Läheisviikonlopusta päivää

Nyt olen läheisviikonloppua kiitollisempi, rehellisempi ja nöyrempi, 
mutta myös rikkaampi. 51 tunnin aikana meitä informoitiin monin eri tavoin, miten päihdesairaus nimeltä alkoholismi vaikuttaa läheisiin
Tähän kului aikaa 26 tuntia, rankka paketti, mutta rankka on sairaus-
kin. Sen arvo on niin suuri, etten vielä tohdi edes arvailla.

Perjantai-iltana Rymättylään mennessäni, runoilijan sanoja siteeratakseni, minulla oli tuskan viitta hartioilla. Eilen illalla
kotiin ajaessani olin voinut viskata tuskan viitan hartioiltani, oli
kevyt olo. Vuosituhannen alussa en päässyt osallistumaan läheisviikonloppuun Lapualla, koska olin vasta ollut isossa selkäleikkauksessa ja se esti osallistumisen. Moni asia olisi ollut
paremmin, jos se olisi ollut mahdollista. Toivuttuani masennuksesta
jäi vielä asioita korjaamatta, minkä uskoin ajan kanssa muuttuvan
paremmaksi, niin ei kuitenkaan ole käynyt, hinnan on saanut maksaa kotiväki. 

Viikonloppuna sain kuulla tilasta nimeltä para-alkoholismi. Se on alkoholistista käyttäytymistä ilman päihdettä. Löysin itsestäni piir-
teitä, jotka sopivat siihen kuin suutarin peukalo sian perseeseen.
On ollut helppoa kieltää ja väittää vastaan, vaikka on itse ollut vää-
rässä. Nyt tietäessäni, mistä on kysymys, toipuminen voi alkaa ja tie-
dän miten se tapahtuu, alan käydä Rehapin jatkoryhmässä ja tutustun alan kirjallisuuteen. 

Kumpikaan ihminen, joilta sain kutsun viikonloppuun ei ole ollut kans-
sani päivittäin tekemisissä arjessa ja silti heidän sairautensa on tällaista saanut aikaan. Entäpä, jos olisin asunut heidän kanssaan
heidän sairastaessaan.........  Vaikka mieleni on ollut auki ja auvoinen,
se on alkanut kerätä sitä vanhaa möykkyä viimeisen puolen vuoden
aikana huomaamattani ja hiljaa. Nyt se on poissa. Jotta se myöskin pysyisi pois, minun on koko ajan hoidettava itseäni. Itsensä hoita-
minen ei ole vain päihderiippuvaisen oikeus ja velvollisuus säilyt-
tääkseen raittiutensa, se on myös läheiselle välttämättömyys, ettei
hän löydä itsestään para-alkoholismia.

Kaikki edelliset asiat yhdessä ja erikseen todistavat yksiselitteisesti
miten ylivoimainen hoitomalli Minnesotahoito on, se hoitaa addiktin
lisäksi myös koko läheisten piirin. Se on yksinkertaista ,selkeää
ja tehokasta. Hoitoa on Suomessa pidetty kummajaisena ja pidetään edelleenkin varsinkin ammattilaispiireissä. Pitäisi kuitenkin muistaa,
että sen ovat keksineet toipuneet alkoholistit ja psykiatrit yhdessä
Minnesotan Hazeldinessä, siis kokemusihmiset ja ammattilaiset yhdessä.
Miksi helvetissä se on Suomessa niin vaikeaa?????

    

Kohti läheisviikonloppua

Tiistaina oli Salossa Anjalansalon päihdekuntoutuskeskuksessa avoimet ovet ja käytimme tilaisuutta
hyväksemme ja kuusi Turvatuvan työntekijää tutustui taloon. Salossahan toteutuu koko hoitopolku,
selviämisasema, katko, kuntoutushoito, tuettu asuminen. Avopuolella on myös kaikenlaista, vertaisryhmiä, työpajoja, päivätoimintaa. Nämä eivät ole kuitenkaan ne asiat, jotka hämmästyttivät minua Salossa. Se oli uutta, että Salon ja Someron kunnat ovat "avanneet piikin" Anjalansalon päihdekuntoutukseen sitä tarvitseville. Tämä oli minulle täysin uutta ja tuli hyvä mieli asiasta. Olen tottunut Turussa pitkäpiimäiseen pompotteluun päihdetiimin kanssa, saattaa kulua lähes puoli vuotta ennenkuin asiakas pääsee tarvitsemaansa päihdekuntoutukseen, jos pääsee sittenkään. Välillä käydään pari kertaa katkolla ja odotellaan milloin katkopaikkaa, päihdetiimin päätöstä, kuntoutuspaikkaa, vaikka niitä löytyisi samantien. Ehkä tällaisen toiminnan tarkoitus on "tappaa" päihderiippuvaisia jonoon. Salon mallissa on ymmärretty se, että hoito kuuluu antaa silloin, kun sille on tarve, eli nyt, jos hetki on nyt. On myös muistettava Salon huono taloustilanne ja silti tämä asia on hoidettu esimerkil-
lisesti. Ei jalkaakaan kipsata, kun se sopii hoitajalle, vaan silloin kun se on poikki.

