Matkakertomuksia

         Rengasmatkani Suomessa on lopuillaan, siitä kerron, ainakin aluksi, tässä kirjoituksessa.
Reittini on ollut tämä: Lieto - Lahti - Jämsä - Siilinjärvi - Jyväskylä - Orivesi - Lieto - Salo - Villilä -
Lehmirannan lomakeskus - Alhainen - Vaskio - Lieto - Forssa - Lahti - Mikkeli - Leppävirta (ei
kuitenkaan sen kansainvälinen kaatopaikka) - Siilinjärvi ja Huomenna Kuopioon. Ylihuomenna mat-
ka jatkuu taas Jyväskylän ja Tampereen kautta kotiin Lietoon. Joku ajattelee taas, että se on jäänyt pyörimään johonkin liikenneympyrään, eikä ole osannut lähteä oikeaan suuntaan.Ei sentään. Tämä
edestakaisin kulkeminen johtui siitä, että käytin vanhempiani 86 v. ja 80 v. nykyistä asuntoamme,
kesämökkiä, ja sukulaisia ja tuttavia tapaamassa ja kaksi tuntia sitten saavuimme takaisin Siilinjärvelle.
Jos en ole muuta tällä matkallani oppinut, niin sen, että ikänäköni on tullut uuteen ja hyvin merkittävään
vaiheeseen. Tämä tapahtui Forssa ABC:n miesten WC:ssä. Ko paikassa on puiset ovenpielilistat ja
koin sen ensimmäistä kertaa elämässäni. En pystynyt lukemaan ovenpielistä rivoja kirjoituksia, kuvia
ja ehdotuksia. Olisin tarvinnut lukulasit. Onko elämäni todellakin siinä tilassa, että joudun pitämään
lukulasit silmilläni asioidessani Forssan ABC:n miestenhuoneessa lukeakseni wckulttuurin alimmat
pohjanoteeraukset? Mene ja tiedä. Tulevaisuus on todennäköisesti yllätyksiä täynnä.

         Tänään tapahtui muutakin kuin tapahtumat miesten WC:ssä, josta M.A. Numminen kertoo
ansiokkaasti undergroundyhtyeen Suomen Talvisota 1939-1940 levyllä. Sain alueeni valtalehden
sivuilla kannustusta ja kiitosta työstäni päihdehoidon alalla. Se tapahtui lietolaisen kunnanvaltuutetun
Annina Ruotun ansiosta, joka vieraili kuun alussa Turvatuvassa ja Turun A-killassa. A-kilta on vaarassa
menettää toimintamahdollisuutensa Senaattikiinteistöjen toimien johdosta. Päätökset asiassa tulevat
lähiaikoina, joten Anninan kirjoitus tuli parhaaseen mahdolliseen aikaan. Tässähän on kysymys vapaa-
ehtois- ja vertaistyötä tekevästä yhdistyksestä, johon itsekin kuulun, ja sen toimintamahdollisuuksien
säilyttämistä. Sen jälkeen kun palasimme, Turvatupa ry:ssä, juurillemme, jossa korostamme oman
kokemuksen ja vertaistuen merkitystä, tasapäisesti ammattilaisten rinnalla, jossa kummpikin antaa toi-
silleen ja saa toisiltaan, emme ole kumartaneet kuvia, kuten ennen jouduimme tekemään. Nyt taiste-
lemme asiakkaidemme rinnalla oikeudesta hoitoon, kuntoutukseen ja parempaan arkeen. Eteenpäin
sanoi mummo lumessa.

Arjen työtä ja työtä arjessa

Viime ajat ovat olleet vaiherikkaita töissä. Monenlaista mielenkiintoista on tapahtunut, Uusia harjoit-
telijoita, opiskelijoita ja työllistettyjä on tullut ja mennyt. Puolitoista vuotta sitten meiltä maahanmuutta-
jien lähihoitajakoulutukseen lähtenyt opiskelija aloittaa työssäoppimisen parin viikon kuluttua. Oli
sen verran taitava ihminen, että varasin hänet jo, kun hän aloitti opiskelun. Meillä on ollut monia maa-
hanmuuttajia erilaisissa työtehtävissä vuosien mittaan ja he ovat olleet hyviä erityisesti vuorovaikutuk-
sellisissa tehtävissä aina silloin, kun kieli on ollut hallinnassa. Heidän motivaationsa on säännönmukaisesti korkea, mutta se on suorassa yhteydessä kielitaitoon.

