sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Sosiaalityön olemuksesta ja olemattomuudesta
Tämän aloittaminen on ollut yhtä työlästä kuin paskahuusin tyhjentäminen, sitäkin lykkäsi ja lykkäsi lähes kuukauden. Mutta nyt on se päivä. Molemmat on hoidettu tänään.
Olen usein tällä areenalla puhunut nyky-yhteiskunnan sosiaalityöstä hyvin kriitti-
sin äänenpainoin tai lähinnä sen puutteesta. Tähänhän on syynä pitkälti poliitikkojen arvojärjestelmä
rahaa jaettaessa, koska kaiken on oltava voittoa tuottavaa toimintaa, ja esim. toimeentulotukiasiakkaat eivät liene kärkipäässä tässä jonossa kuten eivät juopot tai hullutkaan. (Jari Tervo puhui Aamutv:n kulttuuriosiossa hullu sanan käytön puolesta kontra mielisairas. On totta, että hullu on viileä ja jopa hiukan iloinenkin, mutta mielisairas tuntuu peruuttamattomalta ja pahansuovalta.) Sitäpaitsi edellämainittu porukka on huonoa peräämään oikeuksiaan osittain siinä pelossa, että menettävät loputkin tuet ja toisaalta syystä, että oma
kyky tai voimat eivät riitä sen paperiviidakon kahlaamiseen. Kun olen joskus täyttänyt asiakkaan kanssa
toimeentulotuki- tai asumistukihakemusta olen ihmetellyt kuinka monelta asiaa jää kesken, koska ei pysty
hakemusta täyttämään. Minullakin on välillä tehnyt tiukkaa saada täytettyä asianmukaisesti, vaikka olen
asian ammattilainen. Kuinka pystyy asiakas, jolla ei ole asuntoa, käyttänyt kaikenlaista tavaraa eikä
viime viikoista ole mitään tietoa, ei ole henkilöllisyyspapereita saati tulo tai muitakaan papereita, hakemaan
toimeentulotukea? Kysyn vaan?
Ei maailma ole kuitenkaan aina niin musta kuin äsken taioin eteenne. Olin viime
viikolla asiakkaan kanssa sosiaalikeskuksessa pohtimassa hänen tilannettaan, mikä oli täysin kaoottinen
kaikessa mahdollisessa mielessä. Kaiken lisäksi meidät otti vastaan nuori sijainen ja ajattelin itsekseni, ettei tule valmista. Mutta. Hän lähti siitä lähtökohdasta, että mihin apuihin on mahdollisuutta. Hän ei hakenut syitä, millä avun saisi evättyä. Hän toimi ammattitaitoisesti, asiallisesti ja asiakkaaseen uskoa luoden, että
kaikki järjestyy, vaikka se vaatiikin paljon aikaa. Tunsin ylpeyttä ammattikunnastani, koska hän teki
oikeaa sosiaalityötä eikä ollut näitä laskukonesosiaalityöntekijöitä, joita on aivan liian paljon.
Perjantaina olin katkaisuasemalla asiakkaan verkostopalaverissa, jossa myös
toimittiin sosiaalityön ehdoilla. Puhuimme elämänmuutoksesta, jonka asiakas oli päättänyt tehdä ja
kaipasi siihen tukitoimia, joista päästiin helposti sopimukseen, koska asiakas oli aloitteellinen. Silloin
kun asiakas on tässä tilanteessa apu ja tuki on saatava ilman kommervenkkejä. Tämän asian havaitse-
minen vaatii sosiaalityöntekijältä tarkkaa vaistoa, koska asiakkaalla on saattanut olla lukuisia yrityksiä,
joissa tarkoituksena on lähinnä fyysinen kuntoutuminen. Oikea-aikainen hoito on erityisen tärkeää ny-
kyisi, kun rahaa vähemmän kunnilla käyttää päihdehoitoihin. Suurin virhe, jonka kuntien päihdetiimit
tekevät, on, että tuijotetaan menneisyyteen. Jos asiakas on ollut muutaman kerran hoidossa, hoitoonpääsyn epäämisen syy on, että ei kannata hoitaa, kun on yritetty monta kertaa. Toinen vaihtoehto on, jos ei ole
ennen ollut päihdehoidossa, hoito evätään koska ei ole tarpeeksi ongelmainen tai avohoitoa ei ole
riittävästi yritetty. Ihminen, joka on oman pohjansa löytänyt tarvitsee hoitonsa silloin, vaikka paragraafit
eivät sitä näyttäisikään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti