Mitä jäi käteen viikosta 43/2013

Paljon ja monenlaista ja monenlaista on tapahtunut ennenkuin perjantai-iltaan olen päässyt. Lähes kaikki on sekamelskana päässä ja välillä tuntuu, ettei kaikki sinne edes kerralla mahdu. Tämä päivä on ollut oikeas-
taan lähes täydellinen. Aamulla otin vastaan lähihoitajaopiskelijan loppunäytön ja mikä oli ottaessa, kun
hän on hoitanut hommansa viimeisen päälle, ettei ole muita vaihtoehtoja kuin K 3 joka kohtaan. On etu-
oikeus saada vastaanottaa näyttöjä tällaisilta opiskelijoilta, jotka ovat vihkiytyneet alalle ja tekevät sitä
sydämellään, ensi viikolla arvostelen toisen yhtä lahjakkaan opiskelijan ja on yhtä suuri ilo tehdä se kuin
tänään. Mistä näitä kultakimpaleita mulle siunaantuu?  Tästä tulee myös luottavainen ja lämmin olo, että
tulevaisuus päihdepuolella olla sittenkin valoisa ja olen saanut antaa pieniä murusia siihen pakettiin.

Iltapäivällä oli onneksi ohjelmassa vapaaehtoista vinttipalaveria tutun päihdeihmisen kanssa. Työnoh-
jauksen varjopuolena on usein se, että samalle aaltopituudelle pääseminen voi olla kiven takana. On-
han toki joskus hyvä, että täysin ulkopuolinen kurkistaa työkupoliin, mutta........Minulle on tärkeintä,
että kritiikit ja huomiot tulevat henkilöltä jonka tietopohjan ja ymmärryksen on tultava samalta suun-
nalta kuin omani. Ei ole mitään mieltä, että telineitä rakennetaan puoli vuotta ja vasta sitten päästään
itse asiaan. Olen taas kerran ylioptimistinen ja uskon molempien saaneen jotakin, kun purettiin paskaa printteristä. Tämä on niin raskas ala, että jollei aika ajoin ole mahdollista purkaa paskaa printteris-
tään, voi käydä kuten minulle muutama vuosi sitten. Burn out ja masennus. Minun on pidettävä tar-
kasti huolta jaksamisestani, siksi olen hyvin tarkka työajastani. Voin toki välillä tehdä hyvinkin pitkän
päivän, mutta vain, kun se on mieluista. Tiedän rajan olevan siinä, että työ ei saa tuntua työltä, silloin
tulee stoppi. Minulla on onni tuntea  pari ihmistä, jotka suostuvat ottamaan työpaskaani vastaan ja kyllä
minäkin heidän työpaskansa otan vastaan.

Keskiviikon haastattelu oli jännä juttu. Sen jälkeen oli vapautunut, suorastaan katharttinen olo, kuin
olisi käynyt läpi jonkinlaisen puhdistautumisriitin. Hyvin terapeuttista. Nämä ovat niitä juttuja, jotka toimivat paremmin kuin mitkään työnohjaukset, mutta niitä on etsittävä ja nähtävä vaivaa oman työhyvinvointinsa eteen.

Olen viime aikoina alkanut epäillä muuttuneeni vanhemmiten joksikin helvetin Leelian lepotuoliksi, tänään
tuli taas yksi todiste lisää. Soitin aamulla asiakkaalle, jonka maksuissa oli epäselvyyksiä ja ilmoitin asian
olevan kunnossa. Yleensä puhelut hänen kanssaan päättyvät huutamiseen ja luurin paiskomiseen hänen
puoleltaan. Mutta nyt, ei huutoa ei rähinää. Hän puhui elämästään, lapsistaan, huumeiden käytöstään
lähes vartin. Lopuksi hän kiitti ,kun kuuntelin. Tietenkin sanoin olevani käytettävissä, jos hän haluaa ju-
tella joskus. Hän kiitti ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Vaikka kaikki lähdöt ovat olleet enemmän tai vähemmän hässäkkäisiä ja huumehuuruisia. Ja aivan lopuksi hän totesi, ettei ole varastanut eikä käyttänyt iv-
 huumeita syyskuun puolivälin jälkeen. Joskus näin joskus toisin.