Ajatuksia vuodenvaihteessa

Paljon on vuodessa tapahtunut hyvää ja pahaa ja vielä pahempaa ja parempaa, mutta mitä niistä. Viime päivät ovat olleet tärkeitä ja tuoneet uusia asioita ja niihin vanhoihinkin uusia sävyjä. On tullut toivoakin suunnista, jotka olin jo tuominnut toivottomiksi.

Turun Turvatupa on saanut viime aikoina paljon hyvää ylijäämäruokaa, liikaakin. Niinpä vein eilen kinkun ja kassillisen laatikoita Sillankorvan kuivan osaston asukkaille. Siinä kuistilla sisäänpääsyä odottaessani kolme selvää alkoholistia kysyi, voiko Turvikseen päästä, kun ei enää jaksa juoda, tuttuja miehiä jokainen, yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Tällaisillekin ihmisille on löydyttävä paikka olla selvinpäin, kun mihinkään ei pääse tai huolita. Jostakin voi aina alkaa. Mulle tulee näissä tilanteissa mieleen Poikeljärven Mauri ja Tiitisen Markku. Kukaan ei ole toivoton, tähän asti vain ei ole tullut oikeaa hetkeä. Tuntosarvien ja intuition on silloin oltava kunnossa ja tultava vastaan, vaikka kellonaika olisi väärä eikä tietäisi edes nimeä tai henkilötunnusta. Niin oli senkin ihmisen kohdalla, joka tuli pitkälti yli kymmenen vuotta sitten Turviksen ovesta illalla ja sanoi: En jaksa olla enää tuolla, missä voin nukkua? Hänelle näytettiin nukkumapaikka ja hän on ollut nyt pitkälti yli 10 vuotta raittiina.

Sain eilen tietää, että tuettavani, joka kärsii vapausrangaistusta, on päässyt vapautuvien osastolle ja koevapauden järjestelyt voidaan aloittaa ja päihdekuntoutuksen suunnittelu koevapaudessa on lopulta ajankohtaista. Vankilan päihdeohjaaja on yhteistyössä kanssamme ja tammikuussa järjestämme asian tiimoilta palaverin vankilassa. Tuettavani on viikon päästä ollut raittiina 1v 5 kk, ei lääkkeitäkään, joilla olisi vaikutuksia keskushermostoon. Toivottavasti asiat loksahtavat lopultakin paikalleen. Tuki tulee jokaiselle alueelle kuten sosiaali- terveys ja työvoimapuolelle. Tuettavan tehtävänä on raittiina pysyminen ja riippuvuudesta toipuminen ja sitä ei tarvitse tehdä yksin. Kummikin on haussa, kunhan sinne asti päästään.

Oman jaksamisen kannalta olen joutunut tekemään valintoja ja niitä jatkossakin teen, priorisointeja, niin paljon kuin sitä sanaa inhoankin. Työssä olen joitakin tehtäviä työkavereille, hoidan lähinnä ideologiaa, ryhmäänsaattamisia ja asukkaan sitouttamista. Raision Tukikodissa teen vastaavia juttuja ja lisäksi KokeNet on vahvasti mukana, varsinkin kun siihen on tulossa kasvokkainen palvelu Skypen kautta. Toiveita on tietysti monia henkilökohtaisessa elämässäkin, päällimmäisinä keväällä matka vaimon kanssa keväällä Keski-Espanjaan ja poikani kanssa heinäkuussa kalareissu Pohjois-Norjaan. Salon mökin maalaustalkoot jatkuvat samoin kaikennäköistä muutakin on suunnitelmissa. Siilinjärvelläkin olisi syytä muutaman kerran ehdittävä käymään ja huoltamaan ja hoitamaan mökkiä sekä vanhempia.

Lieto hoitaa päihdeasioita toipumiskeskeisesti ja käyttää toipuneiden tietoa ja kokemusta päihdetyössä

Kun Raision Tukikodille myönnettiin Liedon kunnan toiminta-avustus, emme voineet kuvitella, miten hyvin päihdetiimi lonkeroineen tulee mukaan. Meille on ohjattu ihmisiä, jotka tarvitsevat saattajan vertaisryhmiin, kunta on maininnut läheisryhmämme kuukausitiedotteessaan. He tarjosivat meille infoa viimeviikolla Ehkäisevän päihdetyön viikon puitteissa Hyvättylän Helmeen, jossa kerroimme miten läheisryhmämme toimii, mistä siellä puhutaan, miksi käymme siellä ja mitä saamme sieltä. Ei voinut olla liikuttumatta, kun palaverin lopuksi koko parikymmenhenkinen joukko spontaanisti yhtyi Tyyneysrukoukseen. Tämä Helmen ryhmä on hyvä esimerkki, miten hyvin voi asiat hoitaa myös julkisella puolella. Tästä kuuluu kiitos Mia Rautarinnalle, Marika Teleniukselle, Mari Männikölle ja ties kuinka monelle muulle, läheskään kaikkia en nimeltä tiedä. Kunnan nuorisotoimen puolelta meiltä pyydettiin myöskin Eläväksi kirjaksi Tarvasjoen 7-9 luokkalaisille. Löysimme Salosta tilanteeseen sopivat sisarukset, toipuja ja läheinen, jotka pystyvät kertomaan nuorille, mitä on elää perheessä, jota hallitsee päihderiippuvuus. Toivomme, että muutkin koulut uskaltautuvat mukaan käyttämään kokemustamme. Sähköposteja lähti alkusyksystä kaikille Liedon rehtoreille.

Meidän toimintaamme on suhtautunut myös hyvin myönteisesti paikallislehti Turun Tienoo ja sen toimittaja Elina Lavonen, jolle olemme kiitollisia kiinnostuksesta yhdistystämme kohtaan. Suuressa Liedon naapurikunnassa päihdeasiat voisivat olla paljon paremmin, jos sielläkin ymmärrettäisiin toipumiskeskeisen hoidon tärkeys, mikä on Liedossa itsestäänselvyys.

Toisen kuolemasta kasvaa uusi elämä

Turvatupa ry:n surutyö on tehty ja uudelle Turun Turvatupa ry:lle on löytynyt oma paikkansa. Kaikki alkaa olla valmista lentoonlähdölle. Y-tunnus saadaan alkuviikosta samoin pankkiyhteys ja voidaan julkistaa itsemme oikeana yhdistyksenä, sähkö, vesi, tietoliikenne jne kaikki rutiinit saamme nimellemme. Entäpä ideologiamme, muuttuuko se? Ainakin se terävöityy sillä tiellä, minkä aloitimme muutama vuosi sitten. Tällä hetkellä kaikki toimijamme ovat itse toipuneita tai läheisiä. Palkattuina on toiminnanjohtaja, joka on osapäiväinen ja oppisopimusopiskelija.

