määräystä.

Herkät laulut valuu seiniltä
tulevaisuus murenee
kun lämpö vaihtuu kylmyydeksi
graniitti hikoilee.....

Valviran ammottava turpa kirkuu, että toipuneita päihderiippuvaisia pitää varoa valitsemasta lähihoitajakoulutukseen

Valviran johtajan Tarja Holin lausunto sai vereni kuohahtamaan oikein kunnolla, jossa hän totesi
työvoimaviranomaisten valitsevan lähihoitajakoulutukseen henkilöitä, joilla ON OLLUT vakava
päihderiippuvuus, tällaista pitäisi hänen mukaansa välttää. Tämähän tarkoittaa, ettei riippuvuudesta toipuneita pitäisi kouluttaa alalle, kerran
paska, aina paska; ehkäpä seuraavaksi voisi evätä opiskelupaikan muiltakin sairaudesta toipuneilta,
miten olisivat ohitusleikatut tai suonikohjuleikatut, entäpä kita- ja nielurisaleikatut. Päihderiippuvuuden sairausluonne tunnustetaan laajalti maailmassa, WHO esimerkiksi, miksi ei
meillä? Yhteiskunnassamme on aina arvostettu auktoriteettejä, kunnanlääkäri, kansakoulunopettaja, kansanedustaja, ja tätä voisi jatkaa vaikka kuinka kauan. Tähän rimpsuun ei kuulu naapuri, kadunmies
tai muu vastaava. Auktoriteetista mainitaan yleensä virka-asema, ei niinkään nimeä. Tässä voisi
olla jotakin, mikä nostaa jalustalle. Asia on tietenkin totta, koska sen on sanonut lääkäri ja hän
tietää, koska on asiantuntija. Tämä pätee erityisesti medikalisoituneessa päihderiippuvuuden hoidossa.
Päihderiippuvainen kääntää vaikka viimeisenkin kiven, jotta saisi todisteen siitä, että tarvitsee bent-
sonsa ja lyricansa sairauden hoitoon. Tämä on onnenpotku hänelle, koska lääkäri on näin sanonut, vaikka hän on vaihtanut yhden päihteen toiseen. Nyt tukeva selkänoja, auktoriteetti, joka kertoo, että
lääkkeet ovat sairauteen, eivät päihtymiseen.

Väitteidensä tueksi Holi ottaa tilastoja, joilla hän todistaa, että lähihoitajilta on poistettu ammatinharjoittamisoikeus useammalta kuin lääkäreiltä ja sairaanhoitajilta eli 170 lähihoitajalta. Jos
lasketaan lääkäreiltä poistot ja rajoitetut oikeudet luku onkin, ohoh, 224. Olen jokseenkin varma näin mutu-tuntumalla, että näihin lääkäreiden lukuihin tarvitsee tehdä paljon pahempaa kuin lähihoitajien
vastaavaan, korppihan ei korpin silmää noki. Sairaanhoitajilla vastaava luku on 137. Työpaikallani on aikojen saatossa ollut opiskelijoita työssäoppimassa puolenkymmentä joka vuosi. Lähes kaikilla on ollut jokin side päihde- tai mielenterveysongelmiin. Nimenomaan nämä ihmiset ovat olleet selvästi valmiimpia ammattiin kuin pystymetsästä tulevat. Kaiken kaikkiaan ihminen, jolla on ollut jokin
henkilökohtainen myrsky tai pohjakosketus on myös sydämellään mukana, eikä vain rahaa ansait-
semassa. Kysyn aina uudelta opiskelijalta, miksi hän haluaa päihde- ja mielenterveysalalle, 30
vuoden aikana muistan vain neljä, joiden peruste oli väärä ja heistä kolme keskeytti itse ja yhden keskeytin minä. Jokainen heistä oli ns. tavis.  

Päihdehuoltoon tarvitaan tehokkuutta

Pontimena tälle blogikirjoitukselle on TS:ssa 30.10. ollut Reijo Malilan vastine Anne Hemmin kolumniin Osaamattomuus alkoholismin hoidossa tulee kalliiksi. Tämä on siis tukikirjoitus Anne Hemmille.

