Kenen rahoilla toivut, kenelle kiitollisuuden lauluja laulat..........

Päihdetoipumiseen liittyvillä areenoilla kuljetaan useinkin tuijottaen vain yhteen pisteeseen ja koko muu lähes 360 astetta on kuolleessa kulmassa ja sen olemassaolo suorastaan kielletään tai ainakin sysätään syrjään. Silloin kustaan omaan pesään, kun nähdään vain yksi toipumisentie mahdollisena. Silloin unohdetaan, ettei voi olla oikeaa tapaa toipua, on vain erilaisia tapoja toipua. Tärkeintä on päämäärä, että toipuu. On olemassa teholtaan hyvinkin eritasoisia toipumismalleja, joissakin toipuu päihderiippuvaisista lähes 90 %, joissakin vain vähän yli 1 %. Silti jokaisen toipuneen uusi raitis elämä on aivan yhtä arvokas riippumatta tavasta. Jos tarjolla on vain yhden suuntauksen toipumismalleja, onko se sitten A-klinikkasäätiön vai toipumiskeskeinen lääkkeetön malli, se on vaarallista, koska ihmisluonto on sellainen, että sen täytyy lyödä päätä betoniin ennenkuin uskoo toden. Kansantaloudellisesti on tietenkin sulaa hulluutta tarjota pääasiallisesti tehottomia ja muuhun kuin päihderiippuvuussairaudesta toipumiseen tähtääviä hoitoja. Toipuminen on kuitenkin mahdollista kymmenillä eri tavoilla.

Päihdekuntoutukseen liittyy aina myös raha, mikä tarkoittaa sitä, onko mahdollista saada maksusitoumusta hoitoon. Erityisesti toipumiskeskeinen täysraittiuteen tähtäävä hoito on varsinkin suurille kunnille ylitsepääsemätön este, vaikka hoitotulokset ovat omaa luokkaansa. Tässä on hyvin suuria eroja eri kuntien välillä, pienehköt kunnat ovat tarkkoja siitä, että saavat rahoilleen vastinetta ja tuloksia eikä vain maitojunan palauttamia.  Jälkimmäisestä hyvä esimerkki on oma kotikuntani Lieto. Tältä viikolta on mainio esimerkki, kun päihteisestä elämästään pois haluava ihminen otti perjantaina 6 päivää sitten yhteyttä kuntaan ja kertoi haluavansa toipua päihderiippuvuudesta. Hoidonarviointipalaveri sovittiin maanantaille ja mukaan tuli myös kokemusasiantuntija, toipunut päihderiippuvainen ja he tulivat tulokseen suositella toipumiskeskeistä hoitoa potilaalle. Päihdetiimi päätti eilen, että potilas pääsee hoitoon, jonka tavoitteena on täysraittius ja laadukas ja tasapainoinen elämä. Liedon malli on on ollut avoimmuuden ja yhteistyön malli, jossa etsitään tapoja tiedottaa päihderiippuvuudesta sairautena, josta voi toipua. Me Raision Tukikoti ry:n toimijat pidämme säännöllisesti infotilaisuuksia aiheesta. Tänä syksynä olemme olleet kuusi kertaa Liedossa eri tilaisuuksissa liikkeellä ja tätä kirjoittaessani sain tiedon, että Liedon soste-lautakunta kuulee infomme tulevana tiistaina. Jos asioita halutaan hoitaa niin, että potilaan toipuminen on päämäärä, byrokratia jää toiseksi ja Lieto toimii sillä tavalla.

Hannu Miettisen blogi Sieltä täältä ja vähän muualtakin: Eero Koivistoinen feat. Eero Raittinen: 'Lennosta kii!' (1968)

Hannu Miettisen blogi Sieltä täältä ja vähän muualtakin: Eero Koivistoinen feat. Eero Raittinen: 'Lennosta kii!' (1968)


Jostakin syystä tämä tuli mieleeni, kun mieltäni ovat myllertäneet päihdetyön pyörremyrskyt julkisuudessa. Toisaalla ovat olleet ne hyökkäykset toipumiskeskeistä lääkkeetöntä hoitoa vastustavat Ylen uutisia ja ajankohtaisohjelmia keppihevosinaan käyttäneet professori Alhon kolonnat polkupyöräilyineen ja viski-Jusseineen. Se halveksunta ja läheisten ahdistuksen huomiotta jättäminen kuvottaa minua kuten myöskin päihderiippuvaisen ajaminen löysään hirteen kohtuukäytöllä. Suurella mielenkiinnolla odotan alkoholistien korvaushoitoa. Onko se 1,5 vai 2 dl Kossua terveyskuksen terveydenhoitajan annostelemana vai vaihtoehtoisesti lähimarketin tai pubin kassalta tai tiskiltä. Olisiko tämä sittenkin työllisyyttä parantava toimi? Annostelijan toimia tarvittaisiin runsaasti. Jakoja tarvittaisiin olisi tietysti kolmessa vuorossa, koska hoito olisi asiakaslähtöistä ja asiakas itse määrittelisi tavoitteensa.

