Tapoin toisten aikaa, minut tappaa aika toisten..........

Tuollainen otsikko, miksi? En tiedä, katsotaan mitä syntyy, asiaa on ainakin paljon. Saanko siitä mitään tänne, mene ja tiedä, minä menen ja en sittenkään tiedä.

Vapaa-ajantoimintojen eli kolmen viikonlopun matkustelu aiheutti sen, etten päässyt kolmena sunnun-
taina osallistumaan Rehapin jatkoryhmään. Kahden väliin jäänen kerran jälkeen ihmettelin ärtymystäni, aloin nähdä vikoja vaimossa, työkavereissa, ystävissä ja pinnani paloi turhista pikkuasioista, tunsin pientä ahdistusta ja levottomuutta. Viime viikolla tajusin, että se voisi johtua
ryhmättömyydestä. Olin perjantaina kahden asiakkaan kanssa todistamassa Rehapin infon osallis-
tujaennätystä ja samalla tunsin kuinka möykky rinnassani alkoi pikku hiljaa sulaa illan edetessä,
olin omieni joukossa. Kerroin asian vaimollekin kotiinpalattuani vähän ennen puoltayötä, että olo alkoi helpottumaan. Olin ollut huolissani asiasta senkin takia, koska olin menossa tapaamaan asiakasta
lauantaina Turun vankilaan. En pitänyt mielentilaani sopivana vierailulle, mutta onneksi pahin ahdis-
tus laukesi infossa.

Vankilakeikan jälkeen lähdin mökille Saloon laittamaan paikkoja kuntoon ja lämmittämään mökkiä
talven jäljiltä yöpymiskuntoon. Oli mukavaa kesänodotusta, kunnes laitoin saunan vesijohdon pumpun päälle ja kyllä......vettä tuli.......mutta myös väärästä paikasta, seinälaudoituksen ja lattiakaakeleiden välistä.

Siitä iski niin ankara vitutus, että päätin lähteä kotiin heti sunnuntaiaamuna eikä vasta maanantaiaamuna. Oli sydämentykytystä, vatsanväänteitä, möykkyä rinnassa, ahdistusta, syyllisyyttä,
huimausta ja ulkopuolisuudentunnetta ja tunnetta etten ole mitään. Nämähän ovat niitä tuntemuksia, jotka kuuluvat paniikkihäiriöön ja alkoholisteilla krapulaan. Minulla siis, para-alkolismia sairastavalla
oli siis krapula ilman viinaa. Olin jo etukäteen päättänyt käydä jatkoryhmässä, pallottelin vain sillä,
menenkö Turkuun vai Lohjalle. Kerran eräs asiakas kysyi, yritänkö pelastaa hänet. Sanoin, etten halunnut, köyden kyllä heitän, mutta hän päättää ottaako siitä kiinni. Juuri siltä tuntui, kun sunnuntaina saavuin jatkoryhmään, olin ottanut kiinni siitä pelastusköydestä. Ryhmäläisten lämpö, yhteenkuuluvuus ja nöyryys imaisivat heti ja tunsin olevani turvassa. Sain kertoa miltä minusta
on tuntunut ja sain kuulla miltä ryhmäläisistä on tuntunut. Olin yksi heistä, kuuluin tähän ryhmään.
Ei voi tietää, mikä on ryhmän merkitys ennenkuin on ollut ilman sitä. Tunsin syvemmin kuin koskaan
mitä tarkoittaa: kiitän ryhmää tuesta ja tuntee tyyneyttä, joka oli hetken hukassa.