sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Joka härjillä kyntää, se härjistä puhuu.....





                    Menneellä viikolla uutisoitiin näyttävästi kyselyä, jossa kuntajohtajilta oli kyselty ulkoistami-
sesta. Kolmannes kunnista on jo ottanut ulkoistettuja palveluita kunnan omaksi toiminnaksi hinnasta
tai laadusta johtuvista syistä. Luin myös pari päivää sitten, että Suomi on EU:n innokkain kilpailuttaja.
Tästä päästään siihen, että sosiaali-ja terveyspuolen toimintoja ei ole pakko kilpailuttaa, esimerkiksi Tanska
ja Saksa ovat nimenomaisesti kieltäneet näiden alojen kilpailutuksen.


                     Otsikossa mainitaan härät ja minun härkäni on päihdehuolto ja sen asumispalvelut. Tästä
päästään kolmanteen sektoriin, jota itse edustan. Usein kolmatta sektoria kritisoidaan mm. siitä, että
sen palvelut eivät ole työllistä eivätkä tuota. Tämä on kovin kapea näkökulma, ne ovat muutakin kuin
vain vapaaehtois- ja työllitämistyöt. Minä puhun mieluummin voittoa tuottamattomasta toiminnasta
sosiaalialalla ja lähinnä päihdehuollossa. Kunnan ostaessa palveluita olisi pystyttävä vertaamaan kuntien
ja yksityisten palveluiden niin laatua kuin hintaakin. Se ei ole ollut jo senkään takia mahdollista, koska
asiakaspäivän bruttomaksuun on eri tahoilla laskettu eri asioita esim. siten , että jos palkanlaskenta
tapahtuu esim. kaupungin tai säätiön palkkatoimistossa eikä toimintayksikössä näitä kuluja ei lasketa päivämaksuun. Tämä oli vain yksi esimerkki ja näitä on paljon. En pidä alkuunkaan sanasta läpinä-
kyvä, mutta tähän se sopii ja tähän sitä kaivattaisiin.


                      Tarkoituksellisesti jätin loppuun räikeimmän osion eli voittoa tekevien yritysten rooli
päihdehuollossa. Päihderiippuvaisten palveluasumisesta on tehty kaikennäköisten suositusten laatu-
systeemeiden viidakossa kliinistä, sairaalanomaista, ja epäinhimillistä omien käsien ja omantunnon
pesemiseen tähtäävää toimintaa. Tämä palvelu on nimenomaan arjen elämää, rinnallakulkemista, yh-
dessä toimimista, jotta asukas voisi löytää työkaluja oman elämänsä uudelleen tai ensimmäistä kertaa pystyttämiseen tietäen, että epäonnistuminen on todennäköisempää kuin onnistuminen. Muistaessani, että jokainen epäonnistuminen tekee onnistumisen vaikeammaksi seuraavalla kerralla tiedän, ettei tässä
voi kiirehtiä liikaa. Nämä edelliset asiat huomioonottaen on rikollista, että tällaisilla asioilla tehdään
voittoa. Voittoa tehdään ihmisten elämän kustannuksella.


                       Jotta asia ei menisi liian yksinkertaiseksi, myös kilpailuttajien on syytä katsoa
peiliin ja tarkasti. Kilpailutuksen voittaminen ei takaa, että kunta lähettää ainoatakaan asukasta
asumaan. Monet kunnat tarkoituksellisesti alibudjetoivat menonsa, mikä tarkoittaa lisäbudjet-
teja ja määrärahojej ylityksiä. Voi käydä niin, että asmispalvelurahat ovat lopussa, jolloin kunta
asuttaa vain omia toimintojaan, jos niissä on yksikin vapaa paikka. Tämä on yksi syy miksi yksi-
tyiset palveluntarjoajat joutuvat huomioimaan tämän vrkhinnassa, koska henkilökunnan palkat
vievät saman riippumatta siitä onko asukkaita 0 vai 35. On siis huomioitava hinnassa, että vaikka
joulukuussa ei olisi ainoatakaan asukasta palkat voidaan maksaa ja toimintaa pyörittää.
 