Kaikki ei ole suinkaan näin limaista ja mustaa, valoakin näkyy. Tänä aamuna oli opiskelijan opettaja käymässä Naantalin (Raseko) lähihoitajia valmistavasta oppilaitoksesta ja hän kertoi, että heidän opetusohjelmaansa kuuluu tutustuminen Minnesota-malliseen hoitomuotoon Rymättylässä kuten myöskin heillä käy ihmisiä esittelemässä 12-askeleen toipumisohjelmaa. Raision Tukikoti ry:n info Loimaan seudun työttömien päiväkeskuksessa teki niin hyvin tehtävänsä, että aloitamme Loimaalla läheisryhmän joulukuussa aluksi kerran kuukaudessa. Tulee myös yhteydenottoja vähän joka puolelta infojen tiimoilta, tulossa on Parainen, Padasjoki, Lieto.

Puolitoista vuotta olemme hakanneet päitämme betoniin ja ilmeisesti halkeama on syntynyt ja nimemme on tullut sen verran tutuksi, että ihmiset uskaltavat ottaa yhteyttä.

Ensin oli nöyryys ja rehellisyys ja niistä seurasi kiitollisuus.

Eero Koivistoinen feat. Eero Raittinen: 'Lennosta kii!' (1968)

Miten saavuttaa tyyneys, kun omat epäluulot ja vihantunteet panevat hanttiin?

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.

On ollut vaikea kirjoittaa tätä blogiakaan, kun tyyneyden saavuttaminen on ollut lähes mahdotonta, monista eri syistä, joita tässä valotan. Ymmärsin tämän muutama päivä sitten, kun eräs ystäväni ja päihderiippuvaisen läheinen kirjoitti tekstin, jossa hän kertoi pohtineensa, mitä pitäisi tänään tehdä: riittää, kun täyttää oman paikkansa tänään tässä elämässä, eikä yhtään enempää tai vähempää. Kun päivä on ohitse, näkee minkä kokoinen se paikka oli.

Erosin muutama vuosi sitten kirkosta, koska halusin kostaa kirkolle sen, että useita vuosia aikaisemmin minua oli kohdeltu väärin henkilökohtaisessa asiassa enkä saanut sellaista tukea, mitä silloin olisi välttämättä tarvittu. Päätin keskittää vihani valtionkirkkoon eikä se sortunut sittenkään. Minulla ei myöskään ollut tyyneyttä hyväksyä asiaa, jota en voinut muuttaa, vaan tein sitä tuulimyllyni ja olin itse Don Quioteni ilman ainoatakaan Sancho Panzaa, Rosimantea tai Dulcineaa. Tein siitä vihani kohteen. Nyt ei puhuta uskonnosta, se on henkilökohtainen asia, eikä se liity kirkkoon paljonkaan.

Kun työkaverini ja ystäväni Ari kuoli yllättäen kuukausi sitten, en pystynyt hyväksymään sitä, menin tolaltani, elin tutkalla, tein pakolliset asiat ilman tunnetta. Siunaustilaisuudessa pappi kertoi Arin tehneen nuoruudessaan taulun, jossa oli tyyneysrukouksen teksti. Se liikutti minua ja vedet tulivat silmiin ja tajusin, että tämähän on juuri se asia mikä on hyväksyttävä.

Kun olin lähdössä Savon retkelleni Liedossa kunta järjesti suunnittelutilaisuuden elokuun puolivälissä järjestettävää Lieto-viikkoa varten kolmannen sektorin toimijoille. Raision Tukikoti ry:tä edusti puheenjohtajamme Kari Alho ja viestitti, että seurakunnan diakoniatyöllä voisi olla kiinnostunut yhteistyöstä kanssamme ja järjestämään yhteisen tapahtuman Lieto-viikolla.

Käydessäni Äänekoskella sain Kuulla Mauri Poikeljärveltä, kuinka tärkeitä toimijoita alueen seurakunnat ovat päiväkeskukselle ja yhteistyö toimii luottamuksellisesti ilman tuputusta ja omaneduntavoittelua niin, että ihmiset löytäisivät toipumisentien, vaikka heidän päässään ei loistaisi kirkkauden kruunu. Samanlaisia asioita sain kuulla Kuopion Katulähetyksestä kansakoulukaveriltani Juha Willmanilta, joka toimii työkseen Katulähetyksessä kertoen eri paikoissa, että päihderiippuvuudesta voi toipua.

