Ei tule vanhuus yksin...

             Ei tule vanhuus yksin sen olen viime päivinä kokenut todeksi.
Tapahtumien sarja alkoi lauantaina aamupäivällä roskia viedessäni. Laitettuani eri roskat kullekin kuuluvaan astiaan käännyin lähteäkseni pois löysin itseni maasta. Olin lentänyt selälleni jäiseen asfalttiin ja löin myös
pääni roskikseen. Nyt voin antaa kiitokset tekniikan kehitykselle, kun ovat keksineet nykyiset muovilasikuitumitälieneekään roskikset, jotka antavat periksi. Ei olisi yhtä hyvin käynyt, jos roskis
olisi ollut vanha metalliroskis. Kun ymmärtää missä on, alkaa suomalaisella hyvällä itsetunnolla varus-
tettu minä katsomaan ympärilleen, että ei kai kukaan nähnyt.

Tänään tullessani vaimon kanssa kotiin autolla huomasin, että en pysty ajamaan autoa ja puhumaan yhtäai-
kaa. Ajaessani suoraa tietä vihreässä linjassa painoin jarrua ryhtyessäni puhumaan. Ajattelemaan ja puhumaanhan en ole koskaan pystynyt yhtäaikaa. Yhdestä asiasta voin olla ylpeä. Pystyn yhtäaikaa käyttämään kaukosäädintä, raapimaan munia, ohjeistamaan vaimoa ja keskustelemaan sujuvasti uutis-
tenlukijan kanssa. Asiat on siis niin miltä kantilta sattuu katsomaan.

Olen tallentanut hyvin pitkään Teeman espanjalaissarjaa Francon aika aina maanantaisin. Kun saavuimme
kotiin näin tyytyväisenä, että tallennus on käynnissä. Yksi osio oli siis oikein, tosin kanava oli väärä samoin levyke joten se siitä.