Eiliselle en voi mitään, huomista en voi käyttää tänään (Kirre 21.10.-08)

Kävin tänään haastattelemassa päihdepsykiatrisella osastolla potilasta, joka halusi siirtyä nimenomaan meille eikä ns. hyväksyttyihin päihderiippuvaisten asumispalveluihin. Kysyin häneltä, miksi hän haluaa nimenomaan meille? Vastauksessaan hän korosti meillä saatavaa vertaistukea, jota muualta ei saa. 
Hän kertoi myös haluavansa lopettaa kaiken oheiskäytön, hän on korvaushoidossa, jota oli aikaisemmin
runsaasti. Hän halusi myös saada elämänsä raiteilleen, mitä se ei ole vuosikausiin ollut, koska hän
on mennyt aineiden perässä minne milloinkin ilman päämäärää. Hän sanoi olevansa kyllästynyt ja
täynnä elämää, jota on kauan viettänyt. 

Vakuutuin hänen halustaan muuttaa elämänsä suuntaa. Olen aina vannonut intuition nimeen ja mie-
lestäni hänen kohdallaan nyt oli se hetki, että hän tarkoitti mitä sanoi. Se ei tietenkään tarkoita, että
hän nousee siivilleen kerrasta. Useimmat räpiköivät monta kertaa ja vielä useammat eivät koskaan
nouse siivilleen. Tapasin hänet edellisen kerran pari kolme vuotta sitten, jolloin hänen tilanteensa
oli tosi huono. Näin hänessä silloinkin potentiaalin toipua, hänen ajatuksissaan oli oikeanlainen itu
versomassa. Nyt hän on valmiimpi ja pohdiskelut oman pään sisällä ovat tuottaneet tuloksia, joista
voi alkaa jotakin parempaa.

Sain viikonloppuna sähköpostin, jossa kysyttiin haluaisinko pitää puheen Salon Asunnottomien
yössä 17.10.-14. Ikinä en ole puhetta pitänyt, mutta kun tällainen kunnianosoitus tulee kohdalle,
siitä ei voi kieltäytyä. Pidän sitä kunnianosoituksena tekemästäni työstä.