Olen aina korostanut, että apu on annettava kun sitä pyydetään eikä virastoaikana. Jouduin ajattelemaan asian täysin uusiksi luettuani tuon alussa olevan tekstin. Mikä minä olen kieltämään jonkin tavan auttaa, vaikka se olisikin kohdellut minua väärin, se voi kuitenkin auttaa jotakuta muuta ihmistä. Minähän olen varsinainen byrokraatti, ellen muuta toimintatapojani, jos hyväksyn vain oman tapani. Päämäärä ja sen saavuttaminen ovat tärkeät eikä tapa miten se saavutetaan, toipuminen riippuvuudesta, vaikka meidän tapamme onkin interventio, hoitoonsuostuttelu. Joku viisas, muistaakseni Miska Mikkonen, on sanonut, että tärkeinpiä ovat ajoitus ja tyyli eli ei suinkaan , mikä instanssi sen tekee.

Luettuani ja lopultakin tajuttuani tuon blogikirjoituksen alussa olleen teksti halusin kai myöntää typeryyteni tässä asiassa ja lähetin sähköisesti Liedon seurakuntaan jäsenanomuksen, sillä joka korissa voi olla mätä hedelmä eikä koria ole pakko heittää roskikseen.  

Päivän päihdetilanne Turussa 25.4.2016

Osallistuin tänään TYKS:ssa järjestettyyn (HALKO-ryhmän toimesta) Päivän päihdetilanne-seminaariin. Jostakin syystä luulin tulevani kunnianhimoiseen tapahtumaan, jossa päihdeasioita puidaan monelta kantilta, mutta osallistuinkin A:lla alkavan säätiön lobbaustilaisuuteen sen hoitomallin suhteen poikkeuksena Peluurin osuus, mikä oli ansiokas ja raikas. HALKO-ryhmähän on kaupungin toimija ja kaupunki korostaa aina tasapuolisuutta. Miksi nyt annettiin yhdelle toimijalle annettiin avoin foorumi mainostaa toimintaansa. Varmasti olisi löytynyt useita erilaisia toimijoita kertomaan päihdetilanteesta.

Usean puhujan voimin puhuttiin päihteenkäytön vähentämisestä, ryypyn välien pidentämisestä, juomisen määristä ja kuinka usein henkilö juo . Puhuttiin myös siitä, että kannattaa vähentää jo silloin kun on vain vähän riippuvainen. Siitäkin puhuttiin, että ahdistus, masennus, julkisten paikkojen pelko, psykoosi jne jne on hoidettava ja ne voivat aiheuttaa riippuvuussairauden, tosin joskus myös tosin joskus saattaa olla myös toisinpäin ja tätähän hoitaa Mielenterveystalo samoilla vähentämisen ja vastaavien konsteilla kuin A-ks. Addiktiopolin ihminen esitti tosissaan, että muiden päihteiden käyttäjä-äidit sitoutuvat huonomin kuin korvaushoitolaiset. Totta mooses, kun korvaushoitolaiset saavat päivittäin päihdettä. Eipä tullut mieleenkään luennoitsijalle kertoa että päihderiippuvuus on itsensä kieltävä sairaus ja riippuvainen tekee mitä tahansa voidakseen jatkaa käyttämistä. Kaikenlisäksi hän sanoi korvaushoidon olevan päihdehoitoa. Tuli myös kaiken takaa hämäränä kummajaisena kieltää toipumisen vaihtoehto ja raitis elämä ja sen seurauksena riippuvuussairaudesta toipuminen.

Vasta useita tunteja seminaarin jälkeen tajusin, että siellähän nimenomaan kerrottiin päivän päihdetilanne. Toipumiskeskeisen lääkkeettömän hoidon seurauksena tapahtuva raitistuminen ja sitä seuraava toipuminen riippuvuudesta ei kuulu tämän päivän Turun päihdetilanteeseen.

Olinpa minä hölmö, kerrassaan emähölömö.

Kun ahdistus ja häpeä muuttuvat kiitollisuudeksi

Vein tänä aamuna tutun kaverin Rymättylän hoitolaitokseen, jotta hän voisi alkaa toipua sairaudestaan, alkoholismista. Hän on käynyt läpi lukuisia hoitoja ilman kunnollisia tuloksia toipumisen suhteen. Vuosi sitten kysyin häneltä ensi kertaa, kiinnostaisiko häntä tulla kuuntelemaan Rymättylään perjantai-illan infoa. Hän suhtautui asiaan myönteisesti ja puhuimme silloin tällöin, miten hänen toipumisensa tie saataisiin alkamaan. Vielä viime syksynä hän totesi että Rehappi Rymättylässä lienee niitä harvoja päihdekuntoutuksia, joita hän ei ole kokenut. Silloin minulle tuli ensi kertaa olo hänen kohdallaan, että siemen on ehkä itänyt. Tammikuussa hän oli kanssani infoa kuuntelemassa ja se teki häneen voimakkaan vaikutuksen. Sen jälkeen on oltu paljon yhteydessä ja hän myönsi täydellisen voimattomuutensa alkoholiin nähden ja kertoi ettei jaksa tällaista elämää enää. Viime viikolla hän päätti, että on valmis ottamaan hoidon vastaan. Lupasin viedä hänet tänään maanantaina ja hän oli valmis klo 8, kun menin häntä hakemaan. 