Olen toiminut päihdehuollossa 1976 alkaen ja työni jatkuu edelleen. Olen työskennellyt kuten minut on koulutettu, mutta eipä se tehnyt minusta taitavaa ja tarkkasilmäistä päihdetyön sosiaalityöntekijää.Koin aikamoisen ammatillisen kriisin vuosituhannen alussa saatuani kutsun Lapualla sijaitsevaan Minneso-
ta-malliseen hoitolaitokseen lähisukulaisen alkoholismin hoidon vuoksi.Työkokemukseni on laaja käsittäen koko avohoidon hoitopolun, kokemusta on kertynyt niin yksityiseltä kuin julkiseltakin puolelta. Nykyisin toimin lisäksi Turun A-killassa, mielenterveyspuolen Itu RY:ssä ja A-klinikkasäätiön ylläpitämässä KokeNet verkkopalvelussa, jossa kokemusasiantuntijat vastaavat nimettöminä oman kokemuksensa nojalla alkoholiaiheisiin kysymyksiin. Olen mukana alkoholistin läheisen ominaisuudessa.

Olin jo vuosia pohtinut, mikä voima vertaisryhmissä on, koska työtovereissani oli sitä kautta raitistuneita alkoholisteja.Olin asiasta hyvin kiinnostunut ja tutustuin asiaan avoimin mielin ja tietoa janoten. Jouduin pohtimaan, millainen on sellainen ammattilainen, joka ei pysty tunnistamaan läheisen sukulaisen alkoholismia, vaikka on suorittanut aiheesta yliopistollisen tutkinnon (sosiologia, sosiaalialkohologia, laitoshuolto, avohuolto, sosiaalipolitiikka). Aloin pikkuhiljaa itsekseni pereh-
tyä 12-askeleen Minnesotamallisen hoitoideologian saloihin. Olen mukana ryhmässä, joka on perustamassa Pohjois-Savoon kyseiseen malliin perustuvaa hoitolaitosta. Tätä ideologiaahan ei tunnusteta ammatillisessa päihdetyössä tosin alkuunkaa ymmärrä miksi, varsinkaan kun hoitotulokset ovat vastaansanomattoman hyvät. Suurin ristiriita ns. virallisen ja Minnesotahoidon välillä on päih-
deriippuvuuden sairausluonteen myöntäminen. Päihderiippuvuus lienee ainoa sairaus, jonka hoidosta vastaa sosiaalihuolto. Tämä taas perustuu siihen, että sitä pidetään sosiaalisena ongelmana, että se johtuu luonteen heikkoudesta ja velttoudesta eli , että ihminen itsessään on huono ja kelvoton.
Eihän sydänvikaistakaan syytetä sairaudestaan: ota itseäsi niskasta kiinni ja paranna sairautesi, hänelle annetaan ohjeet, miten taudin kanssa voi pärjätä. Alkoholisminkin kanssa voi pärjätä ja elää täysipainoista elämää, mutta se edellyttää täydellistä raittiutta. Alkoholisti ei voi olla vähän raitis, hän
on joko raitis tai sitten ei. MM. WHO on aukottomasti todistanut, että alkoholismiin voi sairastua ainoastaan henkilö, jolla on riippuvuusgeeni. Mielestäni varsinkin nykyisenlaisessa kireässä talous-
tilanteessa on keskityttävä näihin ihmisiin eikä ammuttava haulikolla varpusparveen. Jätetään suurkuluttajat suurkuluttamaan, kohtuukäyttäjät kohtuukäyttämään ja sijoitetaan rahat tehokkuutensa osoittaneisiin hoitoihin, jotka palauttavat ihmisen työ- ja toimintakyvyn.

Jotta tämä onnistuisi tarvitaan avointa, tasa-arvoista vuoropuhelua ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden välille, jossa kumpikin puhaltavat samaan hiileen. Ollakseni täysin re-
hellinen, me ammattilaiset olemme paljolti syyllisiä ennakkoluuloihin ja alentuvaan käytökseen
kokemusasiantuntijoita kohtaan. Sen verran olen asiaa testannut esitellessäni itseni vain joko koke-
musasiantuntijaksi tai sosiaalityöntekijäksi. Rehellisyyttä jatkaakseni sosiaalityöntekijöissä on myös
taitavia ja sydämellään työtään tekeviä ihmisiä, joiden kädet on sidottu samalla nyörillä, jonka toinen pää on kiinni rahasäkin suussa.