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Nimien merkitys







             Kirjoittaessani muistokirjoitusta listoneille pohdin näiden kutsumanimien merkitystä ja
lähteitä.Useimmiten kodittomien piireissä ei oikeaa nimeä edes tiedetä, Helpoimpia sivulliselle ovat tietenkin kotipaikkaan tai syntymäpaikkaan liittyvät kuten Kimito, Hamina  Pikku-Hamina. Useimmiten näitä
on tullut asioista joita henkilö tekee hyvin tai usein tai on siitä tekemisestään tunnettu. Näitähän löy-
tyy: Rasitus, merimies joka oli pysähdyssatamissa rasituksena kavereille, koska hänet kannettin sam-
muneena laivaan, Jenkki, puhui kännissä englantia, Runkku-P-nen, oli paljastelija, Inkkari, sammui Ruisrockissa ja naama oli punainen, Tasa-astuja, lattajalkainen, Itku--Eino ja Itku-Aimo, itkivät kän-
nissä, Nauru-Matti, nauroi aina kännissä, Roikottaja, tapaa pitää käsiään, Tuonen Viitta, olemus,
Eurooppa, omisti kännissä kaiken ja vähän enemmänkin, Rantarosvo ja Rosvo-H--a, harrastuksena
sammuneiden kääntäminen, Koivulan Punapää, hiusten väri, Pora, ammatti, kuten myös Ikkunanpesijä,
Karva Olli, karvainen, Pikku Lapa, etunimi, Hirvi, nainen jolla oli jotakin yhtä korkealla kuin hirvellä,
Pikku Myy, yhtä kiukkuinen ja pieni, Polkupyörä N---nen, polupyörät oli tärkeitä, Hippi, sen näköinen
sama pätee Pelle Hermanniin Herrasmies Tikkanen, ent. osuuskaupanhoitaja, Mopo Tikkanen, kulkuvä
lineenä oli mopo. Oma lajinsa ovat ne joiden kutsumanimi liittyy mielleyhtymään tai synonyymiyteen Kuten Cornflakes ja Jaska Jokunen. Nämä syntyhistorioineen ovat kaikkea maan ja taivaan väliltä.  Eka kesänä, kun olin turvatuvassa kesätöissä asiakkaat kutsuivat minua Kyntäjäksi syystä
että aikaisemmin oli ollut maatöissä ja pääasiassa harventamassa sokerijuurikasta.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Liston in memoriam






              Turun Sanomat teki tänään sekä kulttuuri- että sosiaalihistoriallisesti merkittävän teon.
Lehti julkaisi isohkon uutisen Listonista, Keijo Hagertista ent. Lindströmistä, jonka merkitys Turun keskustan kaupunkikuvalle oli useimmiten mieleenjäävä riippuen metelöinnin volyymista.

                Minä tapasin Listonin henkilökohtaisesti vain kerran. Hänen piti tulla Turvatupaan asu-
maan, mutta kunto oli senverran runsas, ettei ovi meinannut riittää. Erimielisyyshän siitä tuli ja helve-
tinmoinen mekkala ja sen jälkeen poliisi. Viime vuosina olen käynyt torin kulmilla harvoin, mutta
Listonin naama on joka kerta tullut vastaan. Myös vaimoni muistaa Listonin. Hän oli ennen töis-
sä Linnankadun ja Kristiinankadun kulmatalossa. Erään kerran kovassa kaatosateessa Liston oli
pessyt vaatteitaan katukivien päällä.

                 Näiden ihmisten, joita kunnolliset ihmiset kutsuvat pultsareiksi ja deekuiksi jne näky-
vyys katukuvassa on aikamoista. Moni unohtaa sen, että kukaan ei tunnista heitä silloin, kun heillä parempi vaihe elämässään. Heistä monista on kuitenkin hyviä ja lämpimiä muistoja työurani varrelta kuten
myös muista syistä unohtumattomia kuten Isonenä Moilanen joka jäi mieleen siitä että kostoksi lempuistaan paskansi Turvatuvan portaille. Yksi kaikkein mieleenjäävimmistä on ollut Uuno Viljami, entinen rap-
pari. Hän oli kiltti ja hyväsydäminen mies. Siihen aikaan eläkkeen myöntämisprosessi saattoi kestää yli vuodenkin ja se tarkoitti isoja takautuvia rahoja. Viljami sai paljon jotakin 20000 mk  ja vuosi oli -77
tai -78. Silloin tärkeimpiä statuksia oli rannekello, jonka hän ensin osti. Sitte hän meni pitkään puistoon
jossa ryyppykaverit odottivat. Viljami lähetettiin viinakauppaan mutta kello otettiin pantiksi, jotta
mies palaa takaisin viinoineen. Kun hän palasi, hän joutui ostamaan kellonsa moninkertaisella hinnal-
la takaisin. Rahat kestivät alle viikon. Viljami oli viimeiset vuotensa  huoltokodissa, jossa
hän oli hyvin tyytyväinen elämäänsä. Sitä ihmettelin, kun oli varmasti 15 tai 20 vuotta väliä kun tapasimme ja
menin häntä tapaamaan niin hän muisti heti, että olen Turvatuvasta ja katkolan johtajan serkku.