Saapuessamme hoitolaitoksen pihaan tunsin suurta kiitollisuutta, että olimme juuri siellä. Sanoinkin vastaanottaneelle päihdeterapeutille, että olen nyt osani hoitanut, nyt on teidän vuoronne. Jokin sisällä oleva tunnemyllerrys tuli niin ennalta-aavistamatta, että minun oli pakko kiirehtiä autolle, etten näytä liikutustani, joka oli pelkkää kiitollisuutta ja nöyryyttä siitä, että olin saanut saattaa hänet hoitoon. Liikutus tuli siitä deja`vusta, kun edellisen kerran toin työkaverini hoitoon loppuvuodesta 2014 ja olin täynnä syyllisyyttä, häpeää ja ahdistusta, että menettäisin kasvoni ja olin ottanut töihin ihmisen, joka käytöllään sai minut valehtelemaan ja näkemään mustan valkoisena. Juuri tämä työkaverini auttoi minut kuitenkin toipumisen tielle omasta läheisriippuvuudestani kutsumalla minut läheisviikonloppuunsa, jolloin sain ymmärryksen omasta sairaudestani. Olen hänelle varmastikin ikuisesti kiitollinen, koska se viikonloppu ja sen jälkeinen jatkoryhmä opetti minulle asioita itsestäni ja sai minuun ainakin hiukan tyyneyttä, rohkeutta ja viisautta, jotka olivat minussa, vaikka en tiennytkään niiden olemassaoloa.

Lähdettyäni ajamaan jouduin pysähtymään muutamaksi minuutiksi, jotta sain tyynnyttyä yli suurimmasta sisäisestä tunnemyrskystäni.  

Vielä on toivoa

Lyhyestä virsi kaunis. Tuettavani, jonka asiasta eilen kirjoitin saa haluamansa  ja tarvitsemansa päihdekuntoutuksen Minnesota-mallisessa hoitolaitoksessa Rymättylässä. Päihdekuntoutus oli jo myönnetty, mutta paikka tulee olemaan juuri tämä. Sain tänään tarkat käytännön ohjeet asiaa hoitavalta virkamieheltä, joka on tehnyt paljon asian eteen ja ymmärrän hyvin, että hän on ollut puun ja kuoren välissä, koska toipumiskeskeisen hoidon suosiminen ei ole ollut Turun intresseissä. Ehkäpä tämä olisi yhden pienen oven raolleen saaminen.........

Kuinka päästä Turussa päihdekuntoutukseen, jonka päämääränä on päihderiippuvuussairaudesta toipuminen?

Olin tänään tapaamassa vankilassa turkulaista ihmistä, joka on pääsemässä koevapauteen kesäkuun alussa. Olen käynyt tapaamassa häntä 11/2014 lähtien 1-2 kuukauden välein tarkoituksena valmistaa häntä vapautumiseen ja raitistumiseen ja päihderiippuvuudesta toipumiseen. Hän on siis ollut raittiina reilut puolitoista vuotta, myöskään rauhoittavia eikä nukahtamislääkkeitä hän ole käyttänyt. Edellisestä riippumatta hänet yritettiin pakottaa korvaushoitoon, mutta hän ei suostunut. Hän on suorittanut koko vankeusaikansa lukion kursseja ja yo-kirjoitukset ovat vuoden kuluttua.Lisäksi hän on suorittamassa vihanhallinta- ja itsetuntemusta parantavaa kurssia. Nämä kaikki ovat vapaaehtoisia ja ovat hänen ohjelmassaan siviiliä silmälläpitäen. Hänen vapautumisensa jälkeisiä asioita on järjestelty Risen kanssa ja hän saa tuetun asunnon ja työkokeilupaikan Turun Turvatuvassa. Hänellä on suunnitelmissa lukion lisäksi siivousalan työnjohtajan tutkinto. Hänellä on tukenaan toipunut päihderiippuvainen, joka mahdollistaa myös ensimmäisen muutaman tunnin loman. .

