maanantai 24. elokuuta 2015

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa



Tänä syksynä vietetään monenlaisia syntymäpäiviä. Lokakuun alussa A-klinikkasäätiö viettää kuusikymppisiään. Paljon ovat asiat muuttuneet sitten K E Lanun päivien. Säätiöhän perustettiin aikoinaan sodan aiheuttamien päihderiippuvuuksien hoitamiseksi ja vertaistuki oli tärkeä osa toipumista. Vielä 70-luvun puolivälin jälkeen ollessani joskus Koivulan katkolla ja hoitokodissa tuuraamassa pidettiin täysraittiutta ainoana vaihtoehtona alkoholistien hoitomuotona. Kaksikolmannesta oh-
jaajista oli toipuneita ja toipuvia. Asiakkaita ohjattiin A-asiakasketjun, sittemmin nimenmuutoksen jälkeen A-killan piiriin. Ku-
kaan ei puhunut kohtuukäytöstä. Alkoholismia ei myöskään pidetty so-
siaalisena ongelmana, pikemminkin sairautena. Jos Lanu tietäisi, hän
pyörisi haudassaan kuin tuulivoimala. Myöskään A-klinikka tai katkaisuasema eivät pitäneet kesälomaa kuten nykyisin. Tietääköhän alkoholismi, että kesällä kuuluu olla lomalla viisi viikkoa?

Pari viikkoa edellisten syntymäpäivien jälkeen juhlii puolta vuosisataa
Turussa Turvatupa ry, jonka ensimmäisen asuntolan aloitusta Turun Sanomat otsikoi: Alkoholisairaat saivat uuden asuntolan Turussa. Puhuttiin alkoholisairaista ja kaikki työntekijät olivat toipuneita alkoholisteja
tai heidän läheisiään. Kun Turvatupa ry:tä ei hyväksytty v. 2010 kilpailutuksessa, syynä oli, etteivät ohjaajamme olleet lähihoitajia vaan ns. kokemusosaajia ja päteviä työhönsä siirtymäkauden säännösten mukaan.
Onneksi meitä ei hyväksytty, koska se mahdollisti päihderiippuvuuden hoidon sairautena, josta voi toipua. Painopisteenämme ei ole enää palo-
portaiden kestävyys vaan päihderiippuvuus sairautene, josta toipuminen edellyttää raittiutta. Meillä työskentelevistä ihmisistä yli 90 % on 
päihderiippuvaisia tai heidän läheisiään. Teemme työtämme nöyränä ja sydämmellämme kunnioittaen pioneereja jotka 1965 aloittivat tämän toiminnan ja jota meillä on kunnia saada jatkaa, kun olemme taas löy-
täneet juuremme.