Ensin pitää särkyä, mennä rikki, jotta voi kasvaa uudeksi. (Salon A-klinikan runoryhmän runoantologiasta Työn alla: Uusi elämä 2009)

                                 LAUANTAIAAMU 05.30


                   Lauantaiaamu 05.30, mutta-
                   mitä helvettiä?
                   mä en oo kännissä?

                   Siis lauantaiaamu 05.30,
                   enkä oo kännissä!

                    Jumazuka jätkä,
                    mä oon susta ylpeä!

Tämä oli Rontin runo Salon A-klinikan runoryhmän v. 2009 julkaistusta antologiasta.

Olin perjantaina tutustumassa Salon A-klinikan vertaistoimintaan Vilhon vintillä päihdetera-
peutti Agnes Schadewitzin opastuksella. Käytiin moikkaamassa myös avopalveluiden pomoa
Taina Säisää, joten tuli itse talokin tutuksi. Minulle tuli yllätyksenä vertais- ja ryhmätoiminnan
monimuotoisuus. Erityisesti toimintakeskukset, jotka toimivat omina yhdistyksinään Salossa, Halikossa ja Perniössä yllättivät minut täysin. Kauan olen tiennyt, että Salossa nämä asiat hoi-
detaan toisella tavalla ja minua miellyttää sen ihmisläheisyys ja myönteisessä mielessä maalaismaisuus, jossa ollaan koko ajan toipujan rinnalla ihmisenä ihmisen rinnalla.

Salossa on toiminut kauan Salon A-klinikan asiakkaiden runoryhmä, joka on julkaissut kaksi
antologiaa vuosina 2008 ja 2009. Ne koostuvat ryhmäläisten runoista, joita he ovat julkais-
seet toipumisensa tiellä, paljaina, verinahkaisina, avoimina, syvimmät haavat ja arvet
näyttäen. Se miten tosia ja tuskan ja ahdistuksen ytimestä kirjoitettuja ne ovat ja saivat lukiessani
ihon nousevan kananlihalle vähän väliä. Onhan taideterapia ollut kauan tehokas terapiamuoto.

Tunnen lukuisia nykyisiä ja entisiä asiakkaitani, joiden tiedän hoitavan itseään kirjoittamalla
paskaa ulos. Ne joiden kirjoituksia olen saanut lukea ovat kertoneet sen olevan puhdistava
ja oloa helpottava kokemus. Vaikka ne eivät olisikaan teknisesti hienoja ja loppuunhiottuja
niiden tosius saa ne uppoamaan lukijaan syvälle, eikä yhdessäkään ole feikin tuntua. Useimmissa
on kyse henkiinjäämisestä ja olemassaolon oikeutuksesta ja taistelusta ihmisen itsensä sisällä

Sain lahjaksi molemmat teokset ja aion niillä jotenkin käyttää hoitotyössä. Aivot saavat taas tekemistä, kun alan kehitellä työtovereiden kanssa jotakin mistä en vielä tiedä. Sen tiedän, että
jotakin varmasti kehittyy. Laitan tähän lopuksi ryhmäläisen TAR runon.


                                         VIILTOJA

                      Viiltoja erilaisia
               veitsen sekä sanan peitsen

                        Viilto veitsen
                     pintaan jäljen jättää,
                  sisältä pois pahan ottaa.
                    Jälkeä ei suurta jää.

                        Viilto sanan
                         kera myrkyn,
                        sieluun haavan jättää,
                        umpeudu ei se koskaan.