Risen kanssa yhteistyö on sujunut erittäin hyvin ja he ovat näyttäneet vihreää valoa ja haluavat maksaa kolmanneksen Rehapin päihdekuntoutuksesta. Tuettavani ei ole koskaan ollut päihdekuntoutuksessa. Syinä kielteisiin päätöksiin on ollut milloin motivaation puute milloin jokin muu tekosyy. Hän on ollut useita kertoja vankilassa ja jokainen rikos on tehty jonkin päihteen vaikutuksen alaisena tai päihteen hankkimiseksi. Kun tapasin hänet ekaa kertaa n. kuusi vuotta sitten, näin heti, että tämä ihminen haluaa oikeasti toipua päihderiippuvuudesta, joka kerta tavatessamme hän oli ehdottoman varma, ettei halua jatkaa sitä elämää, joka vie rikoksiin ja hautaan. Hän kertoi ensimmäisellä vierailullani vankilassa, että vankila pelasti hänet kuolemalta ja hän aikoo käyttää tämän tilaisuuden hyväkseen.

Missä se kanto tässä kaskessa on? Vaikka minulle on vakuutettu, että kunta tulee mukaan, jos Rise maksaa osan. Tänään sain kuulla, asia ei ole taputeltu, koska he maksavat mieluummin 3 kk perinteistä hoitoa, n. 120 e/vrk eli n. 11040 e. Rehapin hoito maksaa 6500,-, johon sisältyy 4-5 viikon intensiivijakso ja 11 kk jatkohoito + tarvittaessa lisäviikko hoitolaitoksessa ennen ensimmäistä ryyppyä tai piikkiä ja päälle vielä läheisviikonloppu pe-su. Tämähän ei ole rahasta kiinni ainakaan minun laskuopillani. Voisiko tässä olla kyse rikoksesta päihderiippuvaista ja hänen läheisiään kohtaan???   Tuettavani ei suostu menemään perinteiseen hoitopaikkaan, koska hän haluaa hoitaa päihderiippuvuutensa eikä askarrella paperitähtiä tai muotoilla saviukkoja. Hän on mieluummin loppuun asti "kivitalossa", jollei saa hänelle kuuluvaa toipumiskeskeistä ja lääkkeetöntä päihdekuntoutusta.

Taistelu on vasta alkamassa emmekä luovuta, koska on kyse ihmisen ja hänen läheistensä elämästä.

Psykiatrinen hoito ei ole ainoa häpeäpilkku

Torstaina katsoin A-talk ohjelmaa, jossa aiheena oli Turun psykiatria ja G I osaston tapahtumat. Se toi mieleeni samansuuntaisia asioita Turun päihdehuollossa, joissa asiakkaat/potilaat ja heidän tarpeensa unohdetaan ja toipumisen hoitopolku tehdään niin hankalaksi ja monimutkaiseksi, että ja asiakasta kuuntelemattomaksi, että hänen suostuvaisuutensa toipumiseen on lähes mahdotonta. 
Kerron esimerkin. Ihminen joutuu asunnottomaksi Turussa vaikkapa tulipalon tai maksamattomien vuokrien takia eikä hän pysty järjestämään itselleen paikkaa missä yöpyä. Hän joutuu Sillankorvan ensisuojaan, jossa hän joutuu yöpymään ensin pari yötä päihtyneiden puolella retkipatjalla. Kaupunki ei tarjoa muuta, vaikka henkilöllä ei olisi mitään tekemistä päihteiden kanssa. Tilanne on sama, jos ihminen tulee esimerkiksi sairaalasta. Myös silloin, jos ihminen tulee katkaishoidosta, hän joutuu Sillankorvaan vaikkakin päihteettömälle puolelle. Jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, ettei päihderiippuvainen, joka haluaa lopetta päihteiden käytön, halua asua talossa, jossa ollaan päihtyneenä. Nämä ihmiset ovat menneet katkaisuun juuri siksi, ettei tarvitsisi käyttää.

Edellinen esimerkki kertoo ennenkaikkea kaupungin asenteesta päihderiippuvaisia asunnottomia kohtaan. Kyseisellä toiminnalla taataan kaksi asiaa: asiakas ei pääse toipumisen tielle ja samalla henkilökunta voi tuntea ylemmyyttä siitä, miten tarpeellisia he ovat ja heillä on asiakkaita, jotka ovat vain heitä varten. Vika on juuri tässä, mikä yhdistää heitä G I:en ammattitaidottomiin hoitajiin. HENKILÖKUNTA ON ASIAKKAITA VARTEN EIKÄ PÄINVASTOIN. Jos edellinen unohdetaan ollaan todella syvällä synkässä metsässä, josta ei ole paluuta. Se myöskin helposti muuttuu totuudeksi erityisesti työpaikoissa, joissa on työntekijöitä, jotka ovat olleet hyvin kauan samassa työpaikassa. Se oli havaittavissa myös entisessä työpaikassani Turvatupa ry:ssä muutamilla ihmisillä. Se tarkoitti myöskin sitä, että toiset joutuivat tekemään heidän työnsä. Asiakkaat eivät uskaltaneet tulla hoitamaan asioitaan heidän ollessaan töissä. Tämän asian tiedän tarkalleen siitä, että ollessani pitkällä sairauslomalla, muutamat asiakkaat soittivat minulle yksityisnumerooni purkaen sydäntään ja kysyen neuvoja. Nämä tapahtuivat 2010-2011. Hyvä esimerkki piittaamattomuudesta oli, kun ns. hoitokotitoiminta loppui30.9.2011, viimeisen yön ohjaajat poistuivat klo 24 jättäen hoitokodin asukkaat oman onnensa nojaan syystä, että heidän työsopimuksensa loppui 30.9.2011. Viimeisen viikon aikana hoitokodista katosi myöskin paljon astoita, ruokailuvälineitä, Dräger alkometri jne jne. Me jotka jatkoimme toimintaa vuokraperusteisena asumisena saimme tämän jälkeen työrauhan kahdesta syystä, emme kuuluneet enää viralliseen päihdehuoltoon ja toiseksi ne jotka jäivät tekivät työtä sydämestään ja paljolti vapaaehtoisena.

