Liston in memoriam

              Turun Sanomat teki tänään sekä kulttuuri- että sosiaalihistoriallisesti merkittävän teon.
Lehti julkaisi isohkon uutisen Listonista, Keijo Hagertista ent. Lindströmistä, jonka merkitys Turun keskustan kaupunkikuvalle oli useimmiten mieleenjäävä riippuen metelöinnin volyymista.

                Minä tapasin Listonin henkilökohtaisesti vain kerran. Hänen piti tulla Turvatupaan asu-
maan, mutta kunto oli senverran runsas, ettei ovi meinannut riittää. Erimielisyyshän siitä tuli ja helve-
tinmoinen mekkala ja sen jälkeen poliisi. Viime vuosina olen käynyt torin kulmilla harvoin, mutta
Listonin naama on joka kerta tullut vastaan. Myös vaimoni muistaa Listonin. Hän oli ennen töis-
sä Linnankadun ja Kristiinankadun kulmatalossa. Erään kerran kovassa kaatosateessa Liston oli
pessyt vaatteitaan katukivien päällä.

                 Näiden ihmisten, joita kunnolliset ihmiset kutsuvat pultsareiksi ja deekuiksi jne näky-
vyys katukuvassa on aikamoista. Moni unohtaa sen, että kukaan ei tunnista heitä silloin, kun heillä parempi vaihe elämässään. Heistä monista on kuitenkin hyviä ja lämpimiä muistoja työurani varrelta kuten
myös muista syistä unohtumattomia kuten Isonenä Moilanen joka jäi mieleen siitä että kostoksi lempuistaan paskansi Turvatuvan portaille. Yksi kaikkein mieleenjäävimmistä on ollut Uuno Viljami, entinen rap-
pari. Hän oli kiltti ja hyväsydäminen mies. Siihen aikaan eläkkeen myöntämisprosessi saattoi kestää yli vuodenkin ja se tarkoitti isoja takautuvia rahoja. Viljami sai paljon jotakin 20000 mk  ja vuosi oli -77
tai -78. Silloin tärkeimpiä statuksia oli rannekello, jonka hän ensin osti. Sitte hän meni pitkään puistoon
jossa ryyppykaverit odottivat. Viljami lähetettiin viinakauppaan mutta kello otettiin pantiksi, jotta
mies palaa takaisin viinoineen. Kun hän palasi, hän joutui ostamaan kellonsa moninkertaisella hinnal-
la takaisin. Rahat kestivät alle viikon. Viljami oli viimeiset vuotensa  huoltokodissa, jossa
hän oli hyvin tyytyväinen elämäänsä. Sitä ihmettelin, kun oli varmasti 15 tai 20 vuotta väliä kun tapasimme ja
menin häntä tapaamaan niin hän muisti heti, että olen Turvatuvasta ja katkolan johtajan serkku.

                Tapasimme viimeisinä vuosina pari kertaa vuodessa, aina kun kävin huoltokodissa. Kaksi
asiaa oli, joista Viljami oli ylpeä, työ muurarina oli toinen, hänellä oli suuri ammattiylpeys. Siihen aikaan
katkolla ja Kupittaan katkolla annettiin usein ensin "paraa", mikä teki sen että hoidettava oli vajaan vuorokauden tainnoksissa. Viljami tykkäsi parasta. Kerran taas rahat oli lopussa ja muutenkin
kunto oli resuinen. Hän meni Kupittaan sairaalaan pyrkimään katkaisuun ja tietysti vaatimaan "pa-
raa", päivystävä lääkäri ei ollut alkuunkaan suosiollinen MUTTA sitten sisään astui Kupittaan
sairaalan ylilääkäri Christer Sourander joka sanoi: TÄMÄ HERRA ON PARAPOTILAS ja taivas
oli auki. Viljami on itse kertonut nämä  minulle, kun kävin katsomassa häntä huoltokodissa. Ihmeellisintä
hänessä oli se, että vaikka hän oli virallisten juomien jatkoksi vetänyt kaikki mahdolliset korvikkeet
lasolista kenkäplankkiin, hän oli järjissään ja keskustelut olivat leppoisia.

                Vaikka näiden ihmisten kanssa työskennellessä saa välillä kaiken mahdollisen paskan
silmilleen, on muistettava, joskus sieltä löytyy se inhimillisyys ja herkkyys, mikä palkitsee monin verroin.
Kaikissa näissä Listoneissa on se toinenkin puoli, joillakin se tulee esiin harvemmin joillakin useam-
min. Aina kun näitä muistelen ajattelen myös yhtä heistä "opesetää" Tanea.

                        Rauha heidän kaikkien muistolle.