Miksi kirjoittaisin itseni vereslihalle?

Olin tänään vertaistapaamisessa ja keskustelu erään vertaisen kanssa sai minut hämmästymään ja ajat-
telemaan asioita, joita en ollut tullut ajatelleeksi hyvin moneen vuoteen. Hän kertoi kirjoittavansa aja-
tuksiaan paperille säännöllisen epäsäännöllisesti, ei päiväkirjanomaisesti. Vihkoissa ja paperilapuilla
on keskustelun pätkiä, ajatuksia ja niistä virinneitä ajatuksia ja kaikkea mahdollista mitä mieleen on
juolahtanut.Tämä sai minut tajuamaan, etten ole kirjoittanut sen jälkeen, kun menin Turvatupaan töihin.
Ei Turvatupa ajatuksen lentoa sammuttanut. Lähetinhän kaksikymppisenä kaksikin käsikirjoitusta kus-
tantajille ja luonnollisesti tuli bumerangia takaisin. Hyvä niin. Kirjailijaksi ei voi tulla, jos on halu sanoa,
on oltava sanomisen pakko ja siihen tarvittava taito. Minulla ei ollut kumpaakaan.

Selvittyäni masennuksesta voittajana, laakeriseppele päässä, jonka lehdet käytän soppamausteena,
halusin ensin jakaa kokemuksiani ihmisille, joille niistä voisi olla apua. Tapasin työssäni ihmisiä, joille
tukeni ja kokemukseni olivat tärkeitä. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan halusin tuoda esille vielä hen-
kilökohtaisemman näkökulman maailmaan sen kaikkine kiemuroineen. Niinpä aloin pitämään blogia silloin,
kun oli jotakin sanottavaa ja välillä silloinkin kun ei ollut, vaan pelkän turhamaisuuden takia nähdä
kirjoitustaan paperilla.Vaikuttihan siihen myös voimantunne, mikä syntyi, kun olin noussut itseinhon ja ahdistuksen suosta. Siitä tuli sanomisen pakko, eniten itselle, mutta myös teille, koska muuten en näitä
sormiharjoituksia julkaisisi täällä, en esittelisi sydänvertani, mieleni sameita viemäreitä. Kun on selvinnyt
jostakin, mihin olisi voinut upota lopullisesti, voi ymmärtää asioiden ja elämäntilanteiden ristiriitaisuutta
ja suhteellisuutta toisiinsa ja itse elämään nähden. Kun kirjoittaa asioita itsestään ulos se vapauttaa
kirjoittamaan niiden vaikutuksesta ympäröivään todellisuuteen ja päinvastoin. Jos kirjoittaa vain itses-
tään itselleen se kuivuu omaan mahdottomuuteensa. Vaikka kirjoittaisi vain itsestään, se on suhteutettava
ympäröivään maailmaan, jotta sillä olisi edes jokin mittakaava.

Nykyisin kirjoittaminen on vaivatonta ja helppoa. Sanoja tunkee jokaisesta lävestä, mutta minun on
löydettävä niille oikea järjestys eikä niitä ole vain yksi ja minun pitäisi löytää se oikea.Kun on kuunnellut
pian 40 vuotta kuunnellut juoppojen, hullujen ja juoppohullujen tarinoita elämästä, kuolemasta ja kai-
kaikesta siltä väliltä, niin onhan se ihmeellistä, jos ei löydy ryytiä lihaa luiden ympärille, kun sanomisen
pakko on olemassa.