Syy miksi jatkoimme toimintaa on hyvin yksinkertainen. Suurin osa asukkaistamme ei suostuneet lähtemään meiltä pois, koska halusivat jäädä nimenomaan meille. Jäivät, vaikka kaupungin toimesta pihalle tuli suuri bussi, kaupungin virkamiehiä ja pari vartijaa, koska oli epäilyksiä mahdollisesta väkivallasta, kyytiin lähti 1 asukas, vaikka tilaa oli 40 henkilölle. Kaupungin taholta tiedotettiin myös asiakkaille tehokkaasti, ettei Turvatupaa enää ole, vaikka tosiasiassa kaupunki lopetti hoitokotipalvelujen ostamisen Turvatuvalta. Turvatupa ei kuollut todellakaan ja viidakkorumpu oli onneksi vahvempi kuin kaupungin tiedottama kuolleeksijulistaminen. Kuolema kohtasi meidät vasta 14.10.2015 ja siihenkin kaupungilla oli pieni vaikutuksensa, mutta se onkin sitten aivan toinen juttu.

Nyt meillä on uusi ja upea Turun Turvatupa ry ja menemme vajaan kolmen viikon päästä TYKS:n sosiaalityöntekijöiden pyynnöstä esittelemään toimintaamme heidän palaveriinsa. Samalla saamme esitellä myöskin Raision Tukikoti ry:n läheistoimintaa. Tämä voi poikia jotakin......... 

Sanat eivät riitä tätäkään tositarinaa uskomaan

Sivistyneen ihmisen on joskus vaikeata käsittää
kuinka suurta osaa pelko ja taikausko esittää
Luonnonkansan sydämessä
viitakon syvyydessä
varsinkin kun vikaa ei oo
poppamiehen kyvykkyydessä
(Eppu Normaali, Suuri ja mahtava)


Edelliset Eppujen biisin sanat tulivat mieleeni, kun tapasin yhden tutun Päihdetyön ammattitutkintoa suorittavan opiskelijan, joka on ollut pitkään Turvatuvan vapaaehtoisena ja työkokeilijana. Hänen piti mennä työharjoitteluun erääseen paikalliseen Turun kaupungin yksikköön. Asia oli sovittu yhteisymmärryksessä kyseisen yksikön kanssa ja kaikki oli työn tekemistä vaille selvää. Kunnes. Eräänä aamuna vastikään kaverini sai koulumatkallaan tekstiviestin, että työharjoittelu joudutaan valitettavasti perumaan. Hän tietysti kysyi viestillä syytä. Vastauksessa kerrottiin perumisen johtuvan turvallisuussyistä ja siitä, ettei pystytä takaamaan, että työntekijät osaavat suhtautua kaveriini työharjoittelijana, koska hän on joutunut asumaan ko. paikassa jonkin aikaa pari vuotta sitten.

Maailma loppuu neekerikylässä
Viidakon keskellä neekerikylässä
on poppamies nähnyt näky-yrteissä
viidakon haihtuvan ja kylänsä hyvän
majoineen pois pyyhkiytyvän
(Eppu Normaali, Maailma loppuu neekerikylässä)

