Tarvitaan paljon hyvää onnea ja oikeita ihmisiä oikeissa paikoissa , että hoitopolkuun pääsee ihminen, jolla ei ole rahaa

Niin paljon kuin toivoisin, että päihdetyö hoidettaisiin julkisen terveydenhuollon kautta,
jouduin tänään taas kerran nöyrtymään ja toteamaan, ettei mikään toimi, vaikka mahtuu päivään kiitoksen ansaitseva kunnan virkamies.

Show alkoi viime perjantaina, kun yritimme saada asiakkaan kanssa vieroitusoireisiin muu-
tamaksi päiväksi bentsoja terveyskeskuksesta, tehtyämme ensin huolellisen esivalmistelun
asiassa. Asiakas oli käyttänyt monta kuukautta subua päivittäin ja nyt oli ollut vajaan viikon ilman. Aikaisemmin oli ollut yli puolentoista vuoden raittius, joka katkesi viime kesänä.
Työtoverini meni asiakkaan kanssa vastaanotolle, jossa lääkärillä oli mielenkiintoinen avaus:
minä en sitten mitään bentsoja määrää, koska hoitonne on aivan muualla. Rautalangankaan vääntäminenkään ei auttanut eikä se , että potilas ottaisi lääkkeen valvotusti.

Toinen näytös alkoi viime yönä, jolloin asiakas soitti työpuhelimeeni hädissään ahdistuneena
ja peloissaan, ettei uskalla olla yksin, koska kaikki kaatuu ja ymmärsin rivien takaa, että
itsemurha-ajatuksiakin oli. Lupasin yrittää keksiä ratkaisua ja palata asiaan heti aamulla töihin mentyäni, asiakas halusi sairaalaan, koska ei pysty olemaan asunnollaan. Työkaveri
alkoi soittaa terveyskeskukseen päivystysaikaa lääkärille, että saisimme lähetteen päihde-
psykiatrialle edes tarkkailujaksolle. Lääkäri oli sanonut, ettei hän mitään rauhoittavia määrää, vaikka niitä ei pyydettykään. Sen sijaan hän sanoi jonkin Päihdehankkeen soittavan joskus, vuotta hän ei sanonut..........

Kolmas näytös alkaa sillä että otin yhteyttä A-klinikan katkaisuasemaan, jossa oli melkein 
20 ihmisen jono huumekatkaisuun, mutta kiitos hyvän palveluohjaajan, otin yhteyttä Salon
katkaisun sairaanhoitajaan, joka asiasta selvää otettuaan ja tilanteen vakavuuden ymmär-
täen, kyse on ihmisen hengestä, sai järjestettyä paikan ylihuomiseksi, koska asiakkaalla on 
jatkohoitoa suunnitelmissa, kun käyttö saadaan ensin poikki ja vieroitusoireet siedettäviksi.

Nyt seuraa suitsutusvaihe Turun kaupungin virkamiehelle. Koko urakka olisi voinut kusta
omille sukilleen, ellei olisi ollut mukana paljon hyvää onnea. Se tarkoittaa, että onneksi
asiaa hoisi Sauli Rinne, jolla on sellainen näkemys, että hän tunnistaa asiakkaan hädän, 
kun se on todellista ja pystyy toimimaan tarvittaessa hyvinkin nopeasti ja käyttää ihmis-
tuntemuksen suomaa intuitiotaan ja tuntosarviaan asiakkaan elämänhallinnan edistämi-
seksi. Valitettavasti kaltaisiasi ammattilaisia on aivan liian vähän. Kiitos Sauli. 

  

