Korvaushoito - päihdehoidon onni ja autuus vai asiakkaan heitteillejättö?

Työssäni olen viime aikoina törmännyt muutamaan addiktiin, jotka ovat opioidikorvaushoidossa ja haluaisivat päihdekuntoutukseen. Otin asioista selvää ja kävi ilmi, ettei korvaushoidossa oleva ihminen voi, käytännössä, päästä päihdekuntoutukseen, vaikka haluaisi kaikista päihteistä eroon, myös korvaus-
lääkkeestä. Sama koskee, pääsääntöisesti, NA-toimintaa, tosin ei kaikkia ryhmiä. Otan esimerkin. Henkilö, joka on käyttänyt suonensisäisiä huumeita ja kaikkea mahdollista muutakin parikymmentä vuotta on ollut korvaushoidon ajan piikittämättä itseään. Oheiskäyttöä hänellä kuitenkin on, mutta hän haluaisi kaikista päihteistä eroon pitkän kuntoutushoidon avulla, koska ei siihen omin voimin pysty. Näen, että korvaushoidosta on ollut se hyöty, mikä tarvitaan. Motivaatio on herännyt. Intuitioni sanoo, että nimenomaan tällaisessa tilanteessa pitkästä kuntoutushoidosta on iso hyöty, varsinkin, kun henkilöllä ei ole kuntoutushoitojaksoja joka sormelle.

Laki sanoo käsittääkseni sen suuntaisesti, että kansalainen on oikeutettu riittävään hoitoon. Tämähän tarkoittaa, ettei välttämättä mihinkään, jollei päihderaati niin suo, riippumatta asiakkaan todellisesta motivaatiosta. Se, että on esim. pieniä lapsia ei tarkoita samaa kuin motivaatio. Silloin on mahduttava siihen putkeen, jossa ovat jatkuvana putkena katkot, päihdepoliklinikat, päihteetön aika ennen kuntoutusta, johon menee vähintään pari kolme kuukautta, jos päihderaati suo. Onko asiakas tämän raadin kuultavana? Ei. Ketkä määrittävät asiakkaan hoitomotivaation? Henkilöt, joista ei välttämättä kukaan ole tekemisissä asiakkaan kanssa säännöllisesti. Käyttävän addiktin motivaatio ei nouse päivä päivältä, kuten raati luulee. Olen joskus yrittänyt vaikuttaa asiakkaan hoitoonpääsyyn, muutamaan vuoteen en ole viitsinyt, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Olen väärällä puolella, pyrin ajattelemaan asiakkaan näkökulmasta toimimalla hänen tukihenkilönään. Tämä on kaikkein pahinta rahan hukkaanheittämistä. Hoitoon lähetetään sopivimpia ihmisiä ei motivoituneimpia.

Olen pohtinut myös sitä, tietääkö korvaushoidon aloittava asiakas varmasti, että silloin häneltä sulkeutuvat kuntoutushoidon ja monet muutkin ovet. En tiedä, mutta uskallan epäillä ettei tiedä. Moni asiakkaani on puhunut korvaushoitoon pääsystä kuin sateenkaaren päästä löydettävästä aarrearkusta. He puhuvat siitä vaihtoehtona toipumisen tielle ja päihteettömään, puhtaaseen elämään pääsylle kuin se olisi päävoitto arpajaisissa. Mielestäni tämä on ihmisten heitteillejättöä, koska se tekee mahdottomaksi todellisen toipumisen päihderiippuvuudesta. Jollei täytä korvaushoidon sääntöjä, addikti tipahtaa ylläpitohoitoon, jossa ei ole edes paperilla toipumiseen tähtääviä tavoitteita. Addikti hakee käytölleen kaikki mahdolliset porsaanreiät ja kiertotiet, ettei joutuisi löytämään pohjaansa. Hänelle korvaushoito on kaikkien aikojen suurin jackpot. Häpeän yhteiskuntaa, joka mahdollistaa tämän ja vielä edesauttaa päätöksillään sitä.

Tiiliä on iso määrä jalkojeni juurella
             Mitä niillä tekisin?

Ethän tee, niinkuin minä tein -
muurasin huikean kiviröykkiön
turvakseni, ilman ainuttakaan
        aukkoa ulkomaailmalle.

Eiliselle en voi mitään, huomista
         en voi käyttää tänään.

Yritän keskittyä tähän hetkeen -
       oikea taloni kyllä valmistuu
                   aikanaan.


Kirre 211008  (Työn alla uusi elämä, Salon A-klinikan runoryhmä)