Edellinen kuvaa erinomaisesti tapaa, jolla Turun kaupunki kohtelee vertaistyötä tekeviä ihmisiä ja yhteisöjä. On uskomatonta, että ihmiset jaetaan parempiin ja huonompiin eli niihin, joilla on oma kokemus päihderiippuvuudesta tai siitä läheisenä. Ketä vahingoittaa, että "ammattilaiset" saavat tietoa heidän antamana, jotka ovat riippuvuussairauden itse kokeneet? Ehkä päihderiippuvuus onkin tartuntatauti, vai joutuisiko ammattilainen ehkä katsomaan peiliin ja näkemään oikean kuvansa? Näkisikö hän siellä oman hoitamattoman päihde- tai läheisriippuvuuden? Se on kuitenkin varmaa, että me kokemusosaajat viemme teidän ammattilaisten työnne varsinkin, kun saamme riippuvaisia lähtemään toipumisen tielle, näin sen varmaankin täytyy olla, eikö niin? Samasta asiasta on kysymys silloinkin, kun pidimme eräässä kaupungin yksikössä infon päihderiippuvuudesta ja miten siitä voi toipua. Keinoinamme olivat vertaisryhmiin ohjaaminen, päihdeinfoihin mukaan lähteminen, työkokeilupaikan haussa auttaminen ja tukiasunnon ja tarvittavan tuen antaminen puoleltamme. Tämä teilattiin mainostamisena, vaikka teemme sitä vapaaehtoistyönä emmekä laskuta senttiäkään. Ehkäpä vika onkin juuri tässä, että teemme sitä sydämestä turhia esteitä purkaen. Tähänkin sopivat säkeet Eppu Normaalilta (Taivaassa perseet tervataan):

Toivat ajat huonot
saunan lauteille sarvikuonot
Eivät saa kivet vieriä
eivät lammikoissaan kieriä
virtahevot, villisiatkaan
kun hevoselle housut laitetaan.

MUTTA ME EMME LUOVUTA

Tuhon maljan juon
moraalin vartijan
Sen pään ja hartian
niin, ja nilkan kuraisen
poikki puraisen. 

Halutaan ostaa: Toipumiskeskeistä hoitoa sairauteen, jonka diagnoosi on ICD 10:en mukaan alkoholismi

Eräs tuettavani laittoi mulle eilisiltana viestin, että oli keskeyttänyt päihdekuntoutuksen perinteisen mallin päihdekuntoutuslaitoksessa, koska "siellä tehtiin kaikkea muuta kun keskityttiin alkoholismiin....siellä ollaan vaan turvallisessa ympäristössä ja vältytään juomiselta. Minusta kukaan ei siellä oikein ymmärtänyt, että alkoholismi on kuolemaan johtava sairaus ja sitä siellä olisi pitänyt hoitaa. Kun ei siihen siellä keskitytty niin tutkisin netistä kaikkea alkoholismiin liittyvää yksin huoneessani."

Kuntoutukseen lähtijä harvoin lähtee raitistumaan eikä se olekaan oleellista, koska motivaation luonti on terapeuttien tehtävä. Tällä kertaa kuntoutuja oli mennessään halukas muuttamaan elämänsä ja siksi hän kuntoutukseen lähtikin. Palatessaan hän oli rikki, koska ei saanut tarvitsemaansa toipumiskeskeistä hoitoa, kun tänään tapasimme, mutta löysimme kipinöitä mielen savuavista raunioista, myöskään hän ei lähtenyt "radalle", vaan halusi työkaluja, ettei sinne tarvitsisi lähteä. Teimme suunnitelman, sillä se pelastaa huolelta ja murheelta, vaikkei sen toteuttaminen olisikaan helppoa. Onneksi minulla oli mukana kauan raitista elämää elänyt P., joka otti tuettavani siipiensä suojaan. Annoin hänelle myöskin tutustumista varten tällä seudulla sijaitsevan toipumiskeskeiseen ja lääkkeettömään hoitoon panostavan hoitolaitoksen esitteen hoidosta ja hoitoideologiasta. 

Informaation jakamisen edellisenkaltaisesta hoidosta näen velvollisuudekseni, kun ihminen sanoo 30 vuoden juomisen jälkeen olevansa siinä pisteessä, ettei jaksa juoda ja pelkää kuuluvansa hullujenhuoneeseen. Kerroin hänelle, ettei hän hullu ole, vaan sairaus saa hänet käyttäytymään sillä tavoin. Päihderiippuvainen juodessaan on myös armoton valehtelija, manipuloija ja kusipää, sen jokainen asiaa tunteva tietää. Mikään eikä kukaan saa mennä riippuvaisen ja pullon väliin, mutta hetkellä, jolloin hän ei jaksa jatkaa entistä elämäänsä........siihen hetkeen on tartuttava lujasti......koska se menee ohi yhtä nopeasti kuin on tullutkin. Edellisestä johtuen perinteiset hoitomuodot ovat tehottomia ja kärsimystä lisääviä, niin hyvä kuin niiden tarkoitus onkin........Siispä.........   

Toipumisesta seuraa kiitollisuutta ja nöyryyttä II

Tämän tekstin piti olla osana edellistä tekstiä, mutta tarkistin kirjoituksen huolimattomasti ja huomasin vasta hetki sitten virheeni.