Syysmatkallani Uimaharjulle Markku Tiitisen Helppiyhteisöön muotoutui ideoita päähäni, jotka lähtivät Helpin toimintaperiaatteista maustettuna minnesotalaisittain. En vielä tiedä monenkaan meikäläisen ajatuksia viritelmistäni. Kivijalkana haluaisin pitää lääkkeetöntä toipumiskeskeistä elämäntapaa, mikä pohjaisi kiinteästi 12-askeleen hoitoideologiaan, jossa päihderiippuvuus nähdään sairautena, joka koskee koko perhettä. Lääkkeettömyydellä tarkoitan sitä, että PKV-lääkkeet eivät kuulu enää toipujan elämään. 

Turun Turvatuvassa asuminen alkaa 2 viikon koeajalla, mikä tarkoittaa, että esimerkiksi asumistukea voi hakea vasta sen jälkeen ja haluaisin liittää siihen pyrkimyksen lääkkeettömyyteen. Tämä tarkoittaisi sitä, että ensimmäisen 2 viikon aikana asukas, ei asiakas, suostuu aloittamaan PKV-lääkkeiden laskun lääkärin ohjeiden mukaisesti. Jos asukas ei suostu tähän, hän voi muuttaa pois. Nämä asiat tehtäisiin asukkaalle selväksi hänen taloon tullessaan ja vaatii työntekijöiltä paljon, mutta vielä enemmän se vaatii päihderiippuvaiselta. Luonnollisesti tämä edellyttää hyvää yhteistyötä terveyskeskuksen kanssa. Näen tämän uutena mahdollisuutena toteuttaa niitä periaatteita ja tietoa päihderiippuvuudesta sairautena, joita olemme koko ajan pyrkineet tekemään.

Nyt tekee mieli siteerata John Steinbeckiä: torstai on toivoa täynnä.

Onko henkisen ottolapsen konkurssi myös omani?

Olisiko aiheellista muuttaa vakiolottorivin, jonka voimassaolon vaimoni hoitaa, numeroita ja laittaa     siihen myös numerot 29, 9 ja 20 ja 15. Ne muodostavat päivämäärän, jolla Turvatupa ry haettiin konkurssiin, ottolapseni vuodesta 1976. Olenhan minä kohtuullisesti nukkunut, mutta asia on ollut illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä mielessä. Eilen Lapinlahden Väärnin leirikeskuksessa pidin alustuksen päihderiippuvaisen läheisen näkökulmasta. Konkretisoin asiaa lukemalla Pauli Matti Juhani Leskisen runon Mimosan hipiä. Siinä kerrotaan alkoholistin krapulasta, henkisestä, mutta yhtä hyvin se kuvaa läheisen tuntoja ja huolta kun läheinen ihminen tuhoaa elämänsä jollakin päihteellä. Turvatupa ry on tainnut olla minulle melko läheinen, koska sen loppu on aiheuttanut samanlaisia
tunteita. Olen joutunut kelaamaan omaa elämääni kaikilta osin, koska yksi tärkeä osa on hävinnyt
lopullisesti.

Oikeastaan tarinamme alkoi ennenkuin tapasimme. Joskus 1975 turhauduin kirjallisuuden opiske-
luuni ja olin aivan hukassa. Kävin jopa lastenlääkärinä toimineen tätini neuvosta puhumassa asiois-
tani nuorten psykiatrilla tyttöystäväni, nykyisen vaimoni kanssa. Onneksi vaimoni kesti minua jo
silloin, koska edellämainitun Leskisen sanoin "elämä oli yhtä rimpuilua". En tiennyt mitä tehdä elä-
mälläni. Tiesin, että elää pitäisi, mutta miten. Vanhempani olivat niin viisaita, etteivät halunneet mi-
nua helmoihinsa maitojunalla, koska se olisi varmasti aiheuttanut sensortin läheisriippuvuuden,
ettei olisi ollut hoidettavissa yhtä helposti kuin nykyiseni. Rimpuilu jatkui, kunnes serkkuni, katkaisuaseman silloinen johtaja ehdotti -76 kesäksi työpaikkaa Turvatuvasta, jota hainkin ja pää-
sin. Vaikka en fyysisesti siellä enää ole, henkisesti varmaan vielä jonkin aikaa.

Opiskelukin vaihtui -78 Tampereelle sosionomiopiskeluun. Paperit sain -82, jolloin myös sosiaalityöntekijän toimen sain Turvatuvasta. Osasin omasta mielestäni kaiken ja olin jumalatto-
man viisas, kirjat olivat opettaneet. Toipuneiden juoppojen ja AA:n ajatukset olivat punainen vaate.
Armeija oli kuitenkin käymättä venyneiden opiskelujen takia. Sinne menin 10/1983 ja pois pääsin 6/1984. Nyt olin mielestäni jo jumalasta seuraava, halusin raitistaa koko maailman. Hääräsin ja hääräsin ja olin työuupumuksen kynnyksellä seuraavat pari vuotta. Se ilmeni vauhtina ja jumalan
viittaan pukeutumisena. Onneksi vaimoni on viisas ja hyvä ihminen, jonka avulla jotenkin pääsin raiteilleni. Apuahan esim. lääkäristä niin jumalallinen olento kuin minä ei voinut ajatellakaan hakea.

Lapset syntyivät -89 ja -91 ja ne veivät onneksi paljon pahaa pääni sisältä pois. Tai lapset ja vaimo pääsivät voitolle omahyväisyydestäni ja itsetietoisuudestani. Lasten astmat ja nuoremman kiusaaminen koulussa, johon koulu ei tehnyt mitään ennenkuin yläasteella, jossa asia taitavien ja hyvien ihmisten
yhteistyöllä löytyivät lääkkeet ja hän toipui kokemistaan vääryyksistä. Kyllähän ala-asteella terveydenhoitaja teki kaiken mitä ihminen voi, mutta yksin ei voi taistella ja voittaa, jos vastassa on betonia.

Työkin sujui mallikkaasti omasta mielestäni, kunnes sain syksyllä 2003 kutsun Lapuan Minnesota-hoidosta erään läheiseni läheisviikonloppuun. Tietenkin haukuin Seppelinin Simon pystyyn, että teillä väärä henkilö siellä ja olen päihdetyön sosiaalityöntekijä ja tiedän nämä asiat. Simo oli hiljaa vuodatukseni ajan, oli kuullut satoja samanlaisia vuodatuksia. Kertoi sitten asian rauhallisesti, taisin
pyytää anteeksikin käytöstäni. Tästä seurasi iso ammatillinen kriisi. Yli 20 vuotta päihdetyössä, enkä osaa lukea yhteään selvää merkkiä, olen ammatillisesti kelvoton, mihinkään kelpaamaton paska. Sen jälkeen alkoivat myös poikani asiat sujua ja selvitä. Hän sai ammatin, tyttäreni opiskeli yliopistossa. Sisällä kuitenkin raastoi ja lumipallo vieri ja muuttui jättiläiseksi ja lopullisesti räjähti rytmihäiriöihin keväällä 2010. Olin nyt yksin itseni kanssa masennukseni lettosuossa. Taas minulla oli onneksi tärkeitä ja hyviä ihmisiä ympärilläni. Vaimoni, joka antoi minun olla rauhassa, vaikka se kuormitti häntä monen ihmisen verran, kun en mihinkään pystynyt. Työnantajani Reijo, joka antoi minun toipua rauhassa ja järjesti työkokeilun sairasloman jälkeen voimavarojeni mukaan ja onnistuneen työhönpaluun sen jälkeen. Työterveyslääkärini, joka osasi lukea minua ja teki oikeat toimenpiteet, ei kyseenalaistanut tuntemuksiani. Pääsin myös vertaistuen piiriin ITU ry:n masennusryhmässä. Toi-
vuin masennuksesta. En kuitenkaan tuntenut itseäni terveeksi. Jokin möykky vaivasi. Kunnes.

