Elämää, unelmia ja toiveuusintoja

                                                Kuurot oppii kuulemaan
                                                Sokeet oppii näkemään
                                                Mykät oppii puhumaan
                                                Ja rammat kävelemään.
                                                 Huda, huda  (Tuomari Nurmio)

Vähän tältä on viime päivinä tuntunut. Turvatuvan henkilöstö on viime vuosina koostunut
pääasiassa opiskelijoista ja työkokeilijoista sekä vapaaehtoisista, toipuneita entisiä käyt-
täjiä on ollut noin puolet ja lopuistakin suurella osalla on ollut jokin kosketus päihde- ja tai
mielenterveysongelmiin omais- tai ystäväkokemus. Viimeisen vuoden aikana meillä on
ollut neljä tällaista ihmistä, jotka ovat pyrkineet alkuvuodesta opiskelemaan lähihoijiksi.
Jokainen heistä neljästä hyväksyttiin opiskelijaksi. Jokaiselle heistä on myös annettu lu-
paus olla käytettävissä, kun he tarvitsevat työssäoppimispaikkoja. Mistä tämä todistaa?
Ensinnäkin siitä, että ihmiset, jotka haluavat oppia aikuisiällä uuden ammatin päihde- ja
mielenterveys alueelta ovat päätöksessään tosissaan ja asiastaan vakuuttuneita. Yksikään
ei ole jättänyt työkokeiluaan kesken. Uskon sen todistavan myös siitä, että olemme on-
nistuneet motivoimaan lisää valinnan oikeellisuudesta. Olemme myöskin onnistuneet
näyttämään työssämme elämän koko kirjon iloineen, suruineen, onnistumisineen ja epäonnistumisineen ja että on tärkeää olla mukana asiakkaan arjessa ja kulkea hänen
rinnallaan ja tukea häntä toipumisen tiellä.

Kokonaiskuva päihdetyöstä on muotoutunut uudelleen ja vaatii uusien ideoiden toteutta-
mista. Tähän on ollut useita syypäitä, jotka ovat auttaneet päänuppiani ajattelemaan asi-
oita hiukan uudenlaisesta näkökulmasta. Ei mikään yksin seuraavista, vaan kaikki yhdessä
omalta osaltaan, omat opiskelijamme, AA ja NA yhteydet, A-klinikkasäätiön KoKeNet-
koulutus, ADHD-työryhmä, ITU ry, Ilkka , Agnes ja Pirkko ja Annina, kaksi entistä asiakas-
tani ja "työnohjaajani" ja kuuntelijani ja ne lukuisat nykyiset asiakkaani.

Niinpä kaikista edellisistä kumpusi ajatuksia, jotka johtivat synteesiin uuteen hoidolliseen
malliin mahdollisimman kevyessä rakenteessa, AA-ryhmiä, lääkkeettömyyttä, vertaistukea
myös yksilöllisesti, psykologin kanssa keskusteluja, palveluohjausta, sosiaalityöntekijän palveluja.  Olemme kokeilleet myös eräänlaista takaisin elämään kiinni-systeemiä tue-
tussa asumisessa asuvien kohdalla. Joskus tulee elämässä tilanteita, jolloin omat voimat 
eivät riitä ja päihteet tulevat mukaan tai jokin muu kriisi, mikä saa elämän raiteiltaan.
Silloin teemme väliintulon, jos asiakas suostuu siihen, jotta tuettu asuminen voisi jatkua,
jolloin asiakas tulee 1-2 viikoksi ikäänkuin "katkolle" Rautakallionkujalle, saa joka päivä
lämpimän aterian ja tarvittavan keskusteluavun ilman lisäkuluja, jonka jälkeen hän voi 
palata takaisin tuettuun asumiseensa. Muutamat, jotka tähän ovat turvautuneet, ovat saaneet
avun. Tämän toiminnon suhteen minulla on joitakin idean ituja, joista voisi ehkä kehittää
jotakin tulevaisuudessa. Aika näyttää, mitä tapahtuu.