Psykiatrinen hoito ei ole ainoa häpeäpilkku

Torstaina katsoin A-talk ohjelmaa, jossa aiheena oli Turun psykiatria ja G I osaston tapahtumat. Se toi mieleeni samansuuntaisia asioita Turun päihdehuollossa, joissa asiakkaat/potilaat ja heidän tarpeensa unohdetaan ja toipumisen hoitopolku tehdään niin hankalaksi ja monimutkaiseksi, että ja asiakasta kuuntelemattomaksi, että hänen suostuvaisuutensa toipumiseen on lähes mahdotonta. 
Kerron esimerkin. Ihminen joutuu asunnottomaksi Turussa vaikkapa tulipalon tai maksamattomien vuokrien takia eikä hän pysty järjestämään itselleen paikkaa missä yöpyä. Hän joutuu Sillankorvan ensisuojaan, jossa hän joutuu yöpymään ensin pari yötä päihtyneiden puolella retkipatjalla. Kaupunki ei tarjoa muuta, vaikka henkilöllä ei olisi mitään tekemistä päihteiden kanssa. Tilanne on sama, jos ihminen tulee esimerkiksi sairaalasta. Myös silloin, jos ihminen tulee katkaishoidosta, hän joutuu Sillankorvaan vaikkakin päihteettömälle puolelle. Jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, ettei päihderiippuvainen, joka haluaa lopetta päihteiden käytön, halua asua talossa, jossa ollaan päihtyneenä. Nämä ihmiset ovat menneet katkaisuun juuri siksi, ettei tarvitsisi käyttää.

Edellinen esimerkki kertoo ennenkaikkea kaupungin asenteesta päihderiippuvaisia asunnottomia kohtaan. Kyseisellä toiminnalla taataan kaksi asiaa: asiakas ei pääse toipumisen tielle ja samalla henkilökunta voi tuntea ylemmyyttä siitä, miten tarpeellisia he ovat ja heillä on asiakkaita, jotka ovat vain heitä varten. Vika on juuri tässä, mikä yhdistää heitä G I:en ammattitaidottomiin hoitajiin. HENKILÖKUNTA ON ASIAKKAITA VARTEN EIKÄ PÄINVASTOIN. Jos edellinen unohdetaan ollaan todella syvällä synkässä metsässä, josta ei ole paluuta. Se myöskin helposti muuttuu totuudeksi erityisesti työpaikoissa, joissa on työntekijöitä, jotka ovat olleet hyvin kauan samassa työpaikassa. Se oli havaittavissa myös entisessä työpaikassani Turvatupa ry:ssä muutamilla ihmisillä. Se tarkoitti myöskin sitä, että toiset joutuivat tekemään heidän työnsä. Asiakkaat eivät uskaltaneet tulla hoitamaan asioitaan heidän ollessaan töissä. Tämän asian tiedän tarkalleen siitä, että ollessani pitkällä sairauslomalla, muutamat asiakkaat soittivat minulle yksityisnumerooni purkaen sydäntään ja kysyen neuvoja. Nämä tapahtuivat 2010-2011. Hyvä esimerkki piittaamattomuudesta oli, kun ns. hoitokotitoiminta loppui30.9.2011, viimeisen yön ohjaajat poistuivat klo 24 jättäen hoitokodin asukkaat oman onnensa nojaan syystä, että heidän työsopimuksensa loppui 30.9.2011. Viimeisen viikon aikana hoitokodista katosi myöskin paljon astoita, ruokailuvälineitä, Dräger alkometri jne jne. Me jotka jatkoimme toimintaa vuokraperusteisena asumisena saimme tämän jälkeen työrauhan kahdesta syystä, emme kuuluneet enää viralliseen päihdehuoltoon ja toiseksi ne jotka jäivät tekivät työtä sydämestään ja paljolti vapaaehtoisena.