Joulukuussa 2014 oli kutsuttuna Rehapin läheisviikonloppuun, jossa minulle kerrottiin, että riippuvaisen läheinen voi sairastua para-alkoholismiin. Hän käyttäytyy kuin alkoholisti, mutta henki ei haise. Taivaan portit aukesivat, tämä minua vaivaa. Olen käyttäytynyt kuin kuivahumalainen vaimoani kohtaan välillä ja hän on joutunut kestämään sen, kun on ensin kestänyt masennukseni karikot ja viemärit. Sen olen oppinut ryhmissä, että jollen hoida itseäni, en voi olla läheisteni tukena ja antaa heille sitä mitä he tarvitsevat. Lähtiessäni Rehapin läheisviikonlopusta meille sanottiin Ramin suulla, mikä on nyt toisin kuin ennen: tähän asti läheiset ovat tukeneet riippuvaista, nyt riippuvainen tukee läheisiä. Tämä pätee myös läheisten läheisiin.

Suhteessa Turvatuvan luurankoon minulla on onneksi hyvä ystävä ja työtoveri vertaityössä, Ilkka
Laaksonen, jolta olen monesti saanut kullanarvoisia neuvoja ja uusia näkökulmia. Uskon, että hän
osaa antaa vinkin miten hoidan läheisriippuvuuttani kuolleeseen ry:hyn.

Taidan nähdä pienen sarastuksen.

Kiitos kun kuuntelitte.
 

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Tänä syksynä vietetään monenlaisia syntymäpäiviä. Lokakuun alussa A-klinikkasäätiö viettää kuusikymppisiään. Paljon ovat asiat muuttuneet sitten K E Lanun päivien. Säätiöhän perustettiin aikoinaan sodan aiheuttamien päihderiippuvuuksien hoitamiseksi ja vertaistuki oli tärkeä osa toipumista. Vielä 70-luvun puolivälin jälkeen ollessani joskus Koivulan katkolla ja hoitokodissa tuuraamassa pidettiin täysraittiutta ainoana vaihtoehtona alkoholistien hoitomuotona. Kaksikolmannesta oh-
jaajista oli toipuneita ja toipuvia. Asiakkaita ohjattiin A-asiakasketjun, sittemmin nimenmuutoksen jälkeen A-killan piiriin. Ku-
kaan ei puhunut kohtuukäytöstä. Alkoholismia ei myöskään pidetty so-
siaalisena ongelmana, pikemminkin sairautena. Jos Lanu tietäisi, hän
pyörisi haudassaan kuin tuulivoimala. Myöskään A-klinikka tai katkaisuasema eivät pitäneet kesälomaa kuten nykyisin. Tietääköhän alkoholismi, että kesällä kuuluu olla lomalla viisi viikkoa?

Pari viikkoa edellisten syntymäpäivien jälkeen juhlii puolta vuosisataa
Turussa Turvatupa ry, jonka ensimmäisen asuntolan aloitusta Turun Sanomat otsikoi: Alkoholisairaat saivat uuden asuntolan Turussa. Puhuttiin alkoholisairaista ja kaikki työntekijät olivat toipuneita alkoholisteja
tai heidän läheisiään. Kun Turvatupa ry:tä ei hyväksytty v. 2010 kilpailutuksessa, syynä oli, etteivät ohjaajamme olleet lähihoitajia vaan ns. kokemusosaajia ja päteviä työhönsä siirtymäkauden säännösten mukaan.
Onneksi meitä ei hyväksytty, koska se mahdollisti päihderiippuvuuden hoidon sairautena, josta voi toipua. Painopisteenämme ei ole enää palo-
portaiden kestävyys vaan päihderiippuvuus sairautene, josta toipuminen edellyttää raittiutta. Meillä työskentelevistä ihmisistä yli 90 % on 
päihderiippuvaisia tai heidän läheisiään. Teemme työtämme nöyränä ja sydämmellämme kunnioittaen pioneereja jotka 1965 aloittivat tämän toiminnan ja jota meillä on kunnia saada jatkaa, kun olemme taas löy-
täneet juuremme.

Julkaisut harvenevat, mutta nouseeko taso

Kesäloma on alussa ja olemme vaimon kanssa keskittyneet maakuntamatkailuun. Eilen poikettiin Teijolla ja tänään Fiskarssissa. Matkalla Fiskarssiin Kiskon kautta tuli eteen vasemmalle kääntyvä tie ja opasteessa luki Kalliolan Kärkelä. Muistot käskivät kääntymään sinne ja 90-luvulle, jolloin Turva-
tuvan työntekivät ekskursion Kalliolan Kiskon huumekuntoutusyksikköön Kärkelään ja Perniön
alkoholistihuoltolaan Girmundsvidjaan sekä kävimme katsastamassa Kemiön kirjastossa entisen asiakkaamme taidenäyttelyn. Kärkelän esittely jätti jonkinlaisen siemenen itämään siitä, että täys-
raittius on ainoa keino toipua päihderiippuvuudesta. Se oli yhteisöhoitoa, jossa noustiin askel kerrallaan ylöspäin, noudatti erittäin tiukkaa kuria ja järjestelmällisyyttä. Hoitohan oli tosi pitkä, taisi olla jopa pari vuotta ja tulokset olivat käsittääkseni oikein hyviä kuten muissakin Kalliolan hoidoissa.
Jossakin vaiheessa Helsinki lopetti narkomaanien sinne lähettämisen ilmeisesti kalleuden takia. Tosin taaskaan ei ajateltu tulosta ja hintaa esimerkiksi 10 vuoden ajalla. Kisko-hoidon nimellä  jatkettiin
sittemmin Keravan vankilassa, josta se myös lopetettiin säästösyistä vuosi tai kaksi sitten, vaikka tulokset sielläkin olivat hyviä. Taas lyhytnäköisyyttä.