Sain olla eilen mukana Risessä erään projekti-idean esittelyssä. Risen Turun toimiston ja Käyrän vankilan johtaja kertoi mielenkiintoisen asian. Tulevaisuudessa on tulossa käyttöön sakkorangais-
tusten uusi täytäntöönpano henkilöille, jotka eivät pysty niitä maksamaan. He voivat vankilan sijasta valita päihdekuntoutuksen. Tässä voisi olla kehittelyn paikka vaikka Minnesotamalliselle hoitoyhteisölle, Naarajärven vankilassahan on mahdollisuus kyseiseen hoitoon. En asiaa sen tarkemmin tunne, mutta päässä raksuttaa jo ties mitä.

Huomenna matkani jatkuu Rymättylään ja Rehapin läheisviikonloppuun ystävän asiassa. Paljon olen asiaa itsekseni pohtinut, mitä kerron, miten aloitan, mistä lähden, minne päädyn.

Aamu, sänky on vieras, kylmät seinät huokuvat tuskaa
Eilinen hyökkää kuin vihainen tuuli, se repii, raastaa ja kiduttaa
Eilen omistin tuskan, nukahdin pelkoon ja uneen ahdistavaan.
Eikä tuska unohda mua, se ei jätä minua yksin.

Ilta, pöytä on tuttu, vieraat kasvot aukovat suita
Tyhjyys ympäröi meitä ja tuska, eikä kukaan uskalla kevättä aloittaa.
(Ismo Alanko, Tällä tiellä)

Ehkä menen matalimman aidan kohdalta, noudatan kronologista järjestystä, silloin tuska, häpeä, pelko ja ahdistus suurenevat koko ajan. Kestänkö sen, mutta eihän minun tarvitsekaan. Koenko armollisen puhdistautumisen hetken, voin heittää tuskan viitan hartioiltani, minun ei tarvitsisi tuntea häpeää ja pelkoa, syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa. Entä, jos en pysty siihen? Onneksi siellä on opastajat, jotka ovat kokeneet saman. En ole yksin riittämättömyyteni kanssa, meitä on monta.........

Jo aamu nousee, taivas punertuu
pois tuskan viitan hartioilta viskaan.
(Juice Leskinen)

Gurun geimeissä ja historian havinaa

Sosiaalineuvos Mauri Poikeljärven silmäterä Syväpuro-yhteisö aloitti eilen toimintansa 35.
toimintavuotensa ja toissapäivänä sitä juhlistettiin. Turvatuvastakin meitä piti lähteä 3, mutta
toiminnanjohtaja sairastui ja työni jatkaja ja manttelinperijäni lapsi sairastui, joten matkaan
lähdin yksin. Matka kohti Liljendahlia alkoi 5.30.

Matkalla oli hyvää aikaa muistella ensimmäistä tapaamista Maurin kanssa. Se tapahtui 80-lu-
vun alkupuolella Turun Kakskerrassa koulutuksessa, jonka järjesti Turvatupa ry ja kouluttajina
olivat sosiaalihallituksen kouluttajat. Mauri oli vasta tullut Hazeldinesta tutustumasta Minneso-
ta-hoitomalliin ja puhui siitä paljon, oli tehnyt voimakkaan vaikutuksen. Me muut katsoimme
Maurin innostusta hölmistyneinä, mikä kummajainen tuo. Minäkään en silloin asiasta mitään ymmärtänyt.

En päässyt edes autosta ulos Syväpuron pihalla, kun Mauri ojensi kouransa tervetulotoivotukseen.
Menin hyvissä ajoin, että ehdimme parantaa maailmaa ja muistella historiaa ja sitä, miksi asiat
on tehty niin vaikeiksi, lähes mahdottomiksi, ettei maalaisjärjen asioita voi hoitaa maalaisjärjellä
vaan AVI:n määräyksillä ja vaatimuksilla. Siitähän on hyvänä todisteena, ettei Mauri, yli 30 vuo-
den kokemuksella, kelvannut Helsingille Syväpuron toiminnanjohtajaksi, koska ei ollut tutkintoa.
Syväpuro hoitaa niitä ihmisiä, joihin muut eivät usko enää, mutta joiden elämästä Mauri & kump-
panit ovat tehneet elämisen arvoista kodinomaisessa Syväpurossa. Tavoitteet on asetettu raittiu-
den lisäksi asukkaan resurssien mukaan, hoito on lääkkeetöntä. Ruoka tehdään Syväpurossa itse,
on oma maalaistalon pihapiiri ja joki virtaa nurkan takana, koira ja kissa pyörivät pihalla. Saman-
laisia paikkoja ei liene monta Suomessa. Yhden tiedän olevan Outokummussa, Palorannan hoito-
koti, jota johtaa Marjo Mäntykivi perheensä ja henkilökuntansa kanssa. Saman hengen haluamme
saavuttaa Turvatuvassa ja jotakin olemme jo saavuttaneet, olemme oikealla tiellä.