Joulukuun alussa remmiimme astui psykologi, joka tekee vapaaehtoisena töitä meillä. Tällä hetkellä
kaksi asiakasta käy kerran viikossa keskustelemassa hänen kanssaan. Tämä on psykologin puolelta
pelkästään halua auttaa ihmisiä, joille on tärkeää päästä juttelemaan jonkun ulkopuolisen kanssa ilman
byrokratiaa ja jonotusta, ilmaiseksi. Työ on hänelle tärkeää ja tuo hyvän mielen, toivottavasti myös
asiakkaalle. Tuntuu uskomattomalta, miten monet ihmiset haluavat tulla mukaan pelkästään hyvän
asia vuoksi.

Ollessani tänä iltana noutamassa vaimoani kuoroharjoituksista, osui silmiini hitaasti taivaltava mies
kahden täyden ikeakassin ja likaisen repun kanssa. Puvustus oli suoraan rantojen miesten kirpparilta.
Hän tuntui etäisesti tutulta. Hän pysähtyi lepäämään vähän matkan päähän ja lähdin jututtamaan häntä.
Hän ilahtui, kun näki tutun miehen saatana, suoraan häntä lainatakseni.Ilahduin minäkin, vaikka nimestä
ei ollut hajuakaan, eikä hänkään muistanut mistä minut muisti. Kysyin, missä hän asuu. Eipä ollut hääp-
pöinen maja, Kupittaan urheiluhallin lipan alla makuupussissa. Kerroin hänelle, että jos hän haluaa elää
raittiina, hänelle löytyy väliaikainen koti Turvatuvasta huomisaamuna. Hän oli ainakin sillä hetkellä in-
nostunut asiasta ja sovimme, että näemme aamulla kahdeksan jälkeen Turvatuvassa ja lupasin järjestää
myös ruokaa. Odotan aamua mielenkiinnolla. Minulla on tällaisista väliintuloista muutama onnistunut
elämänmuutos. Pallo on nyt hänellä, jonka nimeä en vieläkään muista, olkoon hän tuntematon alkoholisti.


Kerroin kolme hyvin erilaista tarinaa, mutta niillä on yhteinen piirre ja se on se, että ne tekevät työn
tekemisen ja elämän elämisen arvoiseksi ja rikastavat niitä. Ei pidä väheksyä ketään, ei edes häntä,
jonka pään lävitse tuuli on käynyt.

Kokemustietoa tarvitaan

Kokenetin neuvontapalvelun pitäisi alkaa näillä näkymin toukokuussa. Vaikka tiedossa on monia erilaisia koulutuksia pitkin kevättä, ajattelin kantaa korteni kekoon itsekin. Otin tänään selvää AA:n ja NA:n avoimista kokouksista ja tutustun molempiin jo tammi- helmikuun aikana. Molemmat hoitomuodot tu-
levat silloin tällöin esille omienkin asiakkaideni kanssa. Esiin nousevat ennenkaikkea ennakkoluulot, joita
toipumispäätöstä tekemättömillä ihmisillä on. Hihhuliseurat, herätyskokoukset, keskinäisen kehumisen
kerho jne jne jne, nimiä on paljon. Tällaisilla perusteilla on hyvin helppo kieltäytyä menemästä palave-
reihin. Vielä helpompaa, jos minullakaan ei ole sen oikeampaa tietoa, se on sitten eipäs juupas-keskus-
telua, jossa ei ole mitään järkeä. Kun käyn tutustumassa molempiin palavereihin, voin kertoa todellisen kokemuksen, henkilökohtaisen, asiakkaalle. Voin hälventää ehkä joitakin ennakkoluuloja ja kertoa
omakohtaisen kokemuksen perusteella, mitä palaverissa tapahtuu, millaisia ihmisiä siellä tapaa, miten
kuuluu käyttäytyä, mitä ei tarvitse sanoa tai tehdä.

Näen tämän tärkeäksi, koska toipumisessa ensimmäinen askel on kaikkein tärkein, koska se otetaan
vain kerran ja on tärkeää, että se otetaan. Sen jälkeen voi kuulua johonkin porukkaan, on kytkös, jonka
puoleen kääntyä, kun on hätä, eikä omat voimat riitä. Sekään ei ole pieni kynnys myöntää olevansa voimaton oman itsensä suhteen, myöntää olevansa ikäänkuin toisten armoilla, kunnes tajuaa, että kaikki työ on
tehtävä itse, kukaan ei sitä puolestani tee. Olen huomannut, että tässä on vaarallinen rotko. Vaikka ihmi-
nen myöntää, ettei pärjää yksin, ei silti pysty tai halua ottaa vastuuta itsestään, vaan tyytyy ajopuun
osaan, murusiin, jotka toisten pöydiltä tippuvat. Tällainen ihminen ei haraa vastaan, ota kiinni juurakoista,
joita jokaisen virran rantamilla on ja joihin tarttumalla voisi vetää itsensä. Jollekin ihmiselle AA ja NA
voivat olla näitä juurakoita, niitä on paljon muitakin. Eräs tuttuni luki kirjan Juokse, poika juokse ja to-
tesi itselleen, tuota en halua.Eräs toinen tuttuni huomasi, kun oli aikansa hakannut päätä seinään ja mo-
nien mutkien kautta saanut käytyä Järvenpään kuntoutushoidon, että minun on otettava vastuu itsestäni,
täytän seuraavaksi neljäkymmentä, minun on opittava huolehtimaan itsestäni, eikä alkoholi kuulu siihen elämään.