Toinen kohteemme oli Perniön alkoholistihuoltola. Ko aluehan hävisi kilpailun kun aikoinaan valittiin paikkaa presidentin kesäasunnolle. Siihen aikaan vielä alkoholistien kuntoutushoito oli pääasiassa työterapiaa eli alkoholismia pidettiin laikuutena ja luonteen heikkoutena. Olihan asiassa jotakin hyvääkin: nämä yhteisöt tuottivat kaiken kuluttamansa ruoan, lämmön ja kaiken. Ne muistuttivat jossakin mielessä ruukkeja, kaikki tekivät osansa yhteisön eteen, vuorokausirytmi tuli kohdalleen,
mutta jotakin puuttui: alkoholismin hoito. Palikat olivat olemassa, mutta mentiin perse edellä puuhun,
joten epäonnistuminen oli taattu. Muistan hyvin monia asiakkaita, jotka tulivat Perniöstä asumaan, suurin osa poikkesi Salossa viinakauppaan, kovapäisimmät vasta Turussa. Perniöhän oli valtion huoltola, mikä tarkoitti, että sinne sijoitettiin ns. päätösmiehiä. He ovat niitä, jotka toimitettiin lää-
ninhallituksen päätöksellä pakkohoitoon aina kun alkoi maistumaan ja välillä raittiina ollessakin, koska hoito oli rangaistus ja poliisi toimitti sinne. Päätös oli voimassa vuoden tai kaksi kerrallaan. Alkoholismi oli siis ikäänkuin rikos, josta rangaistiin. Yleensä tästä seurasi katkeruus ja viha yhteiskuntaa ja läheisiä kohtaan.

Huoltolatoiminnan loputtua melkein presidentin kesäasunto toimi pakolaiskeskuksena ja nykyisin se
on muistaakseni Esperin ylläpitämänä palveluasumisyksikkönä mielenterveyskuntoutujille.

Nyt siellä muutama ajattelee, ettei siitä ole muuhun kuin muistelemaan. Onpa hyvinkin. Elokuun
alusta alan vetämään Liedossa päihderiippuvaisten läheisille kohdistettua vertaisryhmää. Alan myös
kirjoittamaan juttuja päihderiippuvaisten ja heidän läheistensä potilasjärjestönsä lehteen läheisen
näkökulmasta, mitä olen vuosien varrella kokenut ja tuntenut asioita. Tämä tietysti edellyttää, että
läpäisen seulan.

Takaisin elämään

Takaisin elämään.......on osasyy siihen, etten ole täällä vieraillut lähes puoleentoista kuukauteen. Takaisin elämään on hankkeen nimi, jolle Raision Tukikoti ry hakee Rahiksen rahoitusta ja pilotoi Liedossa päih-
deriippuvaisten läheisille suunnatussa toiminnassa. Vertaisryhmä aloittaa
elokuun alussa toimintansa Liedossa ja Turussahan toiminta alkoi jo toukokuussa. Pyrimme siirtämään oikeaa ja todellista tietoa päihderiippuvuudesta ja sen vaikutuksista kaikille asianosaisille, jotta
se ei olisi niin vaiettu ja kliseinen asia kuin tähän asti, vaan se ymmärrettäisiin sairautena muiden joukossa ja sitä myös hoidettaisiin 
sairautena, josta voi toipua.

Läheisten tilanne on tullut viimeisen kuukauden aikana entistäkin pahempana esiin. Ne läheiset joiden riippuvainen elää vielä, voivat jo-
tenkin yrittää hoitaa läheisriippuvuuttaan. Entäpä lapset, joiden toi-
nen vanhempi on kuollut päihdesairauteen? Häpeää suuremmaksi kasvaa ehkä 
syyllisyys, olisinko voinut kuitenkin auttaa tekemällä jotakin toisin,
olisinko voinut kysyä jotakin muuta kuin syyttämällä juopporentuksi ja kusipääksi? Mitä voin tehdä ihmiselle, joka on jo menettänyt toisen elä-
mänkumppanin viinakuolemalle? Miten voin tukea ja antaa työkaluja elä-
män pohjakosketuksista selviämiseen ja saada hänet vakuuttuneeksi, että asioilla on tapana järjestyä? Lohduttaako sanoa, että ilmeisesti imuroit
päihderiippuvaisia kummppaneiksesi? Eipä taida lohduttaa.

Kun tietää itse, miten näitä asioita pitäisi hoitaa, että kärsimys vähenisi ja toipuvuus lisääntyisi ja ennenkaikkea kynnys suostua hoitoon
mataloituisi, häpeä sairaudesta vähenisi ja näkee koko ajan yhteiskunnan
hoitavan päihderiippuvuutta mahdollistaen käyttöä jopa niin, että vaihdetaan käytetty päihde toiseksi ja kutsutaan sitä hoidoksi.

Jotta tällekin tarinalle saataisiin onnellinen loppu, kerron kaksi hyvää
asiaa. Luin juuri työnantajasta, joka oli maksanut työntekijänsä läheis-
intensiivihoidon päihdekuntoutukseen. Toinen hyvä uutinen on, että
Ähtäriin on avattu uusi lääkkeetön päihdekuntoutuslaitos nimeltä Feniks-
klinikat, jossa hoidetaan myös läheiset. Onhan se aivan erinomainen asia, että Suomeen on lopultakin saatu päihderiippuvaisten ja heidän läheis-
tensä potilas- ja kattojärjestö Suomen Päihderiippuvaiset ry, jonka 
jäsen itsekin olen (en voinut olla leuhkimatta).   

Jalkatyötä ja jakojäännöksiä

Laskin juuri, että tuttavapiirissäni on ainakin 14 ihmistä, jotka lähes varmasti hyötyisivät Minnesota-
mallisesta päihdekuntoutuksesta, enkä laske siihen yhtään asiakastani mukaan. Muutamalle olen asiasta puhunutkin, mutta kuten sairauden luonteeseen kuuluu, kielto on vielä niin voimakas, että hoi-
toonlähtö on jossakin tulevaisuudessa, jos koskaan. Havahduttamiskeskustelut ja interventiot eivät kuitenkaan ole turhia, vaikka tuloksia ei samantien tulisikaan. Kyseessä on vasta siemenen kylvö ja
riippuu paljolti lämmöstä, tuulista, maaperästä ja muista hyvinkin ennalta-arvaamattomista olosuhteista. Lainatakseni erästä kollegaani alalta, ihminen tarvitsee lempeän tuuppauksen oikeaan
suuntaan havahtuakseen lähtemään hoitoon.Tarvitaan paljon tyyneyttä, rohkeutta ja viisautta, jotta
tuloksiin voidaan päästä eikä pidä unohtaa kärsivällisyyttäkään. Läheisiltä vaaditaan jopa vielä enem-
män, siksi Raision Tukikoti ry keskittyy erityisesti läheisiin. He ovat eläneet kaoottista ja tolkutonta
elämää monia vuosia päihderiippuvaisen lähipiirissä, syyttäneet itseään, tekemisiään ja kaikkea mah-
dollista paitsi päihderiippuvaista hänen käyttäytymisestään, peitelleet, valehdelleet ja puolustelleet
hänen tekojaan sekoamisen partaalle asti tietämättä, että on kyse sairaudesta, josta voi toipua. He ovat sairastuneet samalla läheisriippuvuuteen ja mahdollistaneet riippuvaisen päihteiden käyttöä hyvässä tarkoituksessa. Lopulta on muodostunut eristäytymisen, salailun ja häpeän ristisiitos, joka odottaa
räjähtämistään käsiin.