Syy miksi jatkoimme toimintaa on hyvin yksinkertainen. Suurin osa asukkaistamme ei suostuneet lähtemään meiltä pois, koska halusivat jäädä nimenomaan meille. Jäivät, vaikka kaupungin toimesta pihalle tuli suuri bussi, kaupungin virkamiehiä ja pari vartijaa, koska oli epäilyksiä mahdollisesta väkivallasta, kyytiin lähti 1 asukas, vaikka tilaa oli 40 henkilölle. Kaupungin taholta tiedotettiin myös asiakkaille tehokkaasti, ettei Turvatupaa enää ole, vaikka tosiasiassa kaupunki lopetti hoitokotipalvelujen ostamisen Turvatuvalta. Turvatupa ei kuollut todellakaan ja viidakkorumpu oli onneksi vahvempi kuin kaupungin tiedottama kuolleeksijulistaminen. Kuolema kohtasi meidät vasta 14.10.2015 ja siihenkin kaupungilla oli pieni vaikutuksensa, mutta se onkin sitten aivan toinen juttu.

Nyt meillä on uusi ja upea Turun Turvatupa ry ja menemme vajaan kolmen viikon päästä TYKS:n sosiaalityöntekijöiden pyynnöstä esittelemään toimintaamme heidän palaveriinsa. Samalla saamme esitellä myöskin Raision Tukikoti ry:n läheistoimintaa. Tämä voi poikia jotakin......... 

Sanat eivät riitä tätäkään tositarinaa uskomaan

Sivistyneen ihmisen on joskus vaikeata käsittää
kuinka suurta osaa pelko ja taikausko esittää
Luonnonkansan sydämessä
viitakon syvyydessä
varsinkin kun vikaa ei oo
poppamiehen kyvykkyydessä
(Eppu Normaali, Suuri ja mahtava)


Edelliset Eppujen biisin sanat tulivat mieleeni, kun tapasin yhden tutun Päihdetyön ammattitutkintoa suorittavan opiskelijan, joka on ollut pitkään Turvatuvan vapaaehtoisena ja työkokeilijana. Hänen piti mennä työharjoitteluun erääseen paikalliseen Turun kaupungin yksikköön. Asia oli sovittu yhteisymmärryksessä kyseisen yksikön kanssa ja kaikki oli työn tekemistä vaille selvää. Kunnes. Eräänä aamuna vastikään kaverini sai koulumatkallaan tekstiviestin, että työharjoittelu joudutaan valitettavasti perumaan. Hän tietysti kysyi viestillä syytä. Vastauksessa kerrottiin perumisen johtuvan turvallisuussyistä ja siitä, ettei pystytä takaamaan, että työntekijät osaavat suhtautua kaveriini työharjoittelijana, koska hän on joutunut asumaan ko. paikassa jonkin aikaa pari vuotta sitten.

Maailma loppuu neekerikylässä
Viidakon keskellä neekerikylässä
on poppamies nähnyt näky-yrteissä
viidakon haihtuvan ja kylänsä hyvän
majoineen pois pyyhkiytyvän
(Eppu Normaali, Maailma loppuu neekerikylässä)

Edellinen kuvaa erinomaisesti tapaa, jolla Turun kaupunki kohtelee vertaistyötä tekeviä ihmisiä ja yhteisöjä. On uskomatonta, että ihmiset jaetaan parempiin ja huonompiin eli niihin, joilla on oma kokemus päihderiippuvuudesta tai siitä läheisenä. Ketä vahingoittaa, että "ammattilaiset" saavat tietoa heidän antamana, jotka ovat riippuvuussairauden itse kokeneet? Ehkä päihderiippuvuus onkin tartuntatauti, vai joutuisiko ammattilainen ehkä katsomaan peiliin ja näkemään oikean kuvansa? Näkisikö hän siellä oman hoitamattoman päihde- tai läheisriippuvuuden? Se on kuitenkin varmaa, että me kokemusosaajat viemme teidän ammattilaisten työnne varsinkin, kun saamme riippuvaisia lähtemään toipumisen tielle, näin sen varmaankin täytyy olla, eikö niin? Samasta asiasta on kysymys silloinkin, kun pidimme eräässä kaupungin yksikössä infon päihderiippuvuudesta ja miten siitä voi toipua. Keinoinamme olivat vertaisryhmiin ohjaaminen, päihdeinfoihin mukaan lähteminen, työkokeilupaikan haussa auttaminen ja tukiasunnon ja tarvittavan tuen antaminen puoleltamme. Tämä teilattiin mainostamisena, vaikka teemme sitä vapaaehtoistyönä emmekä laskuta senttiäkään. Ehkäpä vika onkin juuri tässä, että teemme sitä sydämestä turhia esteitä purkaen. Tähänkin sopivat säkeet Eppu Normaalilta (Taivaassa perseet tervataan):

Toivat ajat huonot
saunan lauteille sarvikuonot
Eivät saa kivet vieriä
eivät lammikoissaan kieriä
virtahevot, villisiatkaan
kun hevoselle housut laitetaan.