Haistakoon veen, jos joku perkele puuttuu mun juomiseen (M. Syrjä)

Katsoin toissapäivänä Areenasta dokumentin Pate Mustajärvestä. Mukana oli tietenkin kaikki tarpeel-
linen Mustajärveltä Lokomoon, mutta en tätä sen vuoksi kirjoita, vaikka Patessa olisi aihetta kymme-
neenkin blogikirjoitukseen. Kirjoitan tämän sen vuoksi, mitä Pate kertoi raittiudestaan ja toipumisesta.

Aloin pohtimaan edellisestä johtuen, mikä merkitys on näillä tunnettujen ihmisten esiintuloilla, saavatko
nämä pohtimaan omaa päihteidekäyttöään. En todellakaan tarkoita sitä, kun iltapäivälehden toimittaja
kysyy letkuissa heräävältä julkkikselta, mitä kuuluu ja hän vastaa, että nyt meni korkki kiinni. Minuun teki aikanaan suuren vaikutuksen Jorma Ojaharjun Antti Litjasta tekemä taiteilijakuva, jossa Litja kertoo
vaihtoehtojen olleen elämä tai juomisen jatkuessa hautausmaa tai hullujenhuone. Martti Syrjä mainitsi
eräässä haastattelussa, että viinaa oli oli liikaa ja liian usein ja tämä on hänen ratkaisunsa asiaan. Pate
kertoi dokumentissa käyneensä melkein toisellakin puolella, mutta halu elää voitti ja raittius on ratkaisu
jolla elämä jatkuu. Atik Ismail, entinen jalkapallotähti, joka pohjalla möyrittyään kouluttautui lähihoita-
jaksi ja tekee vertaistyötä.

Jokaista selviytymistarinaa hallitsee nöyryys vaatimattomuus, elvistelemättömyys tarvitaan se välähdys
jokaisen omassa päässä. Jokainen ihminen on tällaisessa tilanteessa yksin samalla viivalla oli sitten työ-
tön ja ammattitaidoton tai menestyvä rock-tähti tai mikä tahansa. Alkoholisti tekee yleensä itsestään
erikoistapauksen, jonka onggelma ei ole päihteet vaan ympäristö, vaimo tai joku muu. Tunnetut henkilöt
näyttävät esimerkillään, että se on samanlaista jokaisella ihmisellä. Ainoa asia, jossa jokainen on eri-
koistapaus, jokaisen on tehtävä päätös päihteidenkäytön lopettamisesta itse ja itsensä takia.

Haavaan arven kasvatan, nahkan vanhaa vahvemman (P. Hanhiniemi)

Kuuntelin tänään töissä puolella korvalla kirjailijakuvaa Veijo Merestä, joka oli tehty haastatteluna.
Tottakai se oli kuunneltava sitten jo kokokorvalla. Niinhän siinä kävi kuten minulle yleensäkin tuli
ajatuksia ja leimahti kunnolla. Manillaköydessä Joose on menossa rintamalta kotiin lomalle ja hän on
kietonut löytämänsä manillaköysinipun ympärilleen niin tiukasti, että se pysyy paikallaan. Edessä on ajallisesti pitkä matka ja juuri päästyään hän kuolee (muistaakseni) köyden puristukseen. Hänelle on tärkein asia tuoda köysi vaimolle tuomisina, vaikka hän olisi voinut säilyttää henkensä irrottamalla köyden junassa.

Silloin tajusin, että sama idea, mutta eri näkökulmasta on Sirkku Peltolan Pienessä rahassa. Päähenkilö
Jason, kehityksessä jälkeenjäänyt aikamiespoika käy viikottain nostamassa rahaa pankkiautomaatilta ja
ruokakaupassa äidin ohjeiden mukaan. Hän luulee, että tilillä on omaisuus vanhuuden varalle. Kaupungissa
hän tapaa kaksi nuorta, jotka saavat selville raha-asiat ja juottavat Jasonin humalaan tytön keksittyjen
synttäreiden varjolla. Kun Jason on sammunut puistoon, he varastavat pankkikortin ja tyhjentävät tilin.
Tilillä on vain pieni raha. Saatuaan selville, kuka tilin tyhjensi, Jason tappaa hänet, koska luulee, että
vanhuudenturva on viety ja äiti suuttuu. Näytelmä loppuu, kun poliisit hakevat Jasonin, mikä tarkoittaa,
että Jason "kuolee" ja äiti "kuolee" murheeseen.

