maanantai 25. huhtikuuta 2016

Päivän päihdetilanne Turussa 25.4.2016





Osallistuin tänään TYKS:ssa järjestettyyn (HALKO-ryhmän toimesta) Päivän päihdetilanne-seminaariin. Jostakin syystä luulin tulevani kunnianhimoiseen tapahtumaan, jossa päihdeasioita puidaan monelta kantilta, mutta osallistuinkin A:lla alkavan säätiön lobbaustilaisuuteen sen hoitomallin suhteen poikkeuksena Peluurin osuus, mikä oli ansiokas ja raikas. HALKO-ryhmähän on kaupungin toimija ja kaupunki korostaa aina tasapuolisuutta. Miksi nyt annettiin yhdelle toimijalle annettiin avoin foorumi mainostaa toimintaansa. Varmasti olisi löytynyt useita erilaisia toimijoita kertomaan päihdetilanteesta.

Usean puhujan voimin puhuttiin päihteenkäytön vähentämisestä, ryypyn välien pidentämisestä, juomisen määristä ja kuinka usein henkilö juo . Puhuttiin myös siitä, että kannattaa vähentää jo silloin kun on vain vähän riippuvainen. Siitäkin puhuttiin, että ahdistus, masennus, julkisten paikkojen pelko, psykoosi jne jne on hoidettava ja ne voivat aiheuttaa riippuvuussairauden, tosin joskus myös tosin joskus saattaa olla myös toisinpäin ja tätähän hoitaa Mielenterveystalo samoilla vähentämisen ja vastaavien konsteilla kuin A-ks. Addiktiopolin ihminen esitti tosissaan, että muiden päihteiden käyttäjä-äidit sitoutuvat huonomin kuin korvaushoitolaiset. Totta mooses, kun korvaushoitolaiset saavat päivittäin päihdettä. Eipä tullut mieleenkään luennoitsijalle kertoa että päihderiippuvuus on itsensä kieltävä sairaus ja riippuvainen tekee mitä tahansa voidakseen jatkaa käyttämistä. Kaikenlisäksi hän sanoi korvaushoidon olevan päihdehoitoa. Tuli myös kaiken takaa hämäränä kummajaisena kieltää toipumisen vaihtoehto ja raitis elämä ja sen seurauksena riippuvuussairaudesta toipuminen.

Vasta useita tunteja seminaarin jälkeen tajusin, että siellähän nimenomaan kerrottiin päivän päihdetilanne. Toipumiskeskeisen lääkkeettömän hoidon seurauksena tapahtuva raitistuminen ja sitä seuraava toipuminen riippuvuudesta ei kuulu tämän päivän Turun päihdetilanteeseen.

Olinpa minä hölmö, kerrassaan emähölömö.