Ihmisellinen mies eksyksissä Turussa

Kävin katsomassa Turun Kaupunginteatterin version Sirkku Peltolan
Ihmisellisestä miehestä.Näin viime syksynä myöskin Tampereen Työ-
väenteatterin kantaesityksen ja olen lukenut näytelmän pari kertaa.Olen tainnut nähdä kahta lukuunottamatta kaikki näyttämöllä ja olen lukenut yhtä lukuunottamatta kaikki. Tärkeää
on kirjailijan hengen tuominen näyttämölle, josta hän antaa usein tarkkoja ohjeita. Tästä on hyvä esimerkki Pieni raha näytelmän maahanmuuttaja, josta Peltola ohjeistaa, ettei hänestä saa tehdä huvittavaa tai naurunalaista henkilökuvaa. Sirkku Peltolan kieleen en tässä puutu, koska se ja sen rytmitykset vaatisivat oman tarinansa. Pyrin olemaan puuttumatta myöskään näyttelijätyöhön, vaikka tiedän jo nyt, etten onnistu siinä.

Provosoin heti alkuun. Esityksestä jäi myönteinen kuva, ohjauk-
tempoilevuudesta ja sekavuudesta huolimatta, koska näytelmä on
niin väkevä teos ja kolmen roolin vahva inhimillisyys kantoi lo-
pulta maaliin tai lähes neljän. Lasse Karkjärvi, parin viikon varoituksella Raine Kukkiaksi tullut päähenkilö näytti, mitä on ammattitaito. Haluan nähdä esityksen Lassen takia mieluummin syksyllä, jos niinkauan on ohjelmistossa. Minua ei häirinnyt yhtään, että kuiskaajaa käytettiin pari kertaa alussa. Uskotta-
vuus henkilöstä, joka on samalla kertaa kiltti, luottavainen ja
omasta hyvinvoinnistaan välittämätön muiden hyvinvoinnin kustannuksella oli todella upeaa näyttelijätyötä hiukan eri nä-
kökulmasta kuin Tampereella. Karkjärven rooli perustuu enemmän
eleisiin ja ilmeisiin kuin Vihron, jolla sanat ja niiden merkitykset tulevat esiin. 

Perusero näiden ohjausten välillä on se, että Tampereella keskitytään ihmiseen ja siihen mitä hänen sisällään on ja hänen
minuutensa muuttumiseen elämän myrskyissä sisältä käsin. Turun versiossa on ikäänkuin amerikkalaisten elokuvien kohellus ja 
sormellaosoittelu pinnassa, ei luoteta katsojan ajattelukykyyn.
Hyvä esimerkki tästä on kapakkakohtaus, mikä on täysin irrallinen,jos on lukenut tekstin. Tampereen versiossa sen aallonharjamerkitys on selkeän merkityksellinen siinä miten draa-
mallinen kaari käyttäytyy, Turussa se on sotkettu epämääräisyyden verhoon, jossa kohkaaminen ja ylinäytteleminen, mikä muuttuu farssimaisuudeksi, mikä taas ei tässä muodossa sovi näytelmään,
koska se tekee Kärpäsestä, Petterin vaimosta ja juppiliikemiehestä, joka on peliriippuvainen naurettavan, vaikka heidän elämäntarinansa on sekä traaginen että inhimillinen. Mie-
lestäni Sirkku Peltolan ihmiskäsitykseen kuuluu olennaisena ihmisen epätäydellisyys, viallisuus ja ihmisellisyys.

Onneksi Petteri ja Raisa pelastavat näytelmän, vaikka Raisa onkin
alussa liian jähmeä ja huutava ja loppua kohden hänestä tulee se jatkuvuuden timantti, mikä pitää ihmiskunnan hengissä. Koko näytelmän tärkein repliikki, kun hän sanoo Rainelle, miksi hän on
tärkeä: SÄ ANNOIT MUN OLLA, annoit minun olla oma itseni. Lopussa Petteri tajuaa tämän ja viimeinen kohtaus on Turussa tärkein eikä osoittele, mitä lähes koko näytelmä on ollut...Turussa.

Voi olla, että jos en olisi nähnyt Tampereen esitystä Turun esitys olisi vaikuttanut paremmalta, mutta vertaaminen täydelli-
seen ei ole kovinkaan mukavaa. 

PS. Annun rooli oli upeasti tehty, mutta hänelle ei annettu riittävää tilaa kuten Tampereella ja hänen rooliinsa ei todellakaan liity mitään seksuaalista. Se oli käsittämätön harhatulkinta.

PPS  Käykää tästä huolimatta katsomassa tämä näytelmä, sen sanoma on ihmisellinen.