Uutta luomassa

Tämä talvi ja kevät ovat olleet uusien ajatusten ja ideoiden kehittelyä, visioita visioiden
perään, joiden toteuttamisen aika on tulossa. Kokenet-koulutusta, motivoivaa työmene-
telmää, ADHD-seminaarin palavereja, lukuisia keskusteluja kokemusammattilaisten ja
asialleen omistautuneiden ja avarakatseisten ammattilaisten kanssa, pian alkavat AA-
palaverit ja suunnitelmissa on myös NA-palaverit.

Martin Luther Kingillä oli aikoinaan unelma. Useimmilla ihmisillä on jokin unelma, ne an-
tavat voimaa elämiseen ja vaikeuksien sietämiseen ja kestämiseen ja voittamiseen.
Aloittaessani kansakoulun halusin tulla härkätaistelijaksi, koska olin saanut tädiltäni kor-
tin Espanjasta, jossa oli El Cordobesin kuva ja se oli mielestäni hieno. Kymmenvuotiaana halusin tulla Suomen parhaaksi pesäpalloilijaksi. Halusin pelata kolmospolttajana ja lyödä numerolla 4. Se kaatui siihen, kun pääsin oppikouluun, eikä siellä pelattu pesäpalloa. Kuulin asiasta ensimmäisen pääsykoepäivän jälkeen eikä auttanut, vaikka tein toisen päivän ko-
keet tahallaan väärin. Lukiossa hullaannuin Jarkko Laineen ja Pekka Kejosen varhaistuo-
tantoon ja niinpä halusin tulla kirjailijaksi. Pyrin Turun yliopistoon opiskelemaan yleistä
kirjallisuustiedettä. Kuten tunnettua yhdellä aineella ei tunnetusti voi tutkintoa suoritttaa.
Olin jo kouluaikana kuunnellut alkoholisoituneen sukulaiseni Tanen mielenkiintoisia ja elämänmakuisia tarinoita. Minulle muodostui jo silloin alkoholisteista inhimillisen, herkän
ja yksinäisen ihmisen kuva, joille on tärkeää, että joku kuuntelee. Erilaisten kiemuroiden seurauksena ajauduin kesäksi -76 töihin Turvatupaan valvojan sijaiseksi. Olin täysin myy-
ty ja imin tietoa Reijolta ja hänen isältään Ekiltä. Tiesin jo silloin, että tätä haluan tehdä
loppuelämäni, vietin sinä kesänä myös vapaa-aikaani Turvatuvassa. Päästyäni opiskele-
maan Tampereen yliopistoon sosiaalialaa pääsin kahdeksi kesäksi harjoittelijaksi sosiaa-
liviraston PAVI-toimistoon. Siellä oli päällikkönä kolmas merkittävistä opettajistani Raila
Haaranen, joka opetti minulle, miten ryhmässä toimitaan ja tunsin olevani PAVI-työryh-
män täysivaltainen jäsen. Hän myös opetti kuntoutushoidon idean, ihminen puretaan osiin
ja kootaan uudestaan siten, että toipuminen voi alkaa.

Elämä opettaa tai ainakin pitäisi, minulla se otti tosi koville. Piti käydä läpi työuupumus
ja vaikea masennus ja siitä selviytyminen ennenkuin pystyin ymmärtämään, mitä on 
päihdehoito, joka auttaa toipumisen tielle. Olin aina pitänyt vertairyhmiä tärkeinä asi-
oina, mutta en ollut ymmärtänyt, miten välttämättömiä ne toipumiselle ovat. Ne, jotka
antoivat eniten ja auttoivat toipumistani, olivat ne muutamat asiakkaat, joiden tuen olen
tajunnut vasta jälkikäteen, Pena, Satu, Paavo ja Mauri, he suhtautuivat normaalisti, ei-
vätkä kuin spitaaliseen.

Nyt, kun suunnitelmat ja visiot hipovat jo sfäärejä, tiedän millaisen yhteisön haluan saada
aikaan. Siihen tarvitaan 1,5 ammattilaista lähinnä hallinnoimaan ja koordinoimaan, kaik-
ki muut työntekijät ovat kokemusammattilaisia, se on näin yksinkertaista ja se onnistuu.
Yhteisössä täytyy olla tarjolla AA:ta, NA:ta ja A-killan palvelut lähistöllä. Hoidon pitää
olla lääkkeetöntä. Yhteisö kouluttaa omat työntekijänsä toipuneista addikteista. Järkevää
olisi tarjota myös intervallipätkiä itsenäisesti asuville. Tämäntyyppinen yhteisö on itse-
ohjautuva ja pitää itse huolen yhteisten tavoitteiden toteuttamisesta.