MUTTA ME EMME LUOVUTA

Tuhon maljan juon
moraalin vartijan
Sen pään ja hartian
niin, ja nilkan kuraisen
poikki puraisen. 

Halutaan ostaa: Toipumiskeskeistä hoitoa sairauteen, jonka diagnoosi on ICD 10:en mukaan alkoholismi

Eräs tuettavani laittoi mulle eilisiltana viestin, että oli keskeyttänyt päihdekuntoutuksen perinteisen mallin päihdekuntoutuslaitoksessa, koska "siellä tehtiin kaikkea muuta kun keskityttiin alkoholismiin....siellä ollaan vaan turvallisessa ympäristössä ja vältytään juomiselta. Minusta kukaan ei siellä oikein ymmärtänyt, että alkoholismi on kuolemaan johtava sairaus ja sitä siellä olisi pitänyt hoitaa. Kun ei siihen siellä keskitytty niin tutkisin netistä kaikkea alkoholismiin liittyvää yksin huoneessani."

Kuntoutukseen lähtijä harvoin lähtee raitistumaan eikä se olekaan oleellista, koska motivaation luonti on terapeuttien tehtävä. Tällä kertaa kuntoutuja oli mennessään halukas muuttamaan elämänsä ja siksi hän kuntoutukseen lähtikin. Palatessaan hän oli rikki, koska ei saanut tarvitsemaansa toipumiskeskeistä hoitoa, kun tänään tapasimme, mutta löysimme kipinöitä mielen savuavista raunioista, myöskään hän ei lähtenyt "radalle", vaan halusi työkaluja, ettei sinne tarvitsisi lähteä. Teimme suunnitelman, sillä se pelastaa huolelta ja murheelta, vaikkei sen toteuttaminen olisikaan helppoa. Onneksi minulla oli mukana kauan raitista elämää elänyt P., joka otti tuettavani siipiensä suojaan. Annoin hänelle myöskin tutustumista varten tällä seudulla sijaitsevan toipumiskeskeiseen ja lääkkeettömään hoitoon panostavan hoitolaitoksen esitteen hoidosta ja hoitoideologiasta. 

Informaation jakamisen edellisenkaltaisesta hoidosta näen velvollisuudekseni, kun ihminen sanoo 30 vuoden juomisen jälkeen olevansa siinä pisteessä, ettei jaksa juoda ja pelkää kuuluvansa hullujenhuoneeseen. Kerroin hänelle, ettei hän hullu ole, vaan sairaus saa hänet käyttäytymään sillä tavoin. Päihderiippuvainen juodessaan on myös armoton valehtelija, manipuloija ja kusipää, sen jokainen asiaa tunteva tietää. Mikään eikä kukaan saa mennä riippuvaisen ja pullon väliin, mutta hetkellä, jolloin hän ei jaksa jatkaa entistä elämäänsä........siihen hetkeen on tartuttava lujasti......koska se menee ohi yhtä nopeasti kuin on tullutkin. Edellisestä johtuen perinteiset hoitomuodot ovat tehottomia ja kärsimystä lisääviä, niin hyvä kuin niiden tarkoitus onkin........Siispä.........   

Toipumisesta seuraa kiitollisuutta ja nöyryyttä II

Tämän tekstin piti olla osana edellistä tekstiä, mutta tarkistin kirjoituksen huolimattomasti ja huomasin vasta hetki sitten virheeni.

Läheisten vertaisryhmän tärkeys konkretisoitui viime viikon palaverissa, kun kysyin, millaisista asioista koette iloa tällä hetkellä. Eräs ryhmäläinen pohti asiaa tovin ja kertoi ettei löydä elämästään mitään iloa lähinnä sumunomaista olotilaa. Sitten hän mietti vielä hetken aikaa ja totesi, että tämä läheisryhmä on ainoa iloa tuottava asia, että saa tulla tänne tiistaisin. Hämmennyin ja yritin peittää sitä. Tunsin myötätuntoa häntä kohtaan. Samalla tunsin suunnatonta iloa, että ryhmämme on tarpeellinen. Tällaisissa tilanteissa kiitollisuus ja nöyryys ei tunne rajoja. Korkeamman Voiman voi käsittää vertaisuutenakin. 