Läheisten vertaisryhmän tärkeys konkretisoitui viime viikon palaverissa, kun kysyin, millaisista asioista koette iloa tällä hetkellä. Eräs ryhmäläinen pohti asiaa tovin ja kertoi ettei löydä elämästään mitään iloa lähinnä sumunomaista olotilaa. Sitten hän mietti vielä hetken aikaa ja totesi, että tämä läheisryhmä on ainoa iloa tuottava asia, että saa tulla tänne tiistaisin. Hämmennyin ja yritin peittää sitä. Tunsin myötätuntoa häntä kohtaan. Samalla tunsin suunnatonta iloa, että ryhmämme on tarpeellinen. Tällaisissa tilanteissa kiitollisuus ja nöyryys ei tunne rajoja. Korkeamman Voiman voi käsittää vertaisuutenakin. 

Toipumisesta seuraa kiitollisuutta ja nöyryyttä

Toipuminen päihderiippuvuudesta tai läheisriippuvuudesta ei tapahdu suoraviivaisesti vaan sykäyksittäin ja myös takapakit kuuluvat siihen. Joskus on niitäkin aikoja, että pääsee korjaamaan hedelmiä, jotka eivät ole mätiä. Tämän menneen viikot hedelmät ovat olleet kypsiä ja makeita ja olen saanut tuntea kiitollisuutta ja nöyryyttä niiden edessä.

Keskiviikkona pidin kahden työkaverini kanssa opikelijoille infon päihderiippuvuudesta koko perheen sairautena kahdelle ryhmälle. Jostakin syystä, jota en tiedä, jälkimmäisen infoni aikana menin heti flow-tilaan ja olin sisällä siinä tunnetilassa, jota läheisten ihmisten päihdekäyttö on rintalastani takana on aiheuttanut. Olin niin kiinni siinä tunteessa, etten muista kaikkea puhumaani aivan kuten Rehapin läheisviikonlopun puheenvuoroani. Myös nyt minulla oli myöskin tunne, että kerroin kaiken tarpeellisen. Puheenvuoroni jälkeen eräs opiskelijoista pyysi puheenvuoron kyyneleet poskilla ja sanoi: kuinka voit kertoa kaikki ne tunteet, jotka tunsin, kun äitini joi ja olin lapsi, juuri tuolta minusta tuntui. Nyt äiti on ollut raittiina 7 vuotta ja minulla on taas äiti. Tänään ystäväni, jonka läheisviikonlopussa olin, halusi pyytää anteeksi tuskaa, jonka hän näki katseestani, kun hän jäi kiinni aineiden käytöstä. Ihminenhän ei pysty tällaista säätelemään ja sen muistan, että tilanne oli yksi elämäni vaikeimpia ja aiheutti hirveän pahan olon pitkäksi aikaa. Se paha olo laukesi vasta läheisviikonlopun päättyessä. Olinhan tietenkin asian antanut anteeksi muuten paha olo olisi jatkunut. Nyt ystäväni tietää, ettei hänen tarvitse enää asiaa murehtia. Suhteemme on suora ja rehellinen ja pidän häntä "ikäänkuin ottopoikanani"

Eilen olin työkaverin kanssa hoitamassa eräässä myymälässä ylijäämäruoan kuljetuskuvioita. Vastuuhenkilö sanoi kuultuaan toiminnastamme, että asia kosketta häntä, koska yksi hänen ydinperheensä jäsen oli alkoholisti ja hän sairastutti koko muun perheen ja lapsuus ja nuoruus olivat helvetillisiä. Työkaverini kertoi myös olevansa alkoholistin läheinen. Kerroin minäkin olevani alkoholistin läheinen. Yhtäkkiä välillemme tuli side, ymmärsimme toisiamme ja tiesimme mitä se on tehnyt meille ja että siitä voi toipua.

Tänään olin työkaverini kanssa Turun katkaisuhoitoasemalla haastattelemassa tulevan asukkaan sopivuutta meidän asumissysteemiimme. Kiitos sosiaalityön palveluohjaajan Marika Bulasoffin, joka menee aina asiakkaan toipuminen edellä, otti yhteyttä meihin, koska vertaistuki on meillä avainasemassa työkaluna. Hän myös kertoi asiakkaalle, ettei hän voi antaa tukea, jota vain oman kokemuksen omaava voi jakaa. Olen tästä lauseesta hyvin onnellinen, koska vain hyvin harva ammattilainen ymmärtää oikein ammattilaisen ja kokemusasiantuntijan roolit oikein ja niin, että kummallakin ovat omat erityisalueensa, joissa he ovat hyviä ja korvaamattomia.

Tällaisen viikon jälkeen voi tuntea ansainneensa viikonlopun levon ja akkujensa latauksen. Huomisen kruunatkoon Linnateatteri ja Rantarouvat.Jotenkin tähän sopii mainiosti äsken kotiin ajaessani kuuntelemani Led Zeppelinin Stairways to Heaven......vai onko se sittenkin aasinsilta.