Molemmat teokset kestävät aikaa, niissä on vahvaa symboliikkaa ja yleisinhimillistä ymmärtämystä
ihmisluontoa kohtaan. Molemmissa  sinänsä pieni asia, joka saa suhteettoman suuren merkityksen,
saa aikaan suurta tuhoa ja onnettomuutta. En analysoi nyt enempää, ennenkuin olen lukenut Manilla-
köyden uudelleen. Viimeksi luin joskus 70-luvun puolivälissä.Sitten mahdollisesti palaan asiaan.

Tuli tänään toinenkin ajatus, huomasin tiettyjä yhtymäkohtia Sirkku Peltolan Ihmisellisen miehen ja
Louhimiehen Pahan maan teemoissa. Tätä vielä kypsyttelen ja tutkin Rainer Kukan ja Sulevi Peltolan esittämän henkilön yhteyttä, siitä käsin lähden seikkailulle.

Tällä kertaa otsikko on oikea, mutta teksti väärä.

Ei aika kulu, se kuluttaa (Pauli Hanhiniemi)

Vanha vuosi meni, uusi tuli, eikä siitä sen enempää. Kaikki paikat ovat täynnä edellisen vuoden katsauksia,
tämä ei ole. En vielä tiedä mitä tämä on täynnä, jos sitten yhtään mitään. On taas yksi niistä päivistä, kun
ajatukset parveilevat kuin muuttomatkaa  odottavat kurjet syksyllä. Olipa hyvin sanottu tuo edellinen, ei
uskoisi, että itse keksin sen. Millä todistan, ettei kukaan ennen minua ja kirjoitustaidon keksimisen jäl-
keen ole tuota kirjannut. Japanilaiset ovat voineet sen tehdä, ne puhuvat aina kurjista ja kirsikankukista.
Victor Hugo puhui monta sataa ellei yli tuhat sivua kurjista, kahdessa tai kolmessa osassa. Uudenvuoden-
päivänä ei pitäisi puhua mistään raskaasta, ja minä paasaan kolmiosaisista kurjista, yli tuhat sivua.

Nyt pätkii, kuten huomaatte, jäi tyhjä rivi. Päässä on myös tyhjä tila, humisee, tilipäivänä ei toivottavasti tyhjä tili. Huomenna alkaa töissä kiireinen laskun väsääminen estohoitona tyhjälle tilille tilipäivänä. Tulossa on lyhyt viikko, alku ja loppu ja taas viikonloppu lisukkein, kolme päivää. Viime yönä näin taas kertausunia, niitä,
jotka tulevat silloin tällöin. Salon mökin lähellä olevan ison metsän keskelle oli taas rakennettu neljä kor-
keaa kerrostaloa ja ihmiset siellä olivat hyvin onnellisia, koska heidän ei tarvinnut lähteä sieltä mihinkään,
koska ruokakin pudotettiin helikopterista, koska sinne ei ollut oikeaa tietä. Siellä ei ollut kuin kaksi kauppaa
molemmat kiinalaisten, toisessa myytiin kiinatossuja ja toisessa kiinalaisia koriste-esineitä. Tämmöisiä
unia joutuu katselemaan ja monta kertaa, ei ole edes jatko-osia, yksiosaisen filmin ainoa tuotantokausi.
Ajattelitte tai Juti ainakin, että nyt se on lopullisenkin viimehippusen järjestään kadottanut, mutta ei suin-
kaan, tämä oli ennaltasuunniteltu aasinsilta seuraavaan aiheeseen.

Lauantaina alkavat uusintoina Komisario Morsen neljäensimmäistätuotantokautta.Sen jälkeen kai loput kolmekymmentäkuusi.Juti taas ajatteli, ettei niitä niin montaa ole.Ei olekaan, mutta se sopi
tähän. Morse on siitä hyvä dekkari, että se on erityisen huolella tehty, juonet eivät ole kaavamaisia, näyt-
telijät ovat huipputasoa. Olen katsonut ne ainakin kolme kertaa ja taas aion katsoa, joka kerta niistä löytää uutta. ja mielenkiinto pysyy hereillä.Oliko nyt tarpeeksi kevyttä tekstiä. Ei ollut likaviemärin tai kissankusen
hajua, ei myöskään vähäosaisten ahdistusta. Olkaa huoleti, seuraavassa taas tanner jytisee, verta, paskaa ja suolenpätkiä. Hauskuus loppui tähän. Piste.