Toipumisesta seuraa kiitollisuutta ja nöyryyttä

Toipuminen päihderiippuvuudesta tai läheisriippuvuudesta ei tapahdu suoraviivaisesti vaan sykäyksittäin ja myös takapakit kuuluvat siihen. Joskus on niitäkin aikoja, että pääsee korjaamaan hedelmiä, jotka eivät ole mätiä. Tämän menneen viikot hedelmät ovat olleet kypsiä ja makeita ja olen saanut tuntea kiitollisuutta ja nöyryyttä niiden edessä.

Keskiviikkona pidin kahden työkaverini kanssa opikelijoille infon päihderiippuvuudesta koko perheen sairautena kahdelle ryhmälle. Jostakin syystä, jota en tiedä, jälkimmäisen infoni aikana menin heti flow-tilaan ja olin sisällä siinä tunnetilassa, jota läheisten ihmisten päihdekäyttö on rintalastani takana on aiheuttanut. Olin niin kiinni siinä tunteessa, etten muista kaikkea puhumaani aivan kuten Rehapin läheisviikonlopun puheenvuoroani. Myös nyt minulla oli myöskin tunne, että kerroin kaiken tarpeellisen. Puheenvuoroni jälkeen eräs opiskelijoista pyysi puheenvuoron kyyneleet poskilla ja sanoi: kuinka voit kertoa kaikki ne tunteet, jotka tunsin, kun äitini joi ja olin lapsi, juuri tuolta minusta tuntui. Nyt äiti on ollut raittiina 7 vuotta ja minulla on taas äiti. Tänään ystäväni, jonka läheisviikonlopussa olin, halusi pyytää anteeksi tuskaa, jonka hän näki katseestani, kun hän jäi kiinni aineiden käytöstä. Ihminenhän ei pysty tällaista säätelemään ja sen muistan, että tilanne oli yksi elämäni vaikeimpia ja aiheutti hirveän pahan olon pitkäksi aikaa. Se paha olo laukesi vasta läheisviikonlopun päättyessä. Olinhan tietenkin asian antanut anteeksi muuten paha olo olisi jatkunut. Nyt ystäväni tietää, ettei hänen tarvitse enää asiaa murehtia. Suhteemme on suora ja rehellinen ja pidän häntä "ikäänkuin ottopoikanani"

Eilen olin työkaverin kanssa hoitamassa eräässä myymälässä ylijäämäruoan kuljetuskuvioita. Vastuuhenkilö sanoi kuultuaan toiminnastamme, että asia kosketta häntä, koska yksi hänen ydinperheensä jäsen oli alkoholisti ja hän sairastutti koko muun perheen ja lapsuus ja nuoruus olivat helvetillisiä. Työkaverini kertoi myös olevansa alkoholistin läheinen. Kerroin minäkin olevani alkoholistin läheinen. Yhtäkkiä välillemme tuli side, ymmärsimme toisiamme ja tiesimme mitä se on tehnyt meille ja että siitä voi toipua.

Tänään olin työkaverini kanssa Turun katkaisuhoitoasemalla haastattelemassa tulevan asukkaan sopivuutta meidän asumissysteemiimme. Kiitos sosiaalityön palveluohjaajan Marika Bulasoffin, joka menee aina asiakkaan toipuminen edellä, otti yhteyttä meihin, koska vertaistuki on meillä avainasemassa työkaluna. Hän myös kertoi asiakkaalle, ettei hän voi antaa tukea, jota vain oman kokemuksen omaava voi jakaa. Olen tästä lauseesta hyvin onnellinen, koska vain hyvin harva ammattilainen ymmärtää oikein ammattilaisen ja kokemusasiantuntijan roolit oikein ja niin, että kummallakin ovat omat erityisalueensa, joissa he ovat hyviä ja korvaamattomia.

Tällaisen viikon jälkeen voi tuntea ansainneensa viikonlopun levon ja akkujensa latauksen. Huomisen kruunatkoon Linnateatteri ja Rantarouvat.Jotenkin tähän sopii mainiosti äsken kotiin ajaessani kuuntelemani Led Zeppelinin Stairways to Heaven......vai onko se sittenkin aasinsilta.