Edellisestä johtuen olemme aloittaneet Raision Tukikoti ry:n toimesta, 11 vapaaehtoista, läheisille
järjestetyn vertaisryhmätoiminnan 11.5. alkaen joka maanantai-ilta klo 17.30 riippumatta siitä onko arki vai pyhä. Samanlaista toimintaa olemme aloittamassa myös Liedossa lähiaikoina kunnan päihdetiimin toivomuksesta. Liedossa aloitamme todennäköisesti myös kokemusasiantuntijatoimin-
taa päihdetiimin tukena valittaessa ihmisiä päihdekuntoutukseen. Lähdemme myös mukaan päihde-
infoihin, Rehapissa on käyty jo 5 käyntiä tänä talvena. Liedon kunnalta olemme anoneet toiminta-
avustusta, että saamme kulumme peitetyksi ja pyrimme informoimaan eri poliittisia ryhmiä toiminnastamme. Olen myös liittynyt jäseneksi päihderiippuvaisten ja heidän läheistensä kattojärjestöön Suomen Päihderiippuvaiset ry:hyn.

Viikon ajan olemme jalkautuneet jakamaan tiedotteitamme. Niissä kerrotaan toiminnastamme, ver-
tataisrymästä, mihin voi ottaa yhteyttä, jos lähipiirin päihteidenkäyttö vaikeuttaa elämää. Meillä on neuvontapuhelin joka päivä klo 9-21 käytössämme, sähköposti ja facebookissa omat sivut. Tiedotuksessa olemme lähteneet siitä, että päihderiippuvaisista käy säännöllisesti töissä n. 70 %.
Yhteystietojamme löytyy monilta ilmoitustauluilta, kaupunginsairaalan osastot, neuvolat, terveysasemat ja isot marketit. Uskon että kesäkuun lopussa olemme vallanneet myös TYKS:n, yksityiset lääkäriasemat ja yleensäkin paikoista, joissa käy paljon ihmisiä ja tiedotteemme voi
lukea joutumatta kiinni lukemisesta, koska päihderiippuvuus on häpeää aiheuttava sairaus.

Tapoin toisten aikaa, minut tappaa aika toisten..........

Tuollainen otsikko, miksi? En tiedä, katsotaan mitä syntyy, asiaa on ainakin paljon. Saanko siitä mitään tänne, mene ja tiedä, minä menen ja en sittenkään tiedä.

Vapaa-ajantoimintojen eli kolmen viikonlopun matkustelu aiheutti sen, etten päässyt kolmena sunnun-
taina osallistumaan Rehapin jatkoryhmään. Kahden väliin jäänen kerran jälkeen ihmettelin ärtymystäni, aloin nähdä vikoja vaimossa, työkavereissa, ystävissä ja pinnani paloi turhista pikkuasioista, tunsin pientä ahdistusta ja levottomuutta. Viime viikolla tajusin, että se voisi johtua
ryhmättömyydestä. Olin perjantaina kahden asiakkaan kanssa todistamassa Rehapin infon osallis-
tujaennätystä ja samalla tunsin kuinka möykky rinnassani alkoi pikku hiljaa sulaa illan edetessä,
olin omieni joukossa. Kerroin asian vaimollekin kotiinpalattuani vähän ennen puoltayötä, että olo alkoi helpottumaan. Olin ollut huolissani asiasta senkin takia, koska olin menossa tapaamaan asiakasta
lauantaina Turun vankilaan. En pitänyt mielentilaani sopivana vierailulle, mutta onneksi pahin ahdis-
tus laukesi infossa.

Vankilakeikan jälkeen lähdin mökille Saloon laittamaan paikkoja kuntoon ja lämmittämään mökkiä
talven jäljiltä yöpymiskuntoon. Oli mukavaa kesänodotusta, kunnes laitoin saunan vesijohdon pumpun päälle ja kyllä......vettä tuli.......mutta myös väärästä paikasta, seinälaudoituksen ja lattiakaakeleiden välistä.

Siitä iski niin ankara vitutus, että päätin lähteä kotiin heti sunnuntaiaamuna eikä vasta maanantaiaamuna. Oli sydämentykytystä, vatsanväänteitä, möykkyä rinnassa, ahdistusta, syyllisyyttä,
huimausta ja ulkopuolisuudentunnetta ja tunnetta etten ole mitään. Nämähän ovat niitä tuntemuksia, jotka kuuluvat paniikkihäiriöön ja alkoholisteilla krapulaan. Minulla siis, para-alkolismia sairastavalla
oli siis krapula ilman viinaa. Olin jo etukäteen päättänyt käydä jatkoryhmässä, pallottelin vain sillä,
menenkö Turkuun vai Lohjalle. Kerran eräs asiakas kysyi, yritänkö pelastaa hänet. Sanoin, etten halunnut, köyden kyllä heitän, mutta hän päättää ottaako siitä kiinni. Juuri siltä tuntui, kun sunnuntaina saavuin jatkoryhmään, olin ottanut kiinni siitä pelastusköydestä. Ryhmäläisten lämpö, yhteenkuuluvuus ja nöyryys imaisivat heti ja tunsin olevani turvassa. Sain kertoa miltä minusta
on tuntunut ja sain kuulla miltä ryhmäläisistä on tuntunut. Olin yksi heistä, kuuluin tähän ryhmään.
Ei voi tietää, mikä on ryhmän merkitys ennenkuin on ollut ilman sitä. Tunsin syvemmin kuin koskaan
mitä tarkoittaa: kiitän ryhmää tuesta ja tuntee tyyneyttä, joka oli hetken hukassa.

Kun tulee maailmanloppu, alkaako siitä paratiisi?

Puhuin tänään puhelimessa Päihderiippuvaiset ry:n puheenjohtajan Tarja Orren kanssa. Hän oli Prahassa ja minä työpöytäni ääressä Turvatuvassa. Hän on tulossa ylihuomenna Turkuun ja Rymättylään Rehappiin, samalla hän poikkea Turvikseen kuuntelemaan Raision Tukikodin kuulumisia. Tällaista yhdistystä ja kattojärjestöä on kauan kaivattu, mielenterveyspuolella on sellainen
ollut jo kauan. En ymmärrä, miksi ne eivät voisi kattaa yhdessä, kun päällekkäisyyttä on paljon ja
useimmilla päihderiippuvaisilla on lukuisia psykiatrisia diagnooseja käyttöaikanaan. Asian ydin lienee,
että käytön loputtua useat sairaudet liukenevat pois. Kyseessä eivät siis olekaan oikeat ja aidot hullut.
Nyt erehdyin taas pientareelle, kun piti ravata keskikaistaa. Luettuani päihderiippuvaisten säännöt huomasin tukikodin toiminnan olevan hengeltään samanlaista, vaikkakin fyysisessä toiminnassa
olemme saman alueen eri puolilla ja täydennämme toisiamme. Tottakai liityin tai lähetin nöyrän anomuksen eteenpäin saada liittyä jäseneksi. Paljon odotan Tarjan käynniltä.