                Tapasimme viimeisinä vuosina pari kertaa vuodessa, aina kun kävin huoltokodissa. Kaksi
asiaa oli, joista Viljami oli ylpeä, työ muurarina oli toinen, hänellä oli suuri ammattiylpeys. Siihen aikaan
katkolla ja Kupittaan katkolla annettiin usein ensin "paraa", mikä teki sen että hoidettava oli vajaan vuorokauden tainnoksissa. Viljami tykkäsi parasta. Kerran taas rahat oli lopussa ja muutenkin
kunto oli resuinen. Hän meni Kupittaan sairaalaan pyrkimään katkaisuun ja tietysti vaatimaan "pa-
raa", päivystävä lääkäri ei ollut alkuunkaan suosiollinen MUTTA sitten sisään astui Kupittaan
sairaalan ylilääkäri Christer Sourander joka sanoi: TÄMÄ HERRA ON PARAPOTILAS ja taivas
oli auki. Viljami on itse kertonut nämä  minulle, kun kävin katsomassa häntä huoltokodissa. Ihmeellisintä
hänessä oli se, että vaikka hän oli virallisten juomien jatkoksi vetänyt kaikki mahdolliset korvikkeet
lasolista kenkäplankkiin, hän oli järjissään ja keskustelut olivat leppoisia.

                Vaikka näiden ihmisten kanssa työskennellessä saa välillä kaiken mahdollisen paskan
silmilleen, on muistettava, joskus sieltä löytyy se inhimillisyys ja herkkyys, mikä palkitsee monin verroin.
Kaikissa näissä Listoneissa on se toinenkin puoli, joillakin se tulee esiin harvemmin joillakin useam-
min. Aina kun näitä muistelen ajattelen myös yhtä heistä "opesetää" Tanea.

                        Rauha heidän kaikkien muistolle.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Säkissä tuhkaa pään päällä






              Olen vieläkin kaoottisessa mielentilassa eilisen pelin jäljiltä. Yli 90 minuutia oli peli täysin Malagan näpeissä mutta sitten.......... Mitä tästä voi oppia?  Peli jatkuu loppuvihellykseen asti. Amen.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Dortmund - Malaga ja vähän muutakin





               Tänään pitäisi valvoa melkein puoleenyöhön, Mestarien liigaa  Dortmund - Malaga.
Vaikka Dortmund on selkeä suosikki, 0 - 0 tasapeli Malagassa antaa vieraille hyvät mahdollisuudet.
Uskon vakaasti 1 - 1 tulokseen ja Malaga jatkoon vierasmaalilla, jonka tekee Baptista. Olin  kaksi
vuotta sitten katsomassa Malagassa ottelun La Ligassa Mallorcaa vastaan, jonka kotijoukkue voitti muistaakseni  3 - 1 ja Baptista teki kaksi maalia. Stadion oli hieno ja siisti ja oli paikannäyttäjät. Katsojia mahtui muistaakseni n. 35000 ja melko täyttä oli silti missään ei ollut tungosta. Tosi hyvin oli kaikki organisoitu, myös wc:t olivat siistit. Mitään kännisekoilijoita ei näkynyt kuten ei myöskään tappeluita.
Siitä lähtien Malaga on ollut suosikkini siis KuPSin lisäksi. Kotimaassakin alkaa pelit viikonloppuna.
Sitä toivoisin, että jostakin Oulusta tai Torniosta tulisi joukkue ylimmälle sarjatasolle. Niin miksikö?
Tietysti siksi, että etelän kukkopojat saisivat matkustaa. Sen pituinen se.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kyllä tekniikka on ihmeellistä







