Alkoholismin kuvauksia rocklyriikassa ennen toipumista ja sen jälkeen

Tästä aiheesta kuvittelin kirjoittavani eilen, mutta oli tärkeämpää kirjoittaa muutama sana Etna-koi-
ran poismenon jättämistä ajatuksista. Siilinjärven matkallani kuunnellessani Eppujen Jackpot cd-
boxia havahduin kuulemaan miten varhaisessa vaiheessa heidän teksteissää käsitellään alkoholismia
paljon ennen Martin toipumista. Mieleeni tulevat Ari Terävän ja Jukka Oksasen luennot Motivoivan
työmenetelmän koulutuksessa. Kieltovaihe, epäröinti, onko minussa vikaa, ongelman myöntäminen,
avun hakeminen, yritys lopettaa juominen, retkahdus, avun hakemista, nöyrtyminen, toipuminen.
Ari ja Jukka käyttivät tietenkin eri sanoja, mutta samasta asiasta puhumme.

Heräsin reunalta kuilun
pohjattoman pimeän
löysin viereltäni huilun
jääkylmän sileän
ensaanut ääntä aikaan
putosin pahaan taikaan.

Mä lensin kauan
mä lensin maailmaan
josta tiennyt en
muuta kuin että vajosin
ikuisesti pimeässä
elin itseäni syleillen
elin yhä uudestaan
ja uudestaan.
Alkoholisti on kääriytynyt omaan surkeuteensa , yksinäisyyteensä ja itsesääliinsä. Herääminen on tässä kovin kaukana, on huonoa tuuria ja muut ihmiset vittuilevat. Näkökulma on kuitenkin toipumista täynnä, minä pystyy jo katsomaan taaksepäin vaikka epäröikin vielä. Ymmärrän hyvin ettei Paha taika ole
ollut soittolistojen kärjessä jo tilityksellisyytensä takia. Sen sijaan En saa mielestä sinua on hyvinkin ollut ja siinähän on mukana alkoholistin syyt juomiseen ja ajatusrakennelma syy-seuraussuhteineen kirkkaana
esillä. Kuvauksessa tulee esille hienosti myös elämänkumppanin rooli ja voimattomuus.
Miksi lähdit pois, nyt liikaa juon
selviänkö koskaan yli tuon
Krapulassako makaisin, ajatusta siedä en
entä tuletko takaisin, sitä tiedä en

Muistot rumenee, kurkkua kuristaa
silmät sumenee, kyynel tipahtaa
Sanat jotka sanoit vois vettä vaikka kivestä puristaa
sanonut et kukkasin, siksi korkin hukkasin.
Onhan siinä myös sopivasti itsesääliä omasta huonoudesta, muttei mitään itua, että voisi itse muuttaa
elämäänsä mitenkään. Pohja alkaa kuitenkin jo häämöttää, vaikkei pohjakosketusta ole tapahtunut.

Ensimmäinen yritys muuttaa elämän suuntaa ja siinä on paljon toivoa, mutta myös epäröintiä ja
epävarmuutta, kun kaikki pitäisi muuttaa, haikeutta entiseen. Siitä kertoo Kultaista sadetta.
Näin kaiken, kaiken
Kaunis kuolema
lehdet on silattu jäällä
kultaista sadetta pääni päällä.
joko ymmärrän mitä se opettaa
osasin alkaa
osaanko lopettaa.
Sankarin viitan minä kuitenkin haluaa ja selkääntaputtajia, koska suostuu lopettamaan vai onko kaikki
feikkiä. Epävarmuus ja kirkonharjalla taiteilu on upeasti kuvattu, näkee selvästi omakohtaisuuden.
Tuntuu monista näistä runoista, ettei Martti tietoisesti ole näitä välttämättä kirjoittanut, mutta juuri tiedostamattomuus minua kiehtookin, miten ne tulevat ulos, vaikkei ihminen vielä tiedostaisi. Näiden runojen nerokkuus on niiden monitulkintaisuudessa, ne tulevat kestämään aikaa, koska ne käsittele-
vät ihmistä ymmärtävästä näkökulmasta ihmisen heikkoutta ja niistä selviämistä. Ymmärrys ihmistä
kohtaan on näissä silmiinpistävää, se tuo mieleen Sirkku Peltolan alkoholistin Ihmisellinen mies
näytelmässä.

Yksi hienoimpia tarinoita toipumisesta ja taistelusta, mitä uuden elämän löytäminen ja sen omiin käsiin
ottaminen, vastuun ottaminen itsestään on runossa Suolaista sadetta:
Pitäisi mennä nukkumaan.
Ulkona satelee.
Vesi valuu mun ikkunaan.
Aikani matelee.
Kun kyyneleet on ehtyneet.
Silmiä aristaa.
Pienessä päässä Perkeleet
porttia naristaa
Päälleni tuhkaa varistaa.

Takaisin sateeseen.
Öisille kaduilleni astelen.
Pisaran poskeltani nuolaisen
Sadepisaran suolaisen
Takaisin sateeseen astelen.
Silmänurkkiani kastelen.
Sinua muistelen.
Sinut päästäni puistelen.
Tietenkin tämän voi ymmärtää tavallisena rakkauslauluna, mutta se on altis monille erilaisille tulkin-
noille ja se on sen rikkaus. Voitto riippuvuudesta on saavutettu, riippuvuus ei enää ohjaa minää.
Myöhemmissä runoissa on jo voitonriemua.

koskettaa pimeän lasta kun
luopuu ainoastaan
mä tunnen elämän vasta kun
valot tulevat.....vastaan.