Iltapäivällä sain kuulla, että Liedon kunnan vesille laskemassamme verkossa potki kunnon saalis.
Lieto haluaa Raision Tukikodilta vertaisryhmän ja tarvittaessa myös yksilökeskeisempää toimintaa
päihderiippuvaisten läheisille ja lisäksi kokemusasiantuntijan mukaan päättämään laitoskuntoutukseen
lähtijöistä, kuka hyötyisi ja kuka ei, he haluavat riippuvuuden itse kokeneen mielipiteen, koska
ammattilaiset eivät siihen pysty, oma kokemus nähdään tärkeäksi. He eivät myöskään halua Turun
mallia, jossa lähinnä täytetään lain kirjain, vaan Liedossa halutaan tehokasta ja toimivaa hoitoa
sairastuneelle, jossa kokemusasiantuntija on tärkeässä roolissa. Kummallista oli keskustelussa
niin päihdetiimin sosiaalityöntekijän kuin sosiaalipalvelujohtajankin kanssa, että sitä ei käyty raha
keihäänkärkenä vaan sairastuneen ja hanen läheistensä auttaminen eteenpäin, vaikka jokainen osa-
puoli tiesi, että ne ovat pennosia, mitä nämä kustantavat verrattuna siihen, mitä niillä säästetään,
kun kunnan rahat sijoitetaan oikein.

otit minulta auringon
kuun ja tähdet
taivaankappaleet
annoit tilalle pimeyden
se yötäkin synkemmin
henkeä kahlitsee
mihin enää luottaisin
kun oma äänikin tuntuu vieraalta
väärältä
kenen puoleen kääntyisin
kuka löytäisi minut pimeän keskeltä

auttakaa
viekää minut turvaan
kantakaa
sinne missä aamu sarastaa
(Marko Annala)

Tarvitaan paljon hyvää onnea ja oikeita ihmisiä oikeissa paikoissa , että hoitopolkuun pääsee ihminen, jolla ei ole rahaa

Niin paljon kuin toivoisin, että päihdetyö hoidettaisiin julkisen terveydenhuollon kautta,
jouduin tänään taas kerran nöyrtymään ja toteamaan, ettei mikään toimi, vaikka mahtuu päivään kiitoksen ansaitseva kunnan virkamies.

Show alkoi viime perjantaina, kun yritimme saada asiakkaan kanssa vieroitusoireisiin muu-
tamaksi päiväksi bentsoja terveyskeskuksesta, tehtyämme ensin huolellisen esivalmistelun
asiassa. Asiakas oli käyttänyt monta kuukautta subua päivittäin ja nyt oli ollut vajaan viikon ilman. Aikaisemmin oli ollut yli puolentoista vuoden raittius, joka katkesi viime kesänä.
Työtoverini meni asiakkaan kanssa vastaanotolle, jossa lääkärillä oli mielenkiintoinen avaus:
minä en sitten mitään bentsoja määrää, koska hoitonne on aivan muualla. Rautalangankaan vääntäminenkään ei auttanut eikä se , että potilas ottaisi lääkkeen valvotusti.

Toinen näytös alkoi viime yönä, jolloin asiakas soitti työpuhelimeeni hädissään ahdistuneena
ja peloissaan, ettei uskalla olla yksin, koska kaikki kaatuu ja ymmärsin rivien takaa, että
itsemurha-ajatuksiakin oli. Lupasin yrittää keksiä ratkaisua ja palata asiaan heti aamulla töihin mentyäni, asiakas halusi sairaalaan, koska ei pysty olemaan asunnollaan. Työkaveri
alkoi soittaa terveyskeskukseen päivystysaikaa lääkärille, että saisimme lähetteen päihde-
psykiatrialle edes tarkkailujaksolle. Lääkäri oli sanonut, ettei hän mitään rauhoittavia määrää, vaikka niitä ei pyydettykään. Sen sijaan hän sanoi jonkin Päihdehankkeen soittavan joskus, vuotta hän ei sanonut..........

Kolmas näytös alkaa sillä että otin yhteyttä A-klinikan katkaisuasemaan, jossa oli melkein 
20 ihmisen jono huumekatkaisuun, mutta kiitos hyvän palveluohjaajan, otin yhteyttä Salon
katkaisun sairaanhoitajaan, joka asiasta selvää otettuaan ja tilanteen vakavuuden ymmär-
täen, kyse on ihmisen hengestä, sai järjestettyä paikan ylihuomiseksi, koska asiakkaalla on 
jatkohoitoa suunnitelmissa, kun käyttö saadaan ensin poikki ja vieroitusoireet siedettäviksi.

Nyt seuraa suitsutusvaihe Turun kaupungin virkamiehelle. Koko urakka olisi voinut kusta
omille sukilleen, ellei olisi ollut mukana paljon hyvää onnea. Se tarkoittaa, että onneksi
asiaa hoisi Sauli Rinne, jolla on sellainen näkemys, että hän tunnistaa asiakkaan hädän, 
kun se on todellista ja pystyy toimimaan tarvittaessa hyvinkin nopeasti ja käyttää ihmis-
tuntemuksen suomaa intuitiotaan ja tuntosarviaan asiakkaan elämänhallinnan edistämi-
seksi. Valitettavasti kaltaisiasi ammattilaisia on aivan liian vähän. Kiitos Sauli. 

  

Kiitollisuus on hyvä tunne

Päihdetyössä on tärkeää olla jatkuvuutta. Jään muutaman vuoden kuluttua eläkkeelle. Hän, joka
tulee työtäni jatkamaan on ollut selvillä jo jonkin aikaa. Hän valikoitui samanlaisen hoitoideologian
ja ihmisen kohtaamistavan perusteella, hänellä on tarkat tuntosarvet ja osaa toimia intuition perus-
teella eikä ole herkkäuskoinen. Hänellä on vahva omakohtainen toipumiskokemus päihderiippuvuu-
desta sekä läheiskokemus ja kaikki nämä hän on pystynyt suodattamaan tyhönsä ensin työkokeilu-
aikana ja sitten pitkään vapaaehtoistyöntekijänä. Ainoastaan virallinen paperi pätevyydestä päih-
detyöhön on puuttunut,nyt sekin asia korjaantuu. Tänään hän sai tietää tulleensa hyväksytyksi opiskelemaan päihdetyön ammattitutkintoa jatkotutkintona. En tiedä kumpi meistä on asiasta onnellisempi, minun ei tarvitse ainakaan olla huolissani työni jatkuvuudesta oikealla otteella, tule-
vaisuus on turvattu. Tässä pitää paikkansa sanonta, lyhyestä virsi kaunis. Eipä muuta kuin pal-
jon onnea Miia opiskeluun ja tulevaan työhösi!!!!!  PS. Meriittejäsi ei suinkaan vähennä, että olet savolainen.