Kiitollisuus on hyvä tunne

Päihdetyössä on tärkeää olla jatkuvuutta. Jään muutaman vuoden kuluttua eläkkeelle. Hän, joka
tulee työtäni jatkamaan on ollut selvillä jo jonkin aikaa. Hän valikoitui samanlaisen hoitoideologian
ja ihmisen kohtaamistavan perusteella, hänellä on tarkat tuntosarvet ja osaa toimia intuition perus-
teella eikä ole herkkäuskoinen. Hänellä on vahva omakohtainen toipumiskokemus päihderiippuvuu-
desta sekä läheiskokemus ja kaikki nämä hän on pystynyt suodattamaan tyhönsä ensin työkokeilu-
aikana ja sitten pitkään vapaaehtoistyöntekijänä. Ainoastaan virallinen paperi pätevyydestä päih-
detyöhön on puuttunut,nyt sekin asia korjaantuu. Tänään hän sai tietää tulleensa hyväksytyksi opiskelemaan päihdetyön ammattitutkintoa jatkotutkintona. En tiedä kumpi meistä on asiasta onnellisempi, minun ei tarvitse ainakaan olla huolissani työni jatkuvuudesta oikealla otteella, tule-
vaisuus on turvattu. Tässä pitää paikkansa sanonta, lyhyestä virsi kaunis. Eipä muuta kuin pal-
jon onnea Miia opiskeluun ja tulevaan työhösi!!!!!  PS. Meriittejäsi ei suinkaan vähennä, että olet savolainen.

Riemua ja rapaa

Kuinka hyvältä voikaan tuntua, kun kävimme esittelemässä työkalupakkiam-
me läheisille ja riippuvaisille Liedossa Härkätien Helmi-tiimille, eikä
meidän ja ammattilaisten välillä ollut sitä katkeraa syväjäätä ja tupla-
panssarilasia mihin olemme tottuneet. Ei ollut epäluuloa,alentuvaa suh-
tautumista eikä oman ylemmyyden osoittamista. Puhuttiin samoilla käsit-
teillä ilman saivartelua ja suoraan, löydettiin helposti yhteiset peri-
aatteet. Uskomme vakaasti, että tästä tulee valmista. Nyt on aivotyön aika, ajatukset mylläävät pääkopassa miten asiat toteutetaan. Liedolla
on hyvin erilaiset käytännöt kuin suurella naapurillaan, matala kynnys
on kaikissa palveluissa keihäänkärkenä, päihdekuntoutusta ei ole kilpailutettu, mikä antaa mahdollisuuksia parhaiden ja tehokkaiksi to-
distettujen hoitojen käyttöön. Silloin pystytään katsomaan pitemmälle, 
kun rahaa on vähän, ei tarvitse heittää rahaa tuuleen, tehottomien hoitojen ja varikkohoitojen kustantamiseen. Heitin ilmaan myös kokemusasiantuntijan vastaanoton mahdollisena palveluna, joko omana
tai ostopalveluna, hintahan olisi sama, koska voittoja ei käärittäisi.
Epäselviksi jäivät lähinnä käytännön järjestelyt, joihin varmasti löytyy
hyvät ratkaisut. Eniten yllätti se innostus, joka kunnan työntekijöillä oli yhteisessä asiassamme, pyrittiin löytämään keinot millä toiminta
saadaan alkamaan. Uskon yhdessä löytäneemme sen yhteisen hiilen, jonka
saimme hehkumaan hiukan......

Eilen löysin hiilen, johon oli kustu, mutta uskon sen leimahtavan
liekkiin kun hyvin hoidetaan. Sain kuulla, että eräs vuosia raittiina
ollut asukas vaadittiin muuttamaan kunnan tuettuun asuntoon, jonka
ympäristö on käyttäviä ja juovia naapureita ryyppyremmeineen. Näinkö
ihmisen toipuminen palkitaan? Toipuva ei uskalla panna hanttiin, koska
sosiaalityöntekijä voi evätä tuet, sitä hän pelkää. Olen itsekin sosiaalityöntekijä ja olen luullut ammattietiikkaani kuuluvan asiak-
kaan kaikenlaisen toipumisen ja kuntoutumisen edistämisen ei sen vaikeuttamisen. Kaiken lisäksi tämä ihminen tekee päihdetyöntekijänä 
vapaaehtoistyötä ja mm. siten hoitaa itseään muiden aktiivisten harrastusten lisäksi. Olen puhunut asiasta useita kertoja asiasta
päättäneelle viranhaltijalle. Minä pidän tätä ihmisoikeusloukkauksena,
eikä tämä ole ainoa laatuaan. Pidän pöyristyttävänä sitä, että toi-
puvia ihmisiä hiillostetaan kuukausitolkulla muuttamaan sosiaalihuollon
tuettuun asumiseen, vaikka he hyvän pohjan ja tuen saatuaan olisivat
valmiita itsenäiseen asumiseen, kun tuntevat olevansa siihen valmiita.
Sitä ei määritä yksikään sosiaalitoimen viranhaltija, vaan toipuja
itse, kun on siihen valmis.