            Laitoin eilisiltana digiboksin tallentamaan Hiljaisen todistajan, kun se tulee niin myöhään, että en jaksa katsoa suorana.  Töiden jälkeen katsoin reilut puoli tuntia ja laitoin kirjanmerkin ja kävin hakemassa
vaimon töistä. Jatkoin katsomista. Kirjanmerkki oli siirtynyt 50 minuutin kohdalle ja tallennuksessa oli toista tuntia sarjaa Vanha suola janottaa. Tallennuksen pituus oli oikea ja tarkistin nukkumaanmennessäni, että
Hiljainen todistaja tuli eilen ulos. Judy Dench on aivan loistokas klassinen näyttelijä, joka on näytellyt oikeissakin elokuvissa eikä vain Bondhömpässä. Onneksi meillä on Yle Areena......

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Ennen ukkosta







                Aikaa on taas vierähtänyt. Pääsiäinenkin meni. Käytiin silloin Siilinjärvellä etukäteisonnittele-
massa äitiä, kun täyttää ensi viikolla 80 v.  Sen verran koville äidille otti, että joutui päiväksi rytmin-
siirtoon KYSiin jo ennenkuin ehdittiin synttärisyödä porukassa. Me muut syötiin ja hain äidin illalla siirron jälkeen kotiin. Jäi kaikki päivitykset ja yötykset väliin, kun mokkula jäi kotiin ja Kunnonpaikan asiakaskoneet eivät toimineet.

Ukkosta ilmasta ja hulluja helteessä





                Meni puoli arkkia hukkaan tekstiä, kun sähköt meni hetkeksi ja ukkonen jyrisi pari
kertaa oikein kunnolla. En muista, koska olisi ekat ukkoset olleet 7.4.  nyt oli.  Tästä kirjoittamisestakaan ei tule oikein mitään, eikä se ole ukkosen syytä. Ennen sähkökatkoa pää oli täynnä tarinaa mutta
nyt ei ole. Siitä tulikin mieleen, että sähköshokit ovat tulleet, jos eivät muotiin mutta ainakin käytetyksi
hoidoksi psykiatrisissa sairaaloissa. Tästä taas tuli mieleen, että ajelimme katselemassa Siilinjärven
matkallamme entisen mielisairaalan, Harjamäki nimeltään, jota myös Hurjamäeksi kutsuttiin kuten
myöskin Hotelli Huminaksi, aluetta. Se on vanhanajan mielisairaalarakennus, kaikki varmaankin
samoilla piirrustuksilla tehtyjä Niuvanniemi, Harjamäki, Kupittaa, Uusikaupunki, Kellokoski jne jne jne.
Samaan sarjaan kuuluu myös entinen valtion alkoholistihuoltola Perniössä Kermundsvidjassa, joka oli
toinen vaihtoehto presidentin kesäasunnoksi, mutta Naantali voitti. Kaikille näille oli siihen aikaan
tyypillistä, että ne olivat omillaan toimeentulevia yhdyskuntia. Niissä tuotettiin ruoka ja monet muut välttämättömät tarvikkeet itse tämä päti myös kaukana asutuskeskuksista sijaitseviin vankiloihin.
Olen paljon ajatellut näiden hyviä puolia, koska kaikkien näiden asiakkailla potilailla ja vangeilla on
jotakin yhteistä. He eivät useinkaan tunne kuuluvansa oikein mihinkään eivätkä tunne olevansa
oikein mistään kotoisin. Tätä irrallisuutta, tarpeettomuutta, ahdistusta ja avuttomuutta arjen asioissa puretaa päihteisiin, rikoksiin ja ehkä sairastutaan psyykkisesti. Tällainen yhteisö, johon kaikki kantavat kortensa kekoon voi joskus muodostua jonkinasteiseksi turvaverkoksi, kun ei mitään muuta ole. Tässä jutussa
meni lapsi pesuveden mukana, kun mentiin toiseen äärimmäisyyteen ja alettiin vouhkata laitostumi-
sesta 70- ja 80-luvuilla. Parhaiten tämä näkyi mielisairaalapaikkojen radikaalina lopettamisesta.
Potilaat ulostettiin avohoitoon kadulle.