Riemua ja rapaa

Kuinka hyvältä voikaan tuntua, kun kävimme esittelemässä työkalupakkiam-
me läheisille ja riippuvaisille Liedossa Härkätien Helmi-tiimille, eikä
meidän ja ammattilaisten välillä ollut sitä katkeraa syväjäätä ja tupla-
panssarilasia mihin olemme tottuneet. Ei ollut epäluuloa,alentuvaa suh-
tautumista eikä oman ylemmyyden osoittamista. Puhuttiin samoilla käsit-
teillä ilman saivartelua ja suoraan, löydettiin helposti yhteiset peri-
aatteet. Uskomme vakaasti, että tästä tulee valmista. Nyt on aivotyön aika, ajatukset mylläävät pääkopassa miten asiat toteutetaan. Liedolla
on hyvin erilaiset käytännöt kuin suurella naapurillaan, matala kynnys
on kaikissa palveluissa keihäänkärkenä, päihdekuntoutusta ei ole kilpailutettu, mikä antaa mahdollisuuksia parhaiden ja tehokkaiksi to-
distettujen hoitojen käyttöön. Silloin pystytään katsomaan pitemmälle, 
kun rahaa on vähän, ei tarvitse heittää rahaa tuuleen, tehottomien hoitojen ja varikkohoitojen kustantamiseen. Heitin ilmaan myös kokemusasiantuntijan vastaanoton mahdollisena palveluna, joko omana
tai ostopalveluna, hintahan olisi sama, koska voittoja ei käärittäisi.
Epäselviksi jäivät lähinnä käytännön järjestelyt, joihin varmasti löytyy
hyvät ratkaisut. Eniten yllätti se innostus, joka kunnan työntekijöillä oli yhteisessä asiassamme, pyrittiin löytämään keinot millä toiminta
saadaan alkamaan. Uskon yhdessä löytäneemme sen yhteisen hiilen, jonka
saimme hehkumaan hiukan......

Eilen löysin hiilen, johon oli kustu, mutta uskon sen leimahtavan
liekkiin kun hyvin hoidetaan. Sain kuulla, että eräs vuosia raittiina
ollut asukas vaadittiin muuttamaan kunnan tuettuun asuntoon, jonka
ympäristö on käyttäviä ja juovia naapureita ryyppyremmeineen. Näinkö
ihmisen toipuminen palkitaan? Toipuva ei uskalla panna hanttiin, koska
sosiaalityöntekijä voi evätä tuet, sitä hän pelkää. Olen itsekin sosiaalityöntekijä ja olen luullut ammattietiikkaani kuuluvan asiak-
kaan kaikenlaisen toipumisen ja kuntoutumisen edistämisen ei sen vaikeuttamisen. Kaiken lisäksi tämä ihminen tekee päihdetyöntekijänä 
vapaaehtoistyötä ja mm. siten hoitaa itseään muiden aktiivisten harrastusten lisäksi. Olen puhunut asiasta useita kertoja asiasta
päättäneelle viranhaltijalle. Minä pidän tätä ihmisoikeusloukkauksena,
eikä tämä ole ainoa laatuaan. Pidän pöyristyttävänä sitä, että toi-
puvia ihmisiä hiillostetaan kuukausitolkulla muuttamaan sosiaalihuollon
tuettuun asumiseen, vaikka he hyvän pohjan ja tuen saatuaan olisivat
valmiita itsenäiseen asumiseen, kun tuntevat olevansa siihen valmiita.
Sitä ei määritä yksikään sosiaalitoimen viranhaltija, vaan toipuja
itse, kun on siihen valmis.   

Työkaluja päihderiippuvuuden muutosprosessiin läheisille ja riippuvaisille

Tämä on se iso juttu, jota olen antanut ymmärtää tulevaksi ja ymmärrän antaa teille lukijani. Meitä
on tällä hetkellä vajaat 10 ihmistä, jotka olemme puhaltamassa lentoon uudenlaista toimintaa Raision Tukikoti ry:n nimen alla otsikon nimenmukaisena. Toimijoita eli muutosprosessiohjaajia on kuusi
tällä hetkellä. Pyrimme vastaamaan siihen tarpeeseen, mitä päihderiippuvuuteen sairastuneiden lähei-
set ovat vailla, kun ei tiedä mitä tehdä läheisen kanssa, joka ei ymmärrä eikä myönnä riippuvuuttaan
ja syyllistävät itseään, peittelevät ympäristöltä, mahdollistavat eri tavoin juomista, kaikki voimat
menevät kulissien ylläpitoon, häpeän ja syyllisyyden tuntemiseen. Haluamme toiminnallamme
voimaannuttaa läheisiä ja riippuvaisia havahtumaan todellisuuteen ja antamaan työkaluja interven-
tion tekemiseen itse tai avullamme ja ideaalitapauksessa saattamaan hoitoon, joka hoitaa alkoholis-
tin/addiktin lisäksi läheiset. Hapuilemme vielä sen verran aamuhämärässä, että kaikki toiminta-
tavat eivät ole selvillä, koska käytännön pitää muovata ne tarkoitukseen sopiviksi. On kuitenkin
selvää, että jokaiselle tehdään oma työkalupakki tarpeiden mukaan, sairaus on kaikilla sama, mutta
jakoavain voi olla erivärinen eri henkilöllä. Sairaus on kaikilla sama ja päämääränä on täysrait-
tius, ne ovat asiat, jotka eivät muutu. Voimme tavata läheisiä Turvatuvassa Rautakallionkujalla tai toisessa käytössämme olevassa huoneistossa, tai voimme mennä heidän luokseen, voimme myös
lähteä asiakkaan kanssa Rehapin infoon tarvittaessa AA:n tai NA:n tai Al Anonin palaveriin. Tär-
keintä on löytää polun pää, joka johtaa päihderiippuvuudesta toipumiseen. Muutosprosessitapaa-
misessa on aina kaksi ohjaajaa, toipunut ja läheinen, tarvittaessa esimerkiksi mielenterveydenhoitaja
tai sosiaalityöntekijä. Näinä päivinä on facebookiin tulossa suljettu ryhmä samannimisenä kuin tämän kirjoituksen otsikko, jonka kautta voi olla meihin yhteydessä. Ylläpitäjät hyväksyvät jäseniksi ano-
jan kerrottua miksi haluaa olla jäsen. Meille tulee myös gsm, johon vastaamme 9-21 ma-su. Kaikki
toimintamme on nimetöntä ja olemme vaitiolovelvollisia. Toiminnastamme on ollut kiinnostunut yksi
täkäläinen kunta ja yksi lääkärikeskus, joille esittelemme toimintaamme lähiviikkoina. Joku kysyy
tai ajattelee, mitä se maksaa? Ne tulevat ajankohtaisiksi asioiksi, kun ensin muotoilemme toimin-
nan ja saamme sen toimivaksi. Elä hötkyile, hengähä tok!!!

Olen väsynyt, kiellä en, kun särkyi lumous

Ylösnousemus jälkeen kaiken, ylösnousemus päivä uus
Ylösnousemus siihen on meillä, yksi ainoa mahdollisuus
(Juice Leskinen, Ollaan ihmisiksi)  

Miten ihmisiä saa kohdella (elämiä suomalaismetsissä 2015)?

Useita vuosia tuellisessa asumisyhteisössä hyvin pärjännyt skitsofreenikko kokee henkilökoh-
taisen kriisin ja terveydentilassa tapahtuu äkillinen huononeminen ja hän hakeutuu psykiatriseen hoitoon ja pääsee osastolle. Ajan myötä tila kohenee, mutta sitten potilaalla tulee erimielisyyksiä
henkilökunnan kanssa ja potilas käyttäytyy agressiivisesti ja hänet joudutaan eristämään. Vähän ajan kuluttua hänet kotiutetaan kahden reseptin kera, toinen on pillereitä ja toinen injektiota varten.
Yhteisön henkilökunta selvittää tilannetta potilaan luvalla osastolta, josta käy ilmi, että potilas on
kotiutettu, koska hän on eri mieltä hoidosta ja käyttäytyy huonosti eikä hänen kanssaan tule toimeen,
eli ei ole yhteistyökykyinen. Yhteydenotto tehdään, koskaan potilas on aikaisempaan verrattuna
kovavauhtinen ja ylenmääräisen keskittymiskyvytön, maallikon sanoin, asiantuntija saattaisi käyt-
tää sanaa maaninen. Potilas kieltäytyy myös injektiosta erilaisin syin ja käyttäytyy agressiivisesti.
Hän esimerkiksi pyöräilee ympyrää tuntikausia pelkkä judopuku päällään varastamallaan polku-
pyörällä. Koko ajan häntä yritetään suostutella ottamaan injektio, kunnes hän ryntää yhteisön
toimistoon ja vetää puukon tupesta ja uhkaa pistää sillä henkilöä, joka tulee hänen huoneeseensa.
Tilanteessa joudutaan pyytämään päivystävältä lääkäriltä virka-apupyyntö poliisille ja ambulanssille
MT I lähetettä varten sairaalan tutkimusjaksolle. Olen miettinyt, onko inhimillistä jättää ihminen hoitamatta vain siksi, että menevät sukset ristiin henkilökunnan kanssa ja kun potilas ei ole help-
pohoitoinen? Mikä on hoitotahon vastuu? Tarvitseeko yhteiskunnan kantaa mitään vastuuta niistä,
jotka eivät sitä itse pysty ottamaan?

Eräs entinen asiakas siirtyi palveluasumisesta tuettuun asumiseen. Hänen katsottiin selviytyvän
tuettuna, koska oli pärjännyt hyvin palveluasumisessa kolmisen kuukautta, juonut vain lomilla.
Hänelle oli myös kerrottu, ettei hänellä ole päihdeongelmaa edellisestä johtuen. Sitten kaveri
joi kämpässään muutaman viikon ja yritti pari kertaa itsaria. Kyseiseen firmaan otti ystäväni yhteyttä
erityisesti näistä suicidiyrityksistä johtuen, asiaa ei otettu vakavasti, todettiin vaan, että laitetaan
muistiin ja tarkistetaan. Kaverin asuminen jatkuu edelleen, vaikka kyseessä on "päihteetön" asu-
mismuoto.

Voi minua hölmöä, kun en ole ymmärtänyt yhtään mitään. En ole ymmärtänyt kyseisen asumis-
muodon nerokkuutta, sehän on alkoholiriippuvaisten korvaushoitoa, eikä yhteiskunnan tarvitse
edes lääkettä maksaa ja eutanasiakin on käytössä.      

Rohkeutta muuttua

Huomasin juuri yli 3 viikkoa kuluneen, kun edellisen kerran tällä areenalla kirjoitin. Syynkin tiedän.
Olin juuri palannut ystäväni läheisviikonlopusta Rehapista ja mieltäni myllersi kaikki siellä kuultu
ja koettu ja mieleeni jäi vielä paljon asioita, jotka tihkuvat uutta tajuntaani joka päivä ja jokaikinen yö.
En ollut ehtinyt aloittaa teoksen Rohkeutta muuttua ajatuksiin ja mietelauseisiin jokaiselle päivälle
12 askeleen mukaisesti kuten se AlAnonin mukaisesti tapahtuu.

En ollut myöskään osallistunut yhteenkään Rehapin jatkoryhmään, johon sain oikeuden osallistua
osallistuttuani läheisviikonloppuun. Nyt olen osallistunut kaksi kertaa ja aion osallistua myös ensi
viikonloppuna ja oikeushan minulla on vaikka loppuelämäni ajan. Luulin läheisviikonlopun jälkeen, ettei rehellisempää, nöyrempää ja kiitollisempaa tapahtumaa olla, nyt tiedän että voi. Jatkoryhmä
jatkaa suoraan siitä mihin viikonlopussa jäätiin. Se on oppimista elämään itseä ja läheisiä kunnioittaen ja huomioonottaen rehellisesti ja nöyrästi.

Toivuttuani masennuksesta aloin käydä vertaistuellisessa masennusryhmässä, mikä tuntui hyvältä ja voimaannuttavalta, mutta silti jotakin jäi puuttumaan. Käyttäytymiseni läheisiäni kohtaan oli vajaata
ja itsekästä, eristäytyvää ja välillä jopa hieman tolkutontakin. Kuultuani läheisviikonlopussa, että
läheiset voivat sairastua para-alkoholismiin, alkoholistista käyttäytymistä ilman alkoholia, koin he-
rätyksenomaisen tunteen, tiedän mikä minua vaivaa. Kun tunnistaa taudin on mahdollista toipua, ja
sen aion tehdä.

Mieltäni on hiertänyt myös Turun Sanomien viime vuoden lopussa julkaisema laaja reportaasi
opioidikorvaushoidosta, jonka tiimoilta lehti onneksi julkaisi Harri Nymanin vastineen lisäksi
omani, johon tuli vielä useita kommentteja. Korvaushoito on kerännyt hyvinkin kitkeriä ja katkeria
kommentteja eri areenoilla. Vaikka olenkin vakaasti sitä mieltä, että raitistua voi vain yhdellä
tavalla, lopettamalla käyttäminen/juominen, silti siihen pääsemiseksi on useita teitä ja keinoja, vaikka yksi olisi tuloksiltaan ehdoton. ei pidä tuomita muitakaan keinoja ja tapoja. Avoimmuus ja suvaitsevaisuus inhimillisyydellä maustettuna ovat tärkeitä apuja, kun pyritään saamaan riip